[Julkaistu alunperin: lokakuu, 2014]

Huom! Rávle ja Misdreavus ymmärtävät siis toisiaan koska ovat pokemoneja. Muille heidän keskustelunsa kuulostavat normaalilta pokemonien ääntelyltä.

Varhainen yö oli laskeutunut Mindaro Townin ylle jo muutama tunti sitten. Olin nukahtanut varsin nopeasti sillä päivän aikana oli ollut paljon tekemistä. Yksi pokemon ei kuitenkaan tuntunut saavan unta. Rávle tuijotteli ikkunasta ulos katsoen tähtitaivasta. Se tunsi olevansa yksinäinen, niin yksinäinen ettei kukaan pitäisi siitä tässä maailmassa. Se oli kamala tunne eikä Rávle halunnut tuntea sellaista tunnetta. Se oli raastavaa. Rávle pystyi erottamaan kuinka kimeän kuuloiset äänet lähestyivät rakennusta. Poni heristeli korviaan kuullakseen paremmin. Se vilkaisi nopeasti ikkunasta ja näki kuinka pieni joukko nuoria lapsia lähestyi ikkunaa.

"Hihi, Halloween on tänä yönä!" nuori poika hihitteli.
"Niinpä. Voisimme pelotella ihmisiä sen kunniaksi..." toinen ehdotti.
Rávle jatkoi noiden tuijottamista ikkunasta. Se ei ymmärtänyt mikä oli Halloween ja miksi pojat haluaisivat pelästyttää jonkun. Mitä järkeä siinä muka olisi?
"Hei, mitä jos aloitettaisiin jo nyt?" kolmas pojista kysyi.
Muut tuntuivat lähtevän heti pojan suunnitelmaan mukaan.
"Voitaisiin koputella ikkunoihin oksilla pelottavasti."
"Aloitetaan vaikka tästä pokemonkeskuksesta!" poika osoitti ikkunaa jonka edessä Rávle seisoi.
Rávle tuijotti joukkoa tympeästi. Sitä ei pelästyttäisi mikään kurja joukko penikoita. Rávle meni lähemmäksi ikkunaa, että pojat voisivat mahdollisesti pelästyä häntä kun lähestyisivät. Pokemon nautti suunnitelmastaan. Jos Halloweeniin kuuluisi tällainen, niin ainakin Rávle pitäisi sitä ihan hauskana asiana. Pian kuitenkin kuului erittäin korkea kirkaisu. Rávle katseli ympärilleen. Kukaan muu ei näyttänyt reagoivan moiseen ääneen. Mistä tulisi? Ääni kuului taas ja tällä kertaa ilmeisesti poikajoukkokin kuuli sen.
"Mikä se oli?!" yksi heistä huusi kauhuissaan.
"Varmaan joku vaan pelästytti jonkun..." toinen yritti keksiä selitystä.
"Mitä jos se oli kummitus?!".
"Haha, kummitus. Niin justiinsa. Uskotko muka sellaisiin?".
"Ei kummituksia ole olemassa!".
Rávle huomasi kuinka poikia rupesi ympäröimään hieman läpikuultava olento. Se oli varsin pieni, mutta erittäin aavemaisen näköinen. Rávle ei ollut koskaan aiemmin nähnyt moista. Olento tuntui koskettavan yhtä pojista joka rupesi sätkimään välittömästi.
"Kuka se oli? Kuka koski minuun?!".
"Älä viitsi pelotella. Luulet vaan omiasi...".
Rávlen mielestä oli hupia katsella poikien säikähtelevän yksi toisensa jälkeen. Se mieluusti liittyisi tuon olennon joukkoon. Rávle ei vain tiennyt mikä tai kuka se oli. Korkea kirkaisu kuului uudestaan.
"Minä lähden kotiin!" yksi pojista ilmoitti peloissaan ja lähti juoksemaan kotiinsa.
Varsin nopeasti muutkin pojat ryntäsivät pois paikalta sillä kukaan ei halunnut jäädä yksin paikalleen.
Rávlea kismitti kun se ei tiennyt mikä se olento oli joka oli säikäyttänyt pojat.

Ennen kuin Rávle ehti pohtia asiaa enempää ikkunan eteen ilmestyi tumma hahmo. Rávle otti askeleita taaksepäin hieman säikähtäessään. Sen edessä ikkunan toisella puolella leijui kummituspokemon Misdreavus. Kummituksen mekon tapainen keho liehui tuulessa. Misdreavuksen silmät vangitsivat Rávlen katseen. Myrkkytulipokemon tuijotti aavetta ihmeissään. Misdreavus virnisteli Rávlelle ja tuli ikkunan läpi sisätiloihin. Rávle oli jähmettynyt ihmetyksestä. Miten ihmeessä Misdreavus oli päässyt ikkunan lävitse kulkemaan? Olisiko muka tuo olento pokemon vai ihan oikea kummitus? Misdreavus näytti hieman pettyneeltä kun se ei saanut suurempaa reaktiota Ponytalta. Hieman alakuloisen näköisenä Misdreavus poistui huoneesta, leijuen oven lävitse. Rávlea jäi häiritsemään tuo olento. Hiljaisin askelin se avasi oven ja kuljeksi Misdreavuksen perään. Ponytan onneksi kukaan ei huomannut sen livahtamista huoneesta taikka koko pokemonkeskuksesta. Ulos päästyään Rávle juoksi Misdreavuksen kiinni.

"Hei sinä otus. Odotappas vähän!" Rávle hirnahti sen perään.
Misdreavus kääntyi katsomaan seuraajaansa ja mulkaisi.
"Typerys, miksi seuraat minua?" Misdreavus tiuskaisi takaisin.
"No anteeksi kovasti, mutta kiinnostat minua." Rávle vastasi piikittelevästi takaisin.
"Kiinnostunut, hah. Milläs tavalla?" kummituspokemon pysähtyi.
Rávle lähti kävelemään ympyrää Misdreavuksen ympäri. Se tutkaili sitä katseellaan varsin pitkään.
"En ole vieläkään keksinyt, että mikä sinä olet." Rávle huokaisi.
Misdreavus räjähti nauruun ja liiteli ympäriinsä nauraen.
"Älä vain naura vaan kerro minulle!" Rávle ärähti ja paiskasi kavionsa maahan turhautuneena.
"Typerys, olen pokemon kuten sinäkin." Misdreavus vastasi.
"Sinäkin muka? Mutta miten pystyt menemään seinien läpi ja miten sinä leijut ilman siipiä?" Rávle ihmetteli.
"Et ole siis ilmeisesti elänyt montaakaan hetkeä." Misdreavus sanoi.
"Olen kummituspokemon, useammat kummituspokemonit voivat leijua ja mennä seinien läpi koska kummituksethan voivat tehdä niin." Misdreavus selitti.
"Mikä on kummitus?" Rávle jatkoi uteluaan.
Misdreavus huokaisi vähän hermostuneena.
"Kun jokin elävä asia kuolee, niin sielu ikään kuin irtaantuu ruumista ja siitä sielusta tulee kummitus. Tai jotain sinne päin. En ole oikein varma, että mikä on ihmisten täydellinen kuva kummituksista...".
"Oletko siis kuollut?!" Rávle hätääntyi hiukan.
"En."
"No miten voit olla sitten kummituspokemon?"
"Minä vain olen." Misdreavus vastasi irvistys naamallaan ja jatkoi matkaansa.
Rávle kuitenkin sinnitteli kummituksen perässä ja käveli tämän vierellä.
"Minulla on oikeus kävellä siellä missä haluan!" Rávle muistutti ennen kuin Misdreavus ehti huomauttaa taas asiasta.
"Selvä, sitten saat luvan vastata minun kysymyksiini." Misdreavus sanoi.
"Mikä sinä sitten olet?".
"Minä vai? Olen pokemon, ihan niin kuin sinäkin." Rávle vastasi.
"Höhlä, tiedämme molemmat etten kysynyt tuota." Misdreavus tiuskaisi.
"En ole varma, että mikä olen."
"Miten niin et voi olla varma. Minusta sinä muistutat kyllä Ponytaa, mutta..." Misdreavus aloitti kunnes Rávle keskeytti tämän.
"... niin muistutan! Mutta vain ja ainoastaan muistutan! Minä EN ole Ponyta!" Rávle kiihkosi.
"Olen vain kamalan näköinen pokemon jota kaikki vieroksuvat!".
"Stop tykkänään!" Misdreavus kirkaisi.
Sen kirkaisusta lähtevät ääniaallot osuivat Rávleen joka rauhoittui välittömästi. Rávle tunsi kuinka hänen selkäänsä pitkin menivät kylmät väreet. Aiheuttiko Misdreavus sen tunteen hänelle?
"Ihmiset ainakin tuntuvat suorastaan jähmettyvän kauhusta kun kirkaisen kovaan ääneen. Ajattelin, että se voisi toimia sinuunkin, heh." Misdreavus naureskeli.
"Pahoitteluni, en olisi saanut menettää malttiani..." Rávle nolostui käytöksestään.
"Noh, mutta. Mikä sinut sitten erottaa normaali tulihevosesta?" Misdreavus kysyi lopulta.
"Kuulemani mukaan normaalisti Ponytat ovat nimenomaan tulityypin pokemoneja. Jostain syystä minulla on taito myös osata ja oppia myrkkytyypin hyökkäyksiä. Opin ne luonnostaan. Siksi kai olenkin näin myrkynvihreä ja violetti..." Rávle tiuskaisi.
"Vai niin, oletpas sinä jännä tapaus." Misdreavus pohdiskeli.
"Älä viitsi pilkata!" Rávle mutisi.
"Kuulepas pässinpää, minä en sinua pilkannut. Pilkkaisin itseänikin jos pilkkaisin sinua!" Misdreavus ärähti.
"Mitä tarkoitat?" Rávle kysyi.
"Olemme yllättävän samanlaisia, myrkkyponi. Sinä olet Ponyta, muttet ole kuitenkaan. Minä olen kummitus, mutten kuitenkaan ole. Ymmärrätkö mitä haen takaa?" Misdreavus selitti.
Rávle nyökkäsi. Hän huomasi ettei ollut ainoa maailmassa joka poikkesi normaalisti jollain tapaa. Se teki hänet tavallaan iloiseksi ettei hän ollut enää ainoa.

He kuljeksivat lähes koko yön ympäri kylää. Pokemonit eivät hirveästi puhuneet toisilleen, eivät keksineet mitään mistä puhua ja miksi tarvitsisi puhua jos pystyi olemaan toisen kanssa yhtä hyvin hiljaa. Pienin aikavälein kuitenkin Misdreavus kyseli Rávlen elämästä kouluttajan kanssa ja Rávle vastasi niin hyvin kuin se osasi. Rávle saattoi myös kertoa muista pokemoneista joiden kanssa se joutui tulemaan toimeen. Misdreavusta nauratti moinen kouluttajan kanssa kulkeminen. Hän ei ymmärtänyt, että miksi kukaan haluaisi kahlita itseään hyvin pitkäksi ajaksi, kenties loppuelämäksi, johon kuhun ihmiseen. Rávle kuitenkin selitti, että kun rinnalla on sydämellinen kouluttaja joka arvostaa pokemonejaan, niin ei se mukana kulkeminen ollut niin kamalaa. Rávle vetosi myös siihen, että hänen ei tarvinnut olla yksin. Sen Misdreavus ymmärsi hyvin.
"Haluaisitko taas kertoa minulle jotain?" Rávle kysyi.
Misdreavus hymähti hyväksyväksi vastaukseksi.
"Mikä on Halloween?".
"Bwahahahah, etkö sinä sitä tiedä?" kummituspokemon rupesi nauramaan.
Rávle mulkaisi kummitusta vihaisesti jonka takia Misdreavus pian rauhoittui.
"Halloween on juhla jolloin kuolleet heräävät henkiin pelottelemaan eläviä!" Misdreavus kertoi innoissaan.
"Ei kuulosta kovin mukavalta..." Rávle sanoi.
Toisten säikytteli näytti ja kuulosti mukavalta, mitä nyt Rávle oli siitä tänään kuullut ja nähnyt, mutta kuolleet eivät häntä oikein innostaneet.
"Vanhemmat ihmiset täällä päin saattavat kutsua Halloweenia kummitusjuhlaksi. Usein sellaiset ihmiset muistelevat kuolleita, sytyttävät kynttilöitä heidän muistolleen ja muuta sellaista. Jos kuollut ei palaa kummittelemaan, hän on saanut rauhan joka on siis hyvä asia..." Misdreavus kertoi kuitenkin toisenlaisen puolen pimeästä juhlasta.
"Noh, entäs sinä? Olet kuitenkin kummituspokemon." Rávle ei oikein tajunnut, että mikä oli kummituspokemoneiden virka kyseisenä päivänä.
"Tarun mukaan Halloweenin aikaan kummituspokemoneiden voimat vahvistuvat ja voimme viettää pidemmän aikaa päivänvalon aikaan." Misdreavus selitti.
"Ettekö te sitten siedä päivänvaloa?" Rávle kysyi.
"Siedämme jotenkin, emme me siihen kuole, hehe. Kummituspokemonit vain viihtyvät paremmin kun aurinko on laskenut. Päivänvalon aikaan liitelemme luolissa ja muissa paikoissa johon valo ei tahdo astua. Halloweenin aikaan tavallaan meidän sietokykymme myös nousee jolloinka viihdymme kauemmin päivän loisteessa." Misdreavus kertoi pitkästi kummituspokemonien yhteydestä Halloweeniin.
"Ymmärsitkö?".
"Jotenkin..." Rávle mutisi, sen oli silti edelleen vaikea ymmärtää täydellisesti kaikkea.
"Ja tietysti kun kyse on kummitusjuhlasta ja kun olemmehan me kummituspokemonitkin tavallaan kummituksia jotka rakastavat säikyttelyä, niin miksi me emme tekisi niin?" Misdreavus huomautti.

Rávle katsoi horisonttiin ja huomasi kuinka aurinko rupesi ilmestymään vuorten takaa. Misdreavus huomasi saman näyn minkä Rávlekin. Kummituspokemon sulki silmänsä ja huokaisi syvään.
"Noh, yö näyttää loppuneen tähän." se totesi tympääntyneenä.
"Mitä nyt tapahtuu?" Rávle kysyi ja kääntyi katsomaan taas Misdreavusta.
"Minä palaan muiden kummituspokemonien luokse, menen takaisin kotiin." Misdreavus kertoi.
"Onko Halloween siis ohi?" Rávle pohti.
Misdreavus nyökkäsi hitaasti.
"Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Halloween. Onneksi kuitenkin yöllä pääsen taas liikkeelle!".
"Mutta onko tämä kuitenkin hyvästit?" Rávle kysyi.
"Höpsis, vaikka et olisikaan kaupungissa enää parin päivän päästä niin ei se tarkoita ettemme me näkisi. Olen kummituspokemon, menen minne haluan ja milloin haluan!" Misdreavus piristi Rávlea.
"Nyt kuitenkin on sinun vuorosi nukahtaa..." Misdreavus sanoi aavemaisella äänellä ja tuijotti Rávlea suoraan silmiin.
Rávlesta rupesi tuntumaan oudolta, hän ei oikein osannut kuvailla sitä. Hän kuitenkin tiesi, että Misdreavus oli syypää muttei voinut lakkaa tuijottamasta. Misdreavus käytti Psywavea saadakseen Rávlen hieman sekavaan tilaan.

Hetken kuluttua Misdreavus oli saanut hieman sekavan Rávlen ohjattua takaisin pokemonkeskukseen ja huoneeseen, josta Rávle oli lähtenyt seuraamaan Misdreavusta alunperin.
"Nuku hyvin..." Misdreavus toivotti jolloinka Rávle asettautui maahan nukkumaan sikeästi.
Aamulla kun Rávle heräisi, se ei varmastikaan ihan täysin helposti pystyisi sanomaan oliko koko Misdreavuksen kanssa vietetty yö unta vai ihan totta. Se olikin Misdreavuksen tarkoitus. Misdreavus ei halunnut, että Rávle jäisi ikävöimään häntä sen kummemmin. Siksi hän koki tämän parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Juuri kun Misdreavus oli tekemässä lähtöä, samaan aikaan huoneessa heräsi Senda. Varsin nopeasti pieni norsu nousi seisomaan ja nosti kärsänsä pystyyn. Misdreavus huomasi tämän ja piilotti itsensä näkymättömäksi. Senda haisteli kovasti ympäristöä ja havaitsi, että huoneessa oli joku joka ei sinne kuulunut. Misdreavus katseli hieman kauhuissaan toista pokemonia joka varsin nopeasti kipitti hänen eteensä nuuskuttavan kärsänsä kanssa. Senda tökkäisi kärsällään eteenpäin, osuen samalla Misdreavukseen joka päätti näyttäytyä pokemonille. Senda ei mennyt moksiskaan siitä, että hänen eteensä oli juuri ilmestynyt yhtäkkiä pokemon. Pikemminkin Senda oli innoissaan kun oli löytänyt jotain. Misdreavus tajusi pian, että kyseessä oli vastasyntynyt pieni Phanpy. Kummitus naurahti pienokaiselle ja hymyili tälle.
"Yritän opettaa sinullekin jotain..." se kuiskasi hiljaa Phanpylle joka katsoi Misdreavusta uteliaana.
Misdreavus tuijotti hetken suurilla silmillään Sendaa kunnes Phanpy ravisteli päätään.
"Toivottavasti opit."
Misdreavus muutti itsensä taas näkymättömäksi ja tönäisi oven perässään kiinni. Senda tuijotti hetken aikaa ovea hölmistyneenä kunnes se palasi nukkumapaikalleen ja sulki silmänsä.

"Hyvää yötä."