Luku 17: Harmistunut kasvattaja

1 Comment »



Minusta tuntui pahalta Misdreavuksen puolesta. En ollut varma, että miten kummituspokemonit toimivat kuoriutuessaan, etsivätkö ne automaattisesti äitihahmoa kuten Senda oli tehnyt? Vai olivatko ne itsenäisiä alusta lähtien etteivät ne pohtineet asiaa juurikaan? Marinette käveli luokseni ja otti munan kädestäni.
”Mikä on nimesi?” hän kysyi.
”Sheila, olen ammatiltani kasvattaja.” vastasin lyhyesti.
”Katsos, Sheila. Sinun täytyy kehittyä kasvattajana, jos et kerta ole huomannut sitä, että tämä muna on kuoriutunut matkasi aikana.” Marinette huomautti ja osoitti munan kuoressa olevaa pientä koloa.
Nainen katsoi munan sisään pienestä kolosta. Munan kuoren sisällä oli pieni Misdreavus sisällä, kuoriutuneena. Kauanko raukka oli siellä oikein piileskellyt? Minusta tuntui typerältä, että en ollut huomannut munan kuoriutumista vaikka se ei ollutkaan tapahtunut samanlailla kuin Sendan kohdalla.
”Pyydän anteeksi.” sanoin Marinettelle.
”Älä minulta pyydä, Misdreavuksellahan tässä on hieman tukalaa, sitä paitsi jos se olisi halunnut ulos, niin usko, Misdreavukset huutavat ja kiljuvat halutessaan niin kovaa ettei sitä voi olla kuulematta.” Marinette tiuskahti ja ojensi munan takaisin minulle.
Rupesin varovasti ottamaan munan halkeaman kohdalta pieniä palasia pois, jotta näkisin Misdreavuksen paremmin. Se tuijotti minua isoilla silmillään. Tämä Misdreavus ei näyttänyt pelottavalta kuten kummitukset yleensä. Tämä oli varmasti söpöin kummituspokemon, jonka olin nähnyt.
”En oikein tiedä, että mitä tehdä sille.” mutisin.
”Minä en valitettavasti sitä ota, minulla on jo Misdreavuksen kehittynyt muoto, Mismagius.” Marinette pahoitteli ja kutsui Mismagiuksen ulos pallostaan.

Misdreavus kaivautui munan kuorien sisältä pois. Yllätyksekseni se ei juurikaan kiinnittänyt huomiota muihin kummituksiin, vaan sen katse jähmettyi välittömästi Rávleen. Misdreavuksen kihara ”tukka” toki muistutti Rávlen tulista harjaa tai ehkä Misdreavusta viehätti liekkien valo? Yllättäen Rávlekin tuntui olevan kiinnostunut Misdreavuksesta. Poni kiersi kummituspokemonia ympäri jatkuvasti, ja vaikutti iloiselta nähdessään Misdreavuksen. Kenties kummitus muistutti häntä jostakin? 

”Ainakin eräs näyttää pitävän siitä.” Marinette sanoi.
”Onko sinulla pokepalloa lainaksi?” hän kysyi.
En ajatellut sen kummemmin naisen kysymystä vaan kaivoin satunaisen pokepallon laukustani ja ojensin sen hänelle. Annoin hänelle violetin pokepallon, Shadow Ballin.
”Kuinka sopivaa…” Marinette hykerteli ja heitti pallon suoraan kohti Misdreavusta.
Raukka ei osannut odottaa takaapäin tulevaa palloa, vaan rupesi kirkumaan kovaan ääneen, palloa osuessa siihen. Peitin korvani äkkiä, ja samaa yrittivät Rávle ja Skiddo. Muut tuntuivat olevan tottuneita moiseen ääneen. Misdreavus imeytyi pokepalloon onneksi nopeasti eikä vastustellut enempää.
”Ja kas näin, onneksi olkoon tyttöseni! Sait juuri itsellesi ihan ihka oman Misdreavuksen.” Marinette onnittelu minua ja tiputti pokepallon käsilleni.
”Hetkinen, ethän sinä noin voi tehdä?!” älähdin.
”Tein jo, nyt kukaan muu ei voi enää napata sitä.” Marinette naurahti.
”Sitä paitsi, tuollainen jolla on yhteyksiä erikoisten näköisiin, pärjää varmasti kummituspokemonin kanssa.”
”Ensiksi, on minulla muitakin pokemoneja kuin Rávle ja he ovat täysin normaaleja. Ja edelleenkin tämä Skiddo ei ole minun.” yritin selittää naiselle.
”Etkö sitten halua Misdreavusta?” Marinette kysyi hieman surullisen oloisena.
”E-Ei se ole siitä kyse! Tämä vaan… ÄHH!” ärähdin ja katsoin pokepalloa, jossa Misdreavus oli.
”Haastan sinut pitämään siitä huolta.” Marinette sanoi.
”Ei sinun tarvitse haastaa minua moiseen, kyllä minä teen osuuteni tästä lähtien…” mutisin ja laitoin Misdreavuksen pallon laukkuuni. 

Rávle ja Skiddo tallustelivat luokseni kysyvät katseet naamoillaan.
”Lähdemme takaisin, tämän takiahan me tänne tulimme. Olemme tehneet kuten muori pyysi, ja tähän me pystyimme.” selitin heille.
”Suosittelisin, että seuraatte minua Crimson Towniin asti. En viitsisi lähettää teitä pimeällä takaisin kylään.” Marinette huusi perääni.
Se oli totta, en nauttinut matkan pimeästä osuudesta tähänkään asti. Crimson Towniin ei ollut pitkä matka kylttien perusteella, ja saisimme levätä muutaman tunnin Poke Centerissä, ennen kuin jatkaisimme matkaamme. Sanomatta juuta tai jaata, lähdin itsenäisesti kohti kyltin osoittamaan suuntaan Skiddo ja Rávle perässäni. Marinette lähti seuraamaan minua, tietysti, hänhän oli menossa Crimson Towniin muutenkin.
Ei kestänyt kauaakaan kun rupesin näkemään ensimmäisiä taloja ja rakennuksia. Kun tulimme niiden viereen, huomasin, että kukaan ei ollut asunut niissä vuosiin. Ne olivat autioita ja ränsistyneitä kaatopaikkoja. Kaiken sen romun keskellä kuitenkin pilkahti suurenmoinen arkkitehtuurin taidonnäyte, kaunis kartano. Kaunis ja kaunis, oli sekin jo oma parhaan aikansa jo nähnyt, mutta se silti oli vaikuttava näky. Kartanon vieressä oli suuri peltomainen alue joka kammoksutti minua.

”Se on Soidan suurin pokemonien hautausmaa, suosittelen käymään.” Marinette sanoi hiljaa selän takanani.
Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin kun kuulin ne sanat. Mahtavaa, olen erittäin pelottavassa paikassa, pelottavien pokemoneiden kanssa ja vieläpä erittäin ahdistavan naisen kera. Tunsin liikettä laukussani, oliko Misdreavus tullut huomaamattani ulos pallosta? Katsoin laukkuun, ei sentään. Tunsin kuitenkin liikkeen pian uudestaan ja kurkkasin taas laukkuuni. Misdreavuksen pallo heilui levottomasti laukun pohjallani. Otin pallon käteeni ja päästin pokemonin ulos pallostaan. Misdreavus kiljaisi taas kerran, en voinut kuin päästää pallosta irti ja peittää korvani kamalalta ääneltä. Misdreavus lähti hitaasti leijumaan kohti kartanoa ja sen ympärillä olevaa hautausmaata.
”Erityisesti kummituspokemonit rakastavat hautausmaita.” Marinette kertoi.
Pyöräytin silmiäni raivoissani. Halusin vain muutamaksi tunniksi nukkumaan mukavaan petiin. Enkö ansainnut sitä, hm? Komensin Rávlen ja Skiddon mukaani, en halunnut lähteä yksin nappaamaan Misdreavusta takaisin palloon. Marinette ei tuntunut välittävän siitä, että jouduin lähtemään keskenäni kummituspokemonin perään. Olinhan minä juuri luvannut, että pidän siitä huolta ja muuta mukavaa.

Näin juuri ja juuri sumun läpi kuinka Misdreavus leijui kartanon ikkunasta sisään. Tämäkin vielä, ärähdin itsekseni. Askeleeni kävivät yhä varovaisemmiksi kun lähestyimme kartanoa. Rávle joutui kirjaimellisesti työntämään minua eteenpäin, sillä tarkoituksella hidastin askeleitani ja vain toivon, että Misdreavus nätisti palaisi palloonsa. Kurkkasin samasta ikkunasta sisään mistä Misdreavus oli mennyt sisään. Kuulin raskaita askelia, lattian natinaa. Otin pääni hetimiten pois ikkunan välistä ja hengitin syvään. Kuulin ison räsähdyksen, ihan kuin joku olisi mennyt seinästä läpi. Seuraavaksi kuulin jo ärsyttäväksi todetun Misdreavuksen kiljunnan.
”Eikä!” ärähdin ja sen kummemmin ajattelematta juoksin pääovesta sisään muut perässäni. Misdreavuksen kiljunta oli kuitenkin erinomainen navigointitapa, sitä pystyi helposti seuraamaan, kunhan piti käsiä korvien edessä. Kiljunta kuului yhdestä pienemmästä huoneesta, jonka peitti sankka pölyverho. Pystyin erottomaan kuitenkin kaksi suurta punaista pistettä jotka tuijottivat minua huoneen perältä.
”Rávle, Psybeam tuonne!” käskin.

Rávle teki työtä käskettyä ja sen suusta sinkosi sateenkaaren väreissä pyörivä säde kohti osoittamaani punaista kohdetta. Mikä lie se olikaan, se otti osuman, sillä punaiset pisteet liikkuivat heti kauemmaksi. Misdreavus leijui nopeasti viereeni, tullen pois punaisten pisteiden luota. Saman tien kun olin saanut otettua Misdreavuksesta kiinni, niin sankan pölyn seasta ilmestyi kaksi köynnöksen tapaista limaista asiaa jotka tarrasivat kiinni Misdreavukseen. Pidin kummituksestani tiukasti kiinni, enkä ajattelut päästää irti. Skiddo huomasi ongelmani ja käytti Razor Leafia limaisiin köynnöksiin. Kuului epämääräinen murahdus, ei ihme, sillä lehtien viillot varmasti sattuivat. Rávlen huomatessa, että Skiddon lehdistä ei ollut apua se päätti auttaa polttamalla nämä köynnökset. Rávlen suusta leimahti iso kasa lieskoja polttaen kaappaajaa. Kaappaaja päästi irti ja minä juoksin kauemmaksi Misdreavus sylissäni.

”Hei! Älä viitsi grillata pokemoniani!” kuului miehinen ääni punaisten pisteiden luota.
”Anteeksi, kamu. Et ansainnut tällaista.” hän jatkoi ja pian punaiset silmät katosivat.
Oliko se ollut pokemon? Minusta tuntui ikävältä, että olin tuosta noin vain hyökännyt jonkun kimppuun, mutta hei, hänhän sen aloitti kun rupesi kiusaamaan minun Misdreavustani.
”En arvannut, että kukaan muu kehtaisi tullaan kartanoon nappaamaan Misdreavuksia.” mies hihitti.
”Se Misdreavus sattui olemaan minun, joten anna sen olla.” sanoin selkeästi.
Hän käveli luokseni, josta olin tyytyväinen. Halusin nähdä, että kuka lurjus yritti pyydystää juuri saamaani Misdreavuksen.
”Älä viitsi kiukutella, Sheila. Älä viitsi olla noin ilkeä omalle veljellesi.” hän sanoi tultuaan tarpeeksi lähelle.
Lyhyt ruskea tukka, tummat vihreät silmät, erittäin pisamainen naama ja se aina niin tyypillinen pieni virnistys hänen kasvoillaan.
”Huh, kerkesin jo pelästyä, että hyökkäsin jonkun tuiki tuntemattoman kimppuun, mutta se olitkin vain sinä, Terra.” huokaisin helpotuksesta.
”Tuo on jo törkeää sinulta, muistin sinut mukavampana isosiskona” Terra mutisi.
”Ja nyt, saanen pyytää anteeksi, mutta otan Misdreavuksen ja painun ulos täältä.” ilmoitin ja keräsin itseni kokoon.

Kävelin ulos kartanosta, Misdreavus sylissäni ja Rávle sekä Skiddo perässäni. Valitettavasti perääni oli myös lähtenyt rakas veljeni, Terra.
”En pyytänyt sinua seuraamaan minua.” sanoin ankarasti.
”Olen menossa vain samaan suuntaan” hän vastasi nopeasti.
”Noh, eikö ole jo Johtoa ikävä?” kysyin Terralta.
”Johto on kyllä mukava paikka, mutta pidän enemmän Soidasta. Mietin jos jäisin asumaan tänne voitettuani kaikki salipäälliköt.” Terra kertoi suunnitelmistaan.
”Hyvä, minä en ainakaan kaipaisi sinua kotiin.” murahdin kuin pieni lapsi konsanaan.
”Olen aina asunut siellä, ja kaipaan jo hieman maiseman muutosta. Siksi lähdinkin SINUA aikaisemmin pois. Et ainakaan näytä kovin paljoa oppineelta.” Terra naurahti.
”Samaa voisin sanoa sinusta, velikulta.” tokaisin hänelle ja nopeutin askeleitani.

Saavuimme Crimson Townin Poke Centeriin vihdoinkin. Rávlen pitäisi mennä takaisin pokepalloonsa, mutta mokoma ei tahtonut jättää minua yksin Skiddon kanssa. Onneksi, koni ei ollut kovin vaikea sen jälkeen kun ojensin sille yhden violetin karkin ennen kuin nappasin sen pokepalloonsa. Misdreavus ei vastustellut palloon menemistä, helposti, että edes joku olisi helppo saalis. Kirjasin itseni veljeni kanssa sisälle, ja annoin Rávlen sekä Misdreavuksen hoitajien hoitoon. Skiddoa en voinut antaa heille, sillä se ei ollut minun alun perin eikä minulla ollut sille pokepalloa, jossa säilyttää sitä sillä ärtyisä vanha mies ei antanut sellaista. Pyysin, että Skiddo saisi levätä kanssani samassa huoneessa ja lupasin katsoa sen perään tarkasti. Hoitajat tuntuivat yllättävän mukavilta vaikka kaupunki itsessään oli karmiva. Kiitin heitä huomaavaisuudesta.
”Kirjaa minut samaan huoneeseen, olemme sisaruksia niin se ei haittaa!” Terra pyysi hoitajalta, joka ei odottanut minun vastaustani.
”Olkaapa hyvä, entä onko sinulla pokemoneja joita haluaisit jättää hoitoon?” hoitaja kysyi.
”Juu, ota vaikka kaikki.” Terra sanoi ja ojensi hoitajalle kaikki kuusi pokepalloaan.
Noh, ainakin hän oli saanut aikaiseksi jotain ellei kaikki kuusi olleet täynnä Pidgeytä.
”Tentacruel tarvitseekin hoitoa grillauksen jälkeen.” Terra mulkaisi minua kohti.
”…… ei kai sinulla ole sellaista?” kysyin peloissani.
”Tietysti on, ihan sinua ajatellen nappasin.” Terra mulkaisi muuttui naurettavaksi virnistykseksi.

Huokaisin ärsyyntyneenä ja istahdin aulan sohvalle Skiddon kanssa. Terra päätti istua minua vastapäätä, kuinka huomaavaista. Seurasi muutaman minuutin hiljaisuus. Kävin päässäni läpi tämän päivän tapahtumia. Minua väsytti, mutta en tahtonut vielä mennä petiin sillä ajatukseni pyörivät päässäni kuin tuulimylly.
”Niin, et koskaan kertonut minulle, että oletko kouluttaja vai koordinaattori?” Terra päätti kysyä.
”Mitäpä se sinulle kuuluisi, mutta oikeastaan olen miettimässä alanvaihtoa.” kerroin.
”Jatka vain” Terra kehotti.
”En ole oikeastaan päässyt vielä mihinkään salille. On ollut PALJON muuta tekemistä.” aloitin.
”Sen huomaa” Terra sanoi ja tuijotti Skiddoa.
”Krhm, joten tulin ajatelleeksi, että voisin ryhtyä koordinaattoriksi.” jatkoin.
”Äiti olisi ylpeä sinusta, jos niin tekisit. Hän ei kuitenkaan koskaan ole arvostanut otteluiden päälle toisin kuin isä.” Terra nyökkäsi.
”Mutta se tarkoittaa, että saatan tulla joskus poikkeamaan koordinaattorikisoissa, ihan vain nauraakseni sinun suorituksellesi.” hän jatkoi.
”Älä huoli, en ajatellut olla keskinkertainen.”

>> Paskea. Ja kuten edellisissäkin mainittu, niin tämän tarinan violetti karkki on se Rávlen kolmas karkki. Misdreavus on lopultakin kuoriutunut, ja hän saa nimekseen Helle (ei kyllä tässä tarinassa, mutta nih). Lisäksi Misdreavus käppäili hautausmaalla, joten onnellisuuspisteitä kenties hänelle? Sheilan pikkuveli, Terra, tekee encoren. Eihän siitä olekaan kuin ... MUUTAMA tarina, hänet siis nopeasti mainittiin ensimmäisessä tarinassani.

Luku 16: Vihainen jättiläinen

1 Comment »

Olimme kävelleet muutaman tunnin. Jaloissani tuntui pieni polte, sillä ne eivät olleet saaneet tarpeeksi lepoaikaa Moltresin vartioimisen jälkeen. Ehdotin molemmille, että pitäisimme pienen tauon. Skiddo näytti kuitenkin vielä siltä, että puhtia olisi riittänyt pidempäänki. Rávle sen sijaan vaikutti olevan myös väsynyt, eihän se ollut saanut olla kamalan kauaa pokepallossa ja PokeCenterissä keräämässä voimiaan.
”Noh, mitä mieltä olet Rávle, jatkammeko vielä kun Skiddo näyttää jaksavan?” kysyin.
Rávle kääntyi katsomaan vuohta, joka ylpeän oloisena näytti energiseltä. Rávle hätääntyi tästä ja paransi ryhtiään oitis Skiddon tapaan. Ponyta rupesi ravaamaan ympärilläni, ikään kuin esittääkseen olevan yhtä energinen kuin pikkuinen Skiddo.
”Ai, luulin, että olit väsynyt.” ihmettelin pokemonini käytöstä.
”Lepäisimmekö kuitenkin, itse haluaisin hieman lepuuttaa ajatuksiani?” ehdotin ja tunnuin saavan muiden hyväksynnän.

Istahdin kivelle ja kaivoin laukustani karkit molemmille. Yhden violetin karkin Rávlelle ja yhden vihreän Skiddolle. Molemmat tulivat nopeasti syömään omansa. Ponyta laskeutui maahan makaamaan ja lepuutti päätään yhdellä kivellä. Skiddo sen sijaan taas tuntui levottomasti kävelevän ympyrää edessäni. Ilmeisesti se oli niin innoissaan opastustehtävästä, että ei halunnut asettua heti aloilleen.
”Hei, mitä jos koittaisin saada noita takkujasi pois?” sanoin Skiddolle ja rupesin kaivamaan harjaa laukustani.

Skiddon ilme kirkastui entisestään ja pian se oli asettautunut eteeni kuin vanha asiakas konsanaan. Pystyin vain kuvitella kuinka se oli katsonut pitkän ajan kuinka kaikki hänen ystävänsä, muut Skiddot ja Gogoatit, saivat priimapalvelua mieheltä. Turkit harjattiin, takut kammattiin, sarvet kiillotettiin, mutta hän oli vain seissyt aitauksen reunassa kuin rönsistynyt puu. Skiddo oli selkeästi tarkkaillut, että miten muut olivat käyttäytyneet hoitohetkien aikana, ja nyt vihdoinkin olisi hänen vuoronsa! Skiddoa oli vaikeata harjata. En halunnut edes arvata, että milloin viimeksi sen turkki oli priimakunnossa. Pahoittelin kovasti takkujen selvityksen aiheuttamaa pientä kipua, mutta yritin selittää, että hänestä tulisi erittäin komea yksilö harjauksen jälkeen. Halusin ensin harjata ja kammata turkin selväksi ennen kuin kastelisin sitä suihkupullollani. Skiddon komeat värit täytyisi päästää arvoonsa, se ansaitsi yhtä hyvää kohtelua kuin muutkin.

”Olet yhtä erikoisen värinen kuin Rávle” sanoin ja työstin viimeisetkin takut suoriksi.
”Tarkoitan siis hyvällä tavalla.” jatkoin.
Rávle nosti päätään kuullessaan oman nimensä.
”Tulisitte varmasti hyvin toimeen.”
Rávle hirnahti väsyneen kuuloisena ja laski päänsä takaisin kivelle. Tämän jälkeen poni vielä käänsi kylkeä minulle ja Skiddolle. Mietin kovasti, että mikä Rávleen oli mennyt. Se tuntui olevan entistä kiukkuisempi kuin ennen, ja erityisesti silloin kun puhuin Skiddosta. Koitin keksiä erilaisia syitä, että miksi Rávle käyttäytyisi tökerösti juuri Skiddoa kohtaan. Muut pokemonini ovat naaraita, ja mikäli oikein tulkitsin Skiddo olisi uros. Ehkäpä Rávle ei pitänyt muista uroksista ja koki ne vaaraksi omalle reviirilleen.
”No niin, Skiddo. Aika pienelle pesulle.” kaivoin suihkupullon laukustani.
Pullon sisällä oli vielä vähän vettä. En ollut muistanut vaihtaa sitä kaiken tohinan takia, mutta ehkäpä Skiddo ei välittäisi veden puhtaudesta tällä hetkellä. Uskon, että se nautti kokonaisuudesta. Skiddo sulki silmänsä ja uikahti kun hieman viileä vesi osui turkkiin. Harjasin märkää turkkia suoremmaksi.
”Anteeksi, se taisi olla hieman kylmää.” pyysin anteeksi vuohelta joka heilutti viimeisetkin märät pisarat pois itsestään.

”Rávle, kaipaatko sinä harjausta?” kysyin mököttävältä yksilöltä.
Ponyta ei tuntunut reagoivan kysymykseeni millään tapaa.
”Mutta katso nyt kuinka upean näköisen sain Skiddosta ihan perusasioilla.” koitin saada ponin huomion.
Rávlen pää kääntyi katsomaan meitä. Se tutkaili katsellaan pitkään Skiddoa. Skiddo virnuili tyytyväisen näköisenä ja ikään kuin poseerasi Rávlelle. Poni huokaisi ja nousi seisomaan, jonka jälkeen se käveli eteeni hitaasti ja jäi paikalleen.
”Oletan, että haluat sittenkin pienen harjaushetken?” naurahdin ja rupesin harjaamaan Rávlen selkää.
Yleensä Rávlen harjaaminen oli hieman yllätyksellistä. Se saattoi joskus yhtäkkiä pillastua ja juoksi pois, mutta joinain kertoina se näytti suorastaan nauttivan harjaamisesta. Nyt en ollut varma, että tapahtuisiko kumpaakaan, poni näytti vain seisovan paikallaan ja tuijotti Skiddoa. Rávlen harjaamiseen ei mennyt kauan, sillä se ei todellakaan ollut niin huonossa kunnossa verrattuna Skiddoon. 

Näytin Skiddolle korissa olevaa pokemonin munaa. Skiddo näytti uteliaalta, että minkä pokemonin muna se oikein olisi.
”Tämän takia tarvitsemme apuasi, me viemme sen takaisin Crimson Towniin. Siitä kuoriutuu Misdreavus.” kerroin Skiddolle joka kuunteli korvat höröllä.
”Luotan siihen, että pidät siitä nyt yhtä hyvää huolta kuin me.”
Skiddo nyökkäsi ymmärtävästi ja katsoi minuun silmiin.

Päätin palkita molemmat hyvästä käytöksestä, joten kaivoin hunajapurnukan laukustani. Rávle oli oitis haistelemassa purkkia kädessäni. Skiddokin vaikutti uteliaalta, että mitä olin oikein tekemässä. Avasin purnukan ja asettelin sen nätisti kiven päälle, että molemmat pokemonit ylettyisivät syömään siitä. He nyt joutuisivat jakamaan purkin, mutta minkäs sille teet. Rávle rupesi oitis ahmimaan eikä tuntunut antavan Skiddolle lainkaan tilaa. Skiddo yritti saada itseään purnukan luokse, mutta Rávle tönäisi vuohta hieman kaviollaan.
”Hei, kuulepas herra suursyöppö. Anna Skiddollekin tilaisuus edes maistaa!” käskin Rávlea ja työnsin sitä kädelläni kauemmaksi.
Skiddo äännähti iloisen kuuloisena ja rupesi maistelemaan hunajaa. Rávle taas tuntui tuijottavan vuohta kateellisena. Yleensä Rávlen ei tarvinnut jakaa ruokaansa, mutta nyt tilanne ei sallinut viiden tähden kokkausta. Kun Skiddo oli saanut tarpeekseen, annoin Rávlen syödä loput hunajasta. Mokoma poni nuoli purnukan kokonaan puhtaaksi. Huomasin, että Skiddo näytti jo katselevan polkua, jota pitkin olimme kävelleet. Skiddo halusi jatkaa matkaa.
”Noh, jatketaan niin pääsemme joskus perille.” ilmoitin ja otin Rávlen nenän edestä tyhjän purnukan, jonka pistin takaisin laukkuuni.
En voinut olla kiinnittämättä huomiotani karuun ympäristöön. Soidan aluekartassa oli kyllä maininta, että ympäristö oli täynnä kivikkoja, metsää ja puut olivat aina syksyn väreissä. En ollut innoissani siitä, että joutuisimme luultavasti kulkemaan yötä myöten. Metsä ei ollut mitenkään houkutteleva, vaan kamalan pelottava.

Tunteja kului ja aurinko oli laskenut. Olimme pitäneet muutaman tauon sillä minun omat hermoni eivät tuntuneet kestävän pitkiä aikoja tässä pimeydessä. Kaipasin lepoa ja turvaa. Olin pelästynyt monta kertaa, kun ötökkäpokemonit olivat lentäneet läheltämme tai kun Mankey päätti aloittaa puista huutamisen yhtäkkiä. En ollut tottunut liikkumaan pimeydessä. Onneksi Rávlen lieskaharja antoi hieman valoa, se toi turvan tunnetta. Olin jatkuvasti huolissani siitä, että Skiddo nopeuttaisi tahtia ja katoaisi pimeyteen. Skiddo osaisi varmasti takaisin kotiinsa, mutta minä ja Rávle tuntemattomassa paikassa pimeällä, ei onnistuisi.
Sitä paitsi minun piti kulkea varovasti, kannoinhan sentään koria jossa oli pokemonin muna. En voisi kulkea ihan miten lystää. Kuulin kovaa ryminää polun vieressä olevalta mäeltä. Ajattelin, että Sandshrewit tekisivät uutta maanalaista verkostoaan. Valitettavasti ääni rupesi lähestymään ja sen voimakkuus koveni jatkuvasti. Sandshrewit eivät lähestyneet ihmisiä pimeällä, joten tiesin ettei kyse voisi olla viattomasta laumasta vaan jostain isommasta pokemonista. Toivottavasti jokin Teddiursa ei ollut juuri kehittynyt Ursaringiksi, ja ollut pahantuulinen ja nälkäinen. Ne olivat kuulemma erittäin vihaisia tavatessaan ihmisiä lähellä pesäänsä, erityisesti yöllä kun näkyvyys oli huono. Pieniä kivenlohkareita rupesi vieremään mäkeä alas kohti meitä, ne eivät olleet mitenkään vaarallisen kokoisia joten juoksimme äkkiä eteenpäin väistäen kiviä. Kuitenkin, pienempien jälkeen isommat lohkareet rupesivat vyörymään alas. Olisiko jokin pokemon näin tarkka omasta turvallisuudestaan? Mielestäni emme näyttäneet olevan sellaisella alueella jossa olisi polun vieressä minkään pokemonin pesäkolo, korkeintaan linnun, mutta karhupokemonin? En usko. Päätin hylätä korin, sillä muna ei pysyisi siellä millään jos meidän pitäisi enemmän juosta. Otin munan syleilyyni ja toivoin, että en kaatuisi tai pudottaisi sitä.

 Rávle päätti ettei väistä enää kiviä vaan jäi jälkeen. Se hirnahti ja nousi takajaloilleen, jonka jälkeen Rávlen etujalkojen osuessa taas maahan, kavioista lähti kipinöitä. Rávle kääntyi poispäin lohkareista ja potkaisi takajalkojensa kavioilla yhtä isoa lohkaretta. Kavioista lähti aina kipinöitä kun ne osuivat kiveen. Lohkareet hajosivat palasiksi aina kun Rávle potkaisi niitä.
”Hyvä idea, Rávle! Jatka samaan malliin.” kannustin pokemonia.
Skiddo ei tohtinut katsoa vain vierestä, kun Rávle saisin kaiken kunnian auttamisesta. Vuohi päästi sotahuutonsa ilmoille ja potkaisi sorkallaan maata. Skiddon ympärille rupesi kasvamaan hehkuvaa vihreää ruohoa. Skiddo juoksi kohti mäkeä josta lohkareet tulivat. Sujuvasti samalla väistäen kiviä, maa Skiddon sorkkien alla muuttui aina hehkuvaksi ruohoksi. Ruoho tuntui hidastavan vyöryvien kivien vauhtia.

 ”Äkkiä pois sieltä!” huusin Skiddolle, sillä hänen touhunsa näytti vaaralliselta.
Skiddo loikkasi takaisin luokseni välittömästi.
”Mitä ihmettä sinä oikein touhuat?” ihmettelin ja kaivoin pokedexin esiin.
Osoitin sillä hehkuvaa ruohoa maassa.
”Grassy Terrain – pokemon pystyy muuttamaan osan ympäristöstään ruohikkoiseksi maastoksi muutamaksi hetkeksi. Ruohikko antaa kestävyyttä käyttäjälleen.”
En kerennyt sulkemaan pokedexiä ennen kuin se havaitsi Skiddon olemassaolon ja rupesi selittämään pokemonista.
”Skiddo – ratsupokemon, ruohotyyppiä. Ne kantavat mielellään ihmisiä päällään ja sopivat siksi ratsuiksi erinomaisesti. Erikoiskyky, tuntematon”
Miten niin tuntematon? Tunnetusti Skiddon erikoiskyky oli Sap Sipper, joka antaisi niille lisää hyökkäystehoa kun ne saavat osuman ruohotyypin hyökkäyksestä. Tämä Skiddo oli tietysti jo erikoinen pelkän värityksensä puolesta, mutta olisiko sillä jokin erikoiskyky joka ei ollut kovin tunnettu? Rávle potkaisi taas yhden lohkareen palasiksi, mutta oli huolimaton. Lohkareesta irronnut pala lensi kohti minua. En voinut suojata itseäni käsivarsilla, sillä pidin tiukasti munasta kiinni. Skiddo reagoi tilanteeseen nopeasti ja käytti Vine Whip -hyökkäystä napatakseen lohkareen ennen kuin se osui minuun. Näin kuin Skiddo piti siitä kiinni molemmilla rihmoillaan. Rávle katsoi järkyttyneenä tilannetta jonka oli juuri aiheuttanut.
”Hyvää työtä, Skiddo. Kiitoksia paljon, se olisi muuten osunut minuun tai munaan.” kiitin vuohta nopeasta reagoinnista.
Rávle tuntui häpeävän hieman virhettään, mutta tiesin, että Rávle ei tarkoittanut kaiken kaikkiaan pahaa, eikä näin ollut tarkoitus käydä. Skiddo otti paremman otteen kivestä ja heitti sen rihmoillaan takaisin mäen päälle. Kun kivi katosi pimeyteen, samaan aikaan maa tärisi hieman. Ihan kuin jokin iso puu olisi kaatunut maahan. Kuului kovaääninen karjaisu.

 ”T-Taisit juuri osua sillä johonkin…” änkytin hieman peloissani.
Skiddokin tuntui järkyttyneen siitä, että kivi oli oikeasti osunut. Sen oli tarkoitus olla sankarimainen teko, mutta tällä hetkellä Skiddo näytti idiootilta. Skiddo ei halunnut suututtaa enempää heidän kiusaajaansa, mutta toisin kävi. Karjunta jatkui hirmuisena ja tärinä tuntui kasvavan. Olin peloissani, en tiennyt että olisiko pitänyt juosta karkuun vai jäädä paikalleen ja leikkiä kuollutta. Pienemmänkin kuunvalon peitti nyt suuri otus jonka muodosta en osannut päätellä mikä se voisi olla. Rávle hirnahti ja sen vartalo täyttyi violeteista lieskoistaan Flame Chargen avulla. Ponyta koitti valaista enemmän ympäristöä jotta näkisimme, että mikä meitä uhkasi. Otus oli iso, todella iso. Osoitin varovasti pokedexillä otusta ja dexin näyttö välähti päälle.
”Snorlax – nukkumispokemon, normaalia tyyppiä. Snorlax herää ainoastaan syömään jonka jälkeen se palaa takaisin nukkumaan. Erikoiskyky Thick Fat.”
”Paksunahkaiselta se näyttääkin…” mutisin ja pistin pokedexin pois.

 Meidän pitäisi olla varovaisia Snorlaxin kanssa, emme hyökkäisi sitä kohti ellei Snorlax tekisi sitä ensin. Isoa vastustajaa vastaan on vaikeata taistella sillä Snorlax voisi liiskata meidät helposti ellemme varoisi. Snorlax rupesi käsillään rummuttamaan vatsaansa. Jokaisen rummutuksen kohdalla Skiddon ja Rávlen ilme muuttui pelokkaammaksi. Saiko Snorlax lisää voimaa vatsan rummutuksesta?
”Belly Drum – pokemon uhraa omasta jaksamisestaan nostaakseen hyökkäystensä tehoa.” pokedex sanoi hiljaa laukustani.
”Se pitää saada loppumaan, Rávle – käytä Flame Wheel!” käskin.
Rávle peittyi uudestaan liekeistä ja laukkasi kohti Snorlaxia. Se loikkasi kohti vastustajaansa ja iski vartalonsa tätä päin. Snorlax ei tuntunut juurikaan välittävän pikku ponista. Se ei ollut moksiskaan Rávlen hyökkäyksestä.
”Mutta eiväthän normaalin tyypin pokemonit ole immuuneja tulityypin hyökkäyksille, missä se pokedex on.” ihmettelin ja kaivoin äkkiä pokedexin uudestaan esiin toisella kädelläni.
”Thick Fat – pokemonin nahka on niin paksu etteivät ne tunne juurikaan kipua tuli- ja jäähyökkäyksistä.”
Niinpä tietysti, eihän minulla ollut kuin juuri sopivasti puoliksi tulityypin pokemon mukana. Snorlax avasi suunsa johon alkoi muodostumaan valtava valopallo. Pallon koko kasvoi ja kasvoi, se oli Hyper Beam.

 ”Äkkiä karkuun!” käskin ja lähdin juoksemaan polkua pidemmälle Rávle ja Skiddo perässäni. Hyper Beam tuhosi helposti kaiken pois tieltään mihin se osui. Onnistuttuamme väistämään Snorlaxin hyökkäyksen, Skiddo kääntyi ympäri ja määkäisi. Vuohen vihreästä turkista lensi pieniä siemeniä kohti Skiddon luomaa ruohikkoa. Ruohikosta rupesi kasvamaan pieniä kasveja.
”Leech Seed – nokkelaa. Nyt kun Snorlaxilla on normaalia vähemmän jaksamista, niin nuo varmasti imevät siltä viimeisetkin voimat.” totesin kun tajusin, että mistä oli kyse.
Rávlekin tahtoi osallistua Snorlaxin hidastamiseen. Poni sylkäisi myrkkyä ruohikon viereen. Sylki rupesi muuttumaan epämääräiseksi liejuksi, joka haisi myrkylliseltä.
”Tuon pitäisi heikentää sen tehoja, mahtavaa!”.

 Myrkkylammikko kuitenkin kasvoi kasvamistaan ja se levisi Skiddon ruohikon päälle. Pienet kasvit rupesivat sulamaan ja kuolemaan myrkyn johdosta. Rávle oli juuri onnistunut pilaamaan Skiddon Leech Seedin vaikutuksen. Skiddo puski kohti Rávlea vihaisena, että miksi sinä noin teit. Rávlella oli kahdenlaisia tuntemuksia, sinänsä se riemuitsi, että oli onnistunut estämään Skiddoa olemasta sankari, mutta samaan se oli juuri pilannut yhden heitä auttavan asian. Snorlax rupesi liikkumaan meitä kohti pienen leponsa jälkeen. Skiddo loi ympärillä olevista punaruskeista lehdistä tornadon ja lähetti sen kohti Snorlaxia. Snorlax pisti käsivartensa eteensä luoden pienen suojaavan kilven itsensä ympärille. Pirun Defence Curl, tämä Snorlax oli todellakin kärttyinen. Lehdet koittivat viiltää Snorlaxin paksua nahkaa, mutta suojakuori oli tehokas tapa heikentää hyökkäyksen tuntua. Lehdet putosivat maahan ja ne sulivat myrkkylammikkoon. Snorlax valmistautui uuteen Hyper Beamiin avaamalla suunsa. 

 ”Keskity!” kuului vanha naisääni Snorlaxin takaa.
”Ammu!”.
Jokin osui Snorlaxiin, ja tämän Hyper Beam keskeytyi tämän takia. Snorlax kääntyi katsomaan taakseen. Sen takana seisoi normaalia isokokoisempi Gengar, jonka kädet osoittivat Snorlaxia.
”Toista!”.
Gengar teki käsillään eräänlaista liikettä, ihan kuin se loisi palloa tyhjästä. Käsien väliin alkoi ilmestyä sinertävä valtava pallo.
”Ammu!”.
Gengar päästi pallosta irti ja se iskeytyi suoraan Snorlaxin vatsaan, jonka seurauksena tämä kaatui maahan.
”Lopetetaan se hypnoosilla.”
Noctowl lensi Snorlaxin ylle ja tuijotti suurta pokemonia suoraan silmiin. Pienet punertavat rinkulat lähtivät Noctowlin silmistä kohti Snorlaxin omia silmiä. Pian kuului hyvin kovaäänistä kuorsausta. Snorlax oli nukahtanut hypnoosin takia. Huokaisin helpotuksesta, ainakaan Snorlax ei olisi enää heidän ongelmansa, mutta keitä nämä toiset olivat? Joku antoi heille käskyjä kokoajan.
”Eikö äitisi opettanut, että isojen öykkäreiden kimppuun ei hyökätä?” vanha naisääni puhui suoraan minulle.

 Nainen ilmestyi puiden välistä. Hänen valkoiset hiuksensa olivat kahdella hyvin pitkällä ja löysällä letillä. Hänellä oli yllään mustanpuhuva kaapu päällään, joka peitti hänen muun vaatetuksensa. Noctowl ja Gengar palasivat hänen luoksensa nopeasti. Noctowl laskeutui naisen pään päälle.
”Emme me hyökänneet sen kimppuun, se oli vahinko. Skiddon ei ollut tarkoitus osua siihen, oliko Snorlax sinun?” kysyin hätäisenä.
”En harrasta isoja suursyöppöjä. Snorlax oli etsimässä ruokaa kuten niiden yöllisiin tapoihin kuuluu. Se etsii mistä tahansa, vaikka kivikasan alta.” nainen selitti.

 Nyt aloin ymmärtämään. Kivivyöry ei ollut tahallinen, vaan Snorlaxin vahinko. Se oli etsinyt ruokaa itselleen mäen päältä ja siirtänyt kiviä huolimattomasti pois tieltä. Kivet olivat ilmeisesti lähteneet vyörymään mäkeä alas, ja tietysti ketä tahansa nälkäistä vihastuttaisi kun joku heittää kivellä päähän.
”Anteeksi, käsitin väärin.” sanoin ja puristin varovaisesti pokemonin munaa sylissäni.
”Kiitoksia, kun autoitte meitä.”
”Saat luvan ollakin kiitollinen, että olin opettanut Gengarilleni Focus Blastin. Olisitte muuten olleet tuusan nuuskana.” nainen sanoi.
”Sitä paitsi en tykkää katsella kun erikoiset pokemonit ottavat turpaan.” nainen jatkoi hieman törkeästi.
”Mistä olet löytänyt näin mielenkiintoisia yksilöitä?” hän kysyi.
”Rávle, tämä Ponyta siis, oli hylätty. Jonkun sekopään epäonnistunut koe.” esittelin Rávlea ja osoitin tätä.
Rávle ylpeästi pyörähti ympäri esitelläkseen itseään, se tykkäsi naisen kehuista.
”Tämä Skiddo taas ei ole minun, se on Mindaro Townista kotoisin.” osoitin Skiddoa.
”Mielenkiintoista. Nimeni on Marinette, olen erikoistunut kummituspokemoneiden koulutukseen.” hän esittäytyi.

 ”OLEN ETSINYT SINUA!” huudahdin innoissani.
”Kiitos, kiitos, mutta en ota oppilaita vastaan.” nainen ei edes antanut minun puhua enempää.
”Ei, ei. Ei minua kiinnosta oppilaana oleminen, tämä muna minun sylissäni on sinun.” panin vastaan ja näytin Misdreavuksen munaa hänelle.
”Ah, aivan. Misdreavus, niinhän se olikin.” hän huokaisi.
”Minut lähetettiin Mindaro Townista tuomaan tämä sinulle, olit ilmeisesti unohtanut sen ohikulkumatkallasi.” selitin.
”Haha, unohtanut? En minä unohda koskaan mitään. Jätin sen sinne tarkoituksella.” Marinette nauroi.
”Miksi jättäisit kummituspokemonin munan Mindaro Towniin?” kysyin hämmentyneenä.
”Koska tiedän koko Crimson Townin ympäristön ja tiedän, että sillä ei ole läheisiä täällä.” Marinette sanoi.
”O-Oletko ihan varma?” varmistelin hieman haikean oloisena.
”En ole koskaan väärässä.” Marinette vastasi.

>> Nyt on putki päällä. Kuten edellisessä pyysin, niin Rávle syö yhteensä 3 karkkia, eli älä laske tämän tarinan karkkia hänelle. Skiddo eli Tomas syö yhden (1) karkin tässä, eli onnellisuuspisteitä, kiitos! Misdreavuksen muna tässäkin mukana ja täten, se taitaa olla viimeinen tarina jossa esiintyy munan muodossa koska laskujeni mukaan pitäisi olla nyt 0 tarinaa ennen kuoriutumista.

Tappelun kohdalla oli paljon miettimistä. Koitin hyödyntää Skiddon abilityä ja muutenkin tuoda niitä enemmän tarinaan mukaan. Sano toki jos näet jotain aivopieruja, että jotkin iskut eivät oikeasti toimisi noin. Tarkistin kuitenkin (mielestäni), että Focus Blast on fighting -tyypin isku ja Gengarille opetettavissa, joten sen pitäisi tehota tuplasti normaali tyypin pokemoniin.

Luku 15: Törkeä sika

1 Comment »

Kasvattajamuori oli meitä ovella vastassa.

”Moltres lensi upeana kylän yli.” muori kertoi.
”Se on mukava kuulla” huokaisin helpotuksesta.
Oli mukava kuulla, että legendaarinen lintu näytti hyvin lentävän. Olisi ollut ikävää, jos se olisi näyttänyt kärsivältä.
”Toit ilmeisesti tuliaisia minulle?” muori naurahti ja viittasi kädellään meitä tulemaan sisään Ríon kanssa.
”Niin, aivan. Tämän munan takia kiirehdin tänne luoksesi” sanoin hätääntyneesti ja näytin oudon väristä munaa. En ollut keksinyt vielä, että mitä pokemonia se edustaisi.
”Tarkoitin kyllä tätä mukavan näköistä nuorukaista, jonka toit mukanasi!” muori rupesi nauramaan ja laski kätensä Ríon olkapäälle.
Río rupesi nauramaan muorin kehuille, mutta minä menin vain sanattomaksi. Olin kamalan hädissäni munasta, mutta muori vain vitsaili pojista. En kuitenkaan voinut olla eri mieltä siitä, etteikö Río näyttänyt hyvältä.
”En voi kiittää tarpeeksi, rouva hyvä.” Río vastasi kehuihin.
”Noh, on aina mukavaa nähdä uusia naamoja näillä main. Kylämme on täynnä vanhuksia, joten uudempaa verta on ihana nähdä.” muori selitti.
”Olen Río, työskentelen Cordovan Townin PokeCenterissa lääkärinä, tai noh, harjoittelija minä vasta olen, mutta…” poika esitteli itsensä.
”Aivan aivan.”
”Muistelinkin muuan ystäväni kertovan uudesta tulokkaasta kylässään.” muori mutisi.
”Puhutteko kenties ennustajasta jolla on Hypno?” Río kyseli.
Muori nyökkäili tyytyväisen oloisena ja siirtyi vihdoinkin katsomaan kunnolla käsissäni olevaa munaa.

Muori tutkaili sitä pitkään, kunnes otti munan kädestäni ja tunnusteli sen kuorta.
”Se on selkeästi pian kuoriutumassa.” muori ilmoitti.
”Oih, ihanko totta? Tiedätkö, että minkä muna se on?” kysyin innoissani.
”Siitä en pysty olemaan varma, ulkokuori näyttänee hieman vaurioituneen.” muori sanoi,
”Löysit sen siis Moltresin alta?”.
”Siitä samasta paikkaa missä Moltres oli levännyt.” Río vastasi ennen minua.
”Voisiko se olla legendaarisen linnun muna?” nuori mies jatkoi innoissaan.
”Höpsis, ei pikkuisia Moltres -lintuja noin vaan munita.” muori sanoi vakavissaan.
”Tuleeko se selviytymään silti, vaikka ulkokuori näyttääkin vaurioituneen?” huolestuin.
”Ehdottomasti, ei Moltres - lämmön ja elämän lintuna liiskaisi pikkuista. Hän varmasti varjeli sitä. Moltresin lämpö saattoi vaikuttaa munan kuoriutumisaikaan nopeuttavasti.” muori lohdutti.
Huokaisin syvään helpotuksesta.
”Aion pitää sen täällä ja tutkia sen syntymää tarkemmin, kävisikö se?” muori ehdotti.
”Ehdottomasti, olkaa kiltti ja tehkää niin!” Río ja minä pyysimme yhteen ääneen.

”Mysteerisistä pokemonien munista puheenollen, olisiko sinulla hetki aikaa kuunnella pyyntöäni?” muori kysyi.
”Ei minulla taida olla mitään muuta kuin aikaa.” naurahdin.
”Odotahan hetki, niin haen sen…” muori supisi itsekseen.
Jäin uteliaana odottamaan, että muori toisi ”takahuoneestaan”.
”Sinähän voisit melkein jäädä asumaan muorin kanssa, saisit varmasti hyvää opetusta kasvattamisen suhteen.” Río ehdotti.
Niin, se ei oikeastaan kuulostanut täysin kamalalta vaihtoehdolta. Kasvattajan ammatti oli kuitenkin se, mitä vaalin. Samaan aikaan mieleeni ponnahti yöllinen katsaus infotekstiin liittyen koordinaattorin uraan. Kummasti koordinaattorin elämä oli ruvennut kuulostamaan mielenkiintoiselta, ehkä joskus jopa mielenkiintoisemmalta kuin kouluttajan. Kaivoin laukustani sen samaisen esitteen ja katsoin sitä. Jokin koordinaattorin urassa minua kiehtoi, ehkä sisälläni asui pieni prinsessa, joka halusi olla kaikkien katsottavana. Sellainen pieni turhamainen neiti joka halusi näyttää, että hänen pokemoninsa ovat kauneinta ja parhaimpia. Río hivuttautui lähemmäksi ja katsoi samaa tekstin kappaletta kuin minäkin.
”Vai mietitkö kenties uran vaihtoa? Etkö haluakaan enää kiertää saleja ympäri Soidaa?” hän kysyi.
”Äh, ei salien kiertäminen ja voittaminen ole ollut minulle koskaan prioriteetti numero ykkönen, toki se voisi olla hauskaa, mutta…” yritin selittää.
”Ei ole mitään syytä, että miksi et voisi olla koordinaattoripainotteinen kasvattaja, se kuulostaa oikeastaan mukavalta yhdistelmältä, hehe.” muori palasi takaisin kori kädessään.
”Ovatkohan ulkonäköseikat kuinka tärkeitä siinä, tai noh, tuo oli oikeastaan typerä kysymys.” pyöräytin silmiäni.
”Mitä oikein höpötät? Pokemonisi ovat oikein kauniita minun silmissäni.” muori ihmetteli.
”Mutta muistathan Rávlen?” varmistin.
”Tietysti muistan itsepäisen konin, mitä siitä?” muori jatkoi ihmettelyään.
”Äh, selvä. Et käännä päätäsi.” huokaisin.
”Sinuna en huolehtisi erikoisesta väristä, sehän voisi olla tavaramerkkisi.” muori ehdotti.
”Niin, ei varmastikaan kenelläkään, tai ainakaan monella, ole vihreää Ponytaa tiimissään.” Río innostui puolestani.
Minun pitäisi antaa ajatukselle enemmän tilaa, jotta voisin olla varma valinnastani.

Muori paljasti, että mitä hän oli tuonut korissaan. Se oli toinen pokemonin muna. Munan kuori oli kauniin tummansininen, melkein musta. Tummuutta oli keventämässä räikeät pinkit täplät. Väritys muistutti minua jostain tietystä pokemonista jota en saanut päähäni tällä hetkellä.
”Älä huoli, tämä ei ole testi. Se on Misdreavuksen muna.” muori naurahti, kun katsoi pöllähtänyttä naamaani.
”Ah, aivan. Misdreavus, kummituspokemon ja kiljuva sellainen, eikös?” Río varmisti.
”Ne ovat kyllä tunnettuja yöllisistä huudoistaan.” muori vahvisti.
”Miksi sinulla on Misdreavuksen muna, eiväthän kummituspokemonit viihdy näillä alueilla?” kysyin epäilevänä.
”Olet oikeassa, ne eivät millään tavalla yleisiä tässä kylässä, mutta kun tämä muna ei oikeastaan ole edes minun.” muori sanoi.
”Kun olitte poissa, niin hyvä ystävättäreni, Marinette, kävi nopeasti ohikulkumatkallaan tervehtimässä minua. Hän on, katsokaas, erikoistunut kummituspokemoneihin, joten hän kävi Soidan saaren länsipuolella pyydystämässä pokemoneja.” muori selitti.
”Miksi hän sitten jätti sinulle Misdreavuksen munan, luulisi hänen haluavan sen?” ihmettelin.
”Luulen ettei hänen ollut tarkoitus jättää sitä minulle, varmasti vanhana ihmisenä vain unohti sen minun luokseni. Haluaisin palauttaa tämän munan hänelle, sillä en usko, että Misdreavus viihtyisi täällä kovin kauaa, vaikka syntyisikin tälle puolelle kanjonia.” muori sanoi.
”Asuuko Marinette sitten Crimson Townissa, sehän on kanjonin toisella puolella?” Río uteli.
”Kyllä, hänellä on pieni yritys sielläpäin, joka liittyy kummituspokemoneihin. Ajattelin, että mikäli te nuorina jaksaisitte toimittaa munan takaisin Marinettelle. Pääsisitte varmasti yllättävän nopeasti perille.” muori pyysi.
”En usko, että siinä mitään vaarallista olisi. Mikä ettei, tosin kävellen siinä menisi muutama päivä…” rupesin laskeskelemaan, että montako tuntia matkaan kuluisi.
”Voi ei, ei kävellen höpsö! Tietysti sinä ratsastat Rávlella.” muori julisti.
”Ei, ei, ei. Siitä ei ole ratsuksi, Rávle ei pidä ihmisistä sillä tavalla.” kielsin ehdotuksen.
”Etkö ole ratsastanut Rávlella vielä?” Río kysyi minulta.
”En todellakaan. En usko, että Rávle luottaa minuun vielä sillä tavalla, ainakaan näin pitkällä matkalla.” sanoin.
”Kylän reunalla on vanha mies, jolla on lauma Skiddoja ja Gogoutteja. Matkailijat maksavat hänelle siitä, että pokemonit johdattavat heidät kanjonin toiselle puolelle. Eikö olekin kätevää?” muori kertoi.
”Enkö sitten voisi käyttää vain hänen palvelujaan ja ratsastaa sellaisella. Eikö se olisikin helpompaa, Río?” koitin hakea tukea hänestä.
”Pelkään pahoin, että minun pitää toimittaa se Slugma pikaisesti kouluttajalleen, eli valitettavasti en voi osallistua pienelle retkelle.” Río pahoitteli.
”Ah, aivan… Noh… Niin…” mutisin keskenäni.
”Kyseinen herrasmies myös opettaa matkailijoille ratsastusta mikäli heillä on sopiva pokemon moiseen aktiviteettiin. Ponyta on täydellinen ratsu, se on kuin luotu siihen.” muori kertoi.

En saanut kannatusta omille ehdotuksilleni vaan minut lähetettiin hakemaan Rávle pois PokeCenteristä. Mieleni olisi tehnyt ottaa muutkin mukaan, mutta kyse olisi vain pienestä matkasta edestakaisin enkä tahtonut koko tiimin roikkuvan perässä niin pienen asian takia. Momo ja Senda saisivat siis jäädä odottamaan paluutani. Löytämäni pokemonin muna jäisi muorille hoidettavaksi, Río lähtisi Tangerine Cityyn ja minä, noh, Rávlen kanssa johonkin. Palasin muorin talolle, jossa muori ojensi minulle samaisen korin, jossa hän oli kantanut munaa. Varovasti muori asetteli Misdreavuksen munan koriin ja peitti sen pienellä liinalla. Muori vielä muistutti minua, että tarvitsisin erityisen passin tullakseni takaisin kylään idän puolelta. Ilmeisesti kanjonia vartioitiin ahkerasti itäiseltä sisäänkäynniltä, sillä Crimson Townista tuntui valuvan mielenkiintoista porukkaa terrorisoimaan perinteikästä Mindaro Townia. Muori päätti lainata omaansa minulle täksi kertaa.

 ”Jatka kävelyä itää kohti, kylän laidalla näet vanhan miehen ’vuohiensa’ kanssa.” muori osoitti taakseni.
Käännyin katsomaan Rávlea, joka antoi minulle mulkaisun. Ei, ei tästä tulisi mitään. Minä en Rávlella pystyisi ratsastamaan. Ei minulla olisi edes kunnon varusteita, satulaa ja sen semmoista.
”Noh, mennään ensiksi kävellen.” kehotin ja viitoin Rávlea kävelemään rinnallani.
Ponyta ei liikkunut askeltakaan. Se vielä kehtasikin tehdä tästä vaikeata. Olisikohan sittenkin pitänyt ottaa Momo mukaan ja jättää Rávle mököttämään PokeCenteriin? Yritin vielä kerran käskeä konia liikkumaan edes sentin. Tulokset olivat olemattomat. Olin jo kävellyt monta metriä eteenpäin, mutta Rávle vain möllötti aloituspisteessä.
”Sinä tulet kalliiksi poniksi…” huokaisin ja kaivoin ärsyyntyneenä karkkeja laukustani.
”Missä ne himputin paperikarkit ovat?” ähisin keskenäni.
Kuulin kuinka jokin laukkasi erittäin nopeasti vierelleni. Niin, kuinka saada tämä yksilö liikkumaan. Puhu herkuista ja ruoasta. Rávle koitti välittömästi napata karkkia kädestäni paperien kera.
”Ei, ei, ei! Kuulepas nyt!” pistin vastaan Rávlelle.
Rávle ei saisi karkkeja ellei tottelisi. Kävelin taas muutaman metrin eteenpäin ja kutsua Rávlea. Ponytaa ei tarvinnut kutsua toista kertaa, vaan erittäin nätisti kuin kouluhevonen konsanaan. Annoin Rávlen tulla hakemaan kämmeneltäni violetin värisen karkin. Rávle söi tyytyväisesti karkin ja hirnahti ilmoittaakseen, että haluaa lisää herkkuja.
”Saat toisen kun olemme kävelleet tarpeeksi.” kannustin pokemonia odottamaan seuraavaa kertaa.
Onneksi Rávle seurasi tällä kertaa nätisti eikä jäänyt mököttämään.

Saavuimme kylän laidalle enkä voinut olla huomaamatta muorin mainitsemaa vanhaa miestä ’vuohineen’. Hänen Gogoatinsa olivat valtavan kokoisia, terveen näköisiä yksilöitä. Skiddot olivat taas selkeästi pienempiä ja täten leikkisemmän oloisia. Ne kuitenkin vaikuttivat olevan myös hyviä oppaita matkailijoille. Huomasin kuinka mies tuijotti minua ja Rávlea kaukaa, mutta kun rupesin lähestymään häntä, niin hän käänsi äkkiä katseensa pois. Ihan kun hän ei haluaisi, että huomaisin hänen tuijotuksensa. En kuitenkaan voinut jättää häntä rauhaan sillä tarvitsisimme oppaan joka opastaa meidän Crimson Towniin. Mies kuitenkin tuntui heittäytyvän työhönsä eikä enää tutkaillut saapumistani kun saavuin aidatun alueen luokse, jossa hänen Skiddonsa makoilivat. Laskin laukkuni ja korin, jossa Misdreavuksen muna oli, maahan.

”Anteeksi, herra.” kutsuin häntä.
Mies ei tuntunut reagoivan kutsuuni, hän ei pihissyt ääntäkään eikä luonut katsetta minuun.
”Anteeksi, herra, minulla olisi asiaa.” koitin toista kertaa.
Ei taaskaan minkäänlaista reaktioita. Huokaisin kovaan ääneen ja ronskisti kiipesin aidan yli. Mies tuntui kuulevan puun kolinan ja hätääntyneenä kääntyi katsomaan minua.
”Nytkö sain teidän huomionne?” kysyin ärsyyntyneenä.
Minua ärsytti aina se, kun joku esitti ettei minua ollut olemassa eikä tuntunut ottavan minua vakavasti.
”Anteeksi, en vain kuullut teitä.” mies sanoi tyynenä.
”Vaikka katselit minua ja huusin sinulle selkeästi ja kovaan ääneen kaksi kertaa?” kyseenalaistin miehen tekosyytä.
”Oliko sinulla asiaakin?” mies ei vastannut kysymykseeni vaan töykeällä äänellä koitti saada minua lähtemään.
”Kuulemma opetatatte kouluttajia ratsastamaan pokemoneilla, minulla on tässä erinomainen yksilö – Ponyta. Paljonko se maksaa?” kysyin.
”Olette varmasti kuulleet väärin, minä en opeta teikäläisiä…” mies mutisi itsekseen ja vilkuili Rávlen suuntaan.
Huomasin kuinka mies ei voinut ottaa katsettaan irti Rávlesta. Hän ikään kuin katsoi tätä halveksuvasti, melkein säälien. Marssin aidan portin luo ja avasin sen Rávlelle. Pokemon tallusteli nätisti aitaukseen Skiddojen keskelle.
”Hei, et sinä noin voi tehdä!” mies juoksi perääni.
”Onko minun pokemonissani jotain vikaa?” kysyin suoraan häneltä.
”Ei tuo voi olla terve yksilö. Vihreä kuin mikä ja ties mitä liejua se valuttaa suustaan. Olet hullu, kun pidät tuollaista pokemonia mukanasi.” mies ei säästellyt sanojaan.
Ellei minua olisi opetettu olemaan väkivallaton, olisi oitis pamauttanut miestä päähän laukullani. Ettäs kehtaakin haukkua minun kasvattiani. Toisaalta, pieni epävarmuus iski minuun myös. Olin juuri itse muutama hetki sitten epäillyt Rávlen edustusta koordinaattorikisoissa ja miettinyt, että sopisiko noin kummallinen pokemon täydellisyyden maailmaan. Minusta tuntui kamalalta, olin epäillyt omaa pokemoniani melkein yhtä julmasti kuin tämä röyhkeä mies silmieni edessä.

”Nyt, vie tuo otuksesi pois minun pokemoneideni läheltä, en halua että otuksesi sylki pilaa niiden turkin.” mies käski.
”Mielelläni lähden pois noin törkeän ja ääliöimäisen ihmisen luota.” tiuskahdin ja marssin pois aitauksesta Rávle mukanani.
Kävellessäni pois huomasin aitauksen reunalla erikseen sidotun Skiddon. Se ei ollut kuten muut ystävänsä. Tämä Skiddo ei ollut perinteisen vihreä ja ruskea kuten yleensä, sen sijaan tämän Skiddo oli vaaleampi. Erityisesti kellertävät sarvet herättivät huomioni. Valitettavasti raukan ulkonäkö ei ollut puhtain eikä huolletuin. Muut Skiddot vaikuttivat saavan paljon enemmän huomiota, jos ulkonäköön oli katsomista. Tämä erikoisen värinen oli taas takkuinen ja likainen.
”Miksi olet sitonut tämän raukan aitaan kiinni?” käännyin vielä kysyäkseni mieheltä.
”Mokoma on niin itsepäinen, että ei suostu opastamaan ketään loppuun asti. Aion myydä sen.” mies ilmoitti.
Minua iljetti moinen ajatus. Vaikka Rávle on itsepäisin koni jonka olen tavannut, ei minulle koskaan tulisi mieleenkään ajatus luopua siitä. Lisäksi pokemoneista huolehtiminen pitäisi olla jokaisen kouluttajan ykkösprioriteetti ja minua vihastutti ajatus vanhasta miehestä joka hylki tätä raukkaa.

”Minä otan sen.” sanoin.
”Se on liian kallis sinulle, tyttö hyvä.” mies pisti vastaan.
”Tarkoitan, että otan sen oppaakseni. Olen matkalla Crimson Towniin ja tarvitsen oppaan joka kuljettaa minut sinne kanjonin läpi. Paljonko maksaa vuokrata pokemonopas?” kysyin.
Mies räjähti nauruun. Hän tuntui pitävän minua ihan sekopäänä.
”Mikäli haluat sen, niin saat tällä kertaa oppaan ilmaiseksi. En usko, että se jaksaa viedä sinua loppuun asti. Palaa varmasti häntä koipien välissä kotiin.” mies röhötti.
Mulkaisin miestä taas vaihteeksi ja kävelin valitsemani Skiddon luokse. Skiddo ei tuntunut pelkäävän ihmisiä vaikka siitä selkeästi huomasi ettei se ollut saanut tarvitsemaansa rakkautta. Irrotin sen köydestä ja kaivoin laukustani vihreäkääröisiä karkkeja.
”Ota yksi, niin mennään. Pääset ainakin hetkeksi lomalle tuosta ärsyttävästä papasta.” koitin kannustaa Skiddoa ja pidin karkkia sen suun edessä.
Skiddo katsoi minua silmiin ja nappasi karkin suuhunsa. Se tuntui olevan kiitollinen minulle antamastani huomiosta. Rávle oli tallustellut viereeni huomaamattani. Ponytan kuola valui melkein olkapäälleni kun se katsoi laukkuuni joka oli täynnä herkkuja.
”Ei, ei ja ei. Sinä et saa vielä herkkuja!” työnsin Rávlea kauemmaksi laukusta.
Viitoin Skiddoa seuraamaan minua, ja toisin kuin Rávle tämä lähti nätisti välittömästi perääni. Skiddo vilkaisi Rávlea joka jäi vähän taakse. Pieni vuohi virnisti ikään kuin Rávlelle, ihan kuin se koittaisi mahtailla, että hän sai karkin, mutta Rávle ei. Rávle hirnahti vihaisen oloisena Skiddolle ja ravasi nopeasti vierelleni ylpeän näköisenä. Skiddo nopeutti myös vauhtiaan, että se pysyisi perässämme. Molemmat kävelivät vierelläni nenä kohti taivasta. Nostin laukkuni ja korin maasta. Katsoin, että muna oli pysynyt hyvässä kunnossa sillä aikaa kun tappelin miehen kanssa.

”Oletko aiemmin opastanut ketään Crimson Towniin?” kysyin Skiddolta.
Skiddo äännähti merkiksi siitä, että reitti oli hänelle tuttu. Tai ainakin, siltä se kuulosti omaan korvaani.
”Mahtavaa! Valitettavasti olet vähän liian pieni ratsastettavaksi, tai sitten minä olen liian iso, mutta sinusta on varmasti paljon apua.” kehuin vuohta.
Kehuni tuntuivat piristävän sitä kovasti, olikohan kukaan kehunut sitä koskaan aiemmin… Rávle sen sijaan tuntui pillastuvan kehuistani ja tökki turvallaan päätäni.
”No, olet sinäkin avulias vaikka en sinullakaan voi ratsastaa…” koitin keksiä melkein yhtä hyvän kehun.
En huolehtinut matkan pituudesta juuri lainkaan, mutta se mikä minua huoletti oli aika kun pimeä saapuu.

>> Elikkäs. Pitkästä aikaa, voiko näin sanoa? Misdreavuksen muna mainitaan tässä, eli yksi tarina pois siitä laskurista. Ja huomasin tarinaa kirjoittaessani, että voidakseen ratsastaa täytyi myös käydä se koulutus ja kirjoittaa tarina siitä, joten päätin jättää sen hieman myöhemmälle ja näin sain Tomasin eli tarinan Skiddon mukaan.

Rávle saa tässä luvussa yhden (1) violetin karkin, mutta tulen antamaan lisää seuraavissa luvuissa: yhteensä kolme (3), joten toivoisin, että tämä laskettaisiin siten, että Rávle oppii uuden myrkkyiskun, sillä onnellisuuspisteet ovat konilla täynnä.

Tomas (Skiddo) syö yhden (1) vihreä karkin, ja saa täten onnellisuuspisteitä tästä.

« Previous Entries