Kasvattajamuori oli meitä ovella
vastassa.
”Moltres lensi upeana kylän yli.”
muori kertoi.
”Se on mukava kuulla” huokaisin helpotuksesta.
Oli mukava kuulla, että legendaarinen lintu näytti hyvin lentävän. Olisi ollut ikävää, jos se olisi näyttänyt kärsivältä.
”Toit ilmeisesti tuliaisia minulle?” muori naurahti ja viittasi kädellään meitä tulemaan sisään Ríon kanssa.
”Niin, aivan. Tämän munan takia kiirehdin tänne luoksesi” sanoin hätääntyneesti ja näytin oudon väristä munaa. En ollut keksinyt vielä, että mitä pokemonia se edustaisi.
”Tarkoitin kyllä tätä mukavan näköistä nuorukaista, jonka toit mukanasi!” muori rupesi nauramaan ja laski kätensä Ríon olkapäälle.
Río rupesi nauramaan muorin kehuille, mutta minä menin vain sanattomaksi. Olin kamalan hädissäni munasta, mutta muori vain vitsaili pojista. En kuitenkaan voinut olla eri mieltä siitä, etteikö Río näyttänyt hyvältä.
”En voi kiittää tarpeeksi, rouva hyvä.” Río vastasi kehuihin.
”Noh, on aina mukavaa nähdä uusia naamoja näillä main. Kylämme on täynnä vanhuksia, joten uudempaa verta on ihana nähdä.” muori selitti.
”Olen Río, työskentelen Cordovan Townin PokeCenterissa lääkärinä, tai noh, harjoittelija minä vasta olen, mutta…” poika esitteli itsensä.
”Aivan aivan.”
”Muistelinkin muuan ystäväni kertovan uudesta tulokkaasta kylässään.” muori mutisi.
”Puhutteko kenties ennustajasta jolla on Hypno?” Río kyseli.
Muori nyökkäili tyytyväisen oloisena ja siirtyi vihdoinkin katsomaan kunnolla käsissäni olevaa munaa.
”Se on mukava kuulla” huokaisin helpotuksesta.
Oli mukava kuulla, että legendaarinen lintu näytti hyvin lentävän. Olisi ollut ikävää, jos se olisi näyttänyt kärsivältä.
”Toit ilmeisesti tuliaisia minulle?” muori naurahti ja viittasi kädellään meitä tulemaan sisään Ríon kanssa.
”Niin, aivan. Tämän munan takia kiirehdin tänne luoksesi” sanoin hätääntyneesti ja näytin oudon väristä munaa. En ollut keksinyt vielä, että mitä pokemonia se edustaisi.
”Tarkoitin kyllä tätä mukavan näköistä nuorukaista, jonka toit mukanasi!” muori rupesi nauramaan ja laski kätensä Ríon olkapäälle.
Río rupesi nauramaan muorin kehuille, mutta minä menin vain sanattomaksi. Olin kamalan hädissäni munasta, mutta muori vain vitsaili pojista. En kuitenkaan voinut olla eri mieltä siitä, etteikö Río näyttänyt hyvältä.
”En voi kiittää tarpeeksi, rouva hyvä.” Río vastasi kehuihin.
”Noh, on aina mukavaa nähdä uusia naamoja näillä main. Kylämme on täynnä vanhuksia, joten uudempaa verta on ihana nähdä.” muori selitti.
”Olen Río, työskentelen Cordovan Townin PokeCenterissa lääkärinä, tai noh, harjoittelija minä vasta olen, mutta…” poika esitteli itsensä.
”Aivan aivan.”
”Muistelinkin muuan ystäväni kertovan uudesta tulokkaasta kylässään.” muori mutisi.
”Puhutteko kenties ennustajasta jolla on Hypno?” Río kyseli.
Muori nyökkäili tyytyväisen oloisena ja siirtyi vihdoinkin katsomaan kunnolla käsissäni olevaa munaa.
Muori tutkaili sitä pitkään, kunnes
otti munan kädestäni ja tunnusteli sen kuorta.
”Se on selkeästi pian kuoriutumassa.” muori ilmoitti.
”Oih, ihanko totta? Tiedätkö, että minkä muna se on?” kysyin innoissani.
”Siitä en pysty olemaan varma, ulkokuori näyttänee hieman vaurioituneen.” muori sanoi,
”Löysit sen siis Moltresin alta?”.
”Siitä samasta paikkaa missä Moltres oli levännyt.” Río vastasi ennen minua.
”Voisiko se olla legendaarisen linnun muna?” nuori mies jatkoi innoissaan.
”Höpsis, ei pikkuisia Moltres -lintuja noin vaan munita.” muori sanoi vakavissaan.
”Tuleeko se selviytymään silti, vaikka ulkokuori näyttääkin vaurioituneen?” huolestuin.
”Ehdottomasti, ei Moltres - lämmön ja elämän lintuna liiskaisi pikkuista. Hän varmasti varjeli sitä. Moltresin lämpö saattoi vaikuttaa munan kuoriutumisaikaan nopeuttavasti.” muori lohdutti.
Huokaisin syvään helpotuksesta.
”Aion pitää sen täällä ja tutkia sen syntymää tarkemmin, kävisikö se?” muori ehdotti.
”Ehdottomasti, olkaa kiltti ja tehkää niin!” Río ja minä pyysimme yhteen ääneen.
”Se on selkeästi pian kuoriutumassa.” muori ilmoitti.
”Oih, ihanko totta? Tiedätkö, että minkä muna se on?” kysyin innoissani.
”Siitä en pysty olemaan varma, ulkokuori näyttänee hieman vaurioituneen.” muori sanoi,
”Löysit sen siis Moltresin alta?”.
”Siitä samasta paikkaa missä Moltres oli levännyt.” Río vastasi ennen minua.
”Voisiko se olla legendaarisen linnun muna?” nuori mies jatkoi innoissaan.
”Höpsis, ei pikkuisia Moltres -lintuja noin vaan munita.” muori sanoi vakavissaan.
”Tuleeko se selviytymään silti, vaikka ulkokuori näyttääkin vaurioituneen?” huolestuin.
”Ehdottomasti, ei Moltres - lämmön ja elämän lintuna liiskaisi pikkuista. Hän varmasti varjeli sitä. Moltresin lämpö saattoi vaikuttaa munan kuoriutumisaikaan nopeuttavasti.” muori lohdutti.
Huokaisin syvään helpotuksesta.
”Aion pitää sen täällä ja tutkia sen syntymää tarkemmin, kävisikö se?” muori ehdotti.
”Ehdottomasti, olkaa kiltti ja tehkää niin!” Río ja minä pyysimme yhteen ääneen.
”Mysteerisistä pokemonien munista
puheenollen, olisiko sinulla hetki aikaa kuunnella pyyntöäni?” muori kysyi.
”Ei minulla taida olla mitään muuta kuin aikaa.” naurahdin.
”Odotahan hetki, niin haen sen…” muori supisi itsekseen.
Jäin uteliaana odottamaan, että muori toisi ”takahuoneestaan”.
”Sinähän voisit melkein jäädä asumaan muorin kanssa, saisit varmasti hyvää opetusta kasvattamisen suhteen.” Río ehdotti.
Niin, se ei oikeastaan kuulostanut täysin kamalalta vaihtoehdolta. Kasvattajan ammatti oli kuitenkin se, mitä vaalin. Samaan aikaan mieleeni ponnahti yöllinen katsaus infotekstiin liittyen koordinaattorin uraan. Kummasti koordinaattorin elämä oli ruvennut kuulostamaan mielenkiintoiselta, ehkä joskus jopa mielenkiintoisemmalta kuin kouluttajan. Kaivoin laukustani sen samaisen esitteen ja katsoin sitä. Jokin koordinaattorin urassa minua kiehtoi, ehkä sisälläni asui pieni prinsessa, joka halusi olla kaikkien katsottavana. Sellainen pieni turhamainen neiti joka halusi näyttää, että hänen pokemoninsa ovat kauneinta ja parhaimpia. Río hivuttautui lähemmäksi ja katsoi samaa tekstin kappaletta kuin minäkin.
”Vai mietitkö kenties uran vaihtoa? Etkö haluakaan enää kiertää saleja ympäri Soidaa?” hän kysyi.
”Äh, ei salien kiertäminen ja voittaminen ole ollut minulle koskaan prioriteetti numero ykkönen, toki se voisi olla hauskaa, mutta…” yritin selittää.
”Ei ole mitään syytä, että miksi et voisi olla koordinaattoripainotteinen kasvattaja, se kuulostaa oikeastaan mukavalta yhdistelmältä, hehe.” muori palasi takaisin kori kädessään.
”Ovatkohan ulkonäköseikat kuinka tärkeitä siinä, tai noh, tuo oli oikeastaan typerä kysymys.” pyöräytin silmiäni.
”Mitä oikein höpötät? Pokemonisi ovat oikein kauniita minun silmissäni.” muori ihmetteli.
”Mutta muistathan Rávlen?” varmistin.
”Tietysti muistan itsepäisen konin, mitä siitä?” muori jatkoi ihmettelyään.
”Äh, selvä. Et käännä päätäsi.” huokaisin.
”Sinuna en huolehtisi erikoisesta väristä, sehän voisi olla tavaramerkkisi.” muori ehdotti.
”Niin, ei varmastikaan kenelläkään, tai ainakaan monella, ole vihreää Ponytaa tiimissään.” Río innostui puolestani.
Minun pitäisi antaa ajatukselle enemmän tilaa, jotta voisin olla varma valinnastani.
”Ei minulla taida olla mitään muuta kuin aikaa.” naurahdin.
”Odotahan hetki, niin haen sen…” muori supisi itsekseen.
Jäin uteliaana odottamaan, että muori toisi ”takahuoneestaan”.
”Sinähän voisit melkein jäädä asumaan muorin kanssa, saisit varmasti hyvää opetusta kasvattamisen suhteen.” Río ehdotti.
Niin, se ei oikeastaan kuulostanut täysin kamalalta vaihtoehdolta. Kasvattajan ammatti oli kuitenkin se, mitä vaalin. Samaan aikaan mieleeni ponnahti yöllinen katsaus infotekstiin liittyen koordinaattorin uraan. Kummasti koordinaattorin elämä oli ruvennut kuulostamaan mielenkiintoiselta, ehkä joskus jopa mielenkiintoisemmalta kuin kouluttajan. Kaivoin laukustani sen samaisen esitteen ja katsoin sitä. Jokin koordinaattorin urassa minua kiehtoi, ehkä sisälläni asui pieni prinsessa, joka halusi olla kaikkien katsottavana. Sellainen pieni turhamainen neiti joka halusi näyttää, että hänen pokemoninsa ovat kauneinta ja parhaimpia. Río hivuttautui lähemmäksi ja katsoi samaa tekstin kappaletta kuin minäkin.
”Vai mietitkö kenties uran vaihtoa? Etkö haluakaan enää kiertää saleja ympäri Soidaa?” hän kysyi.
”Äh, ei salien kiertäminen ja voittaminen ole ollut minulle koskaan prioriteetti numero ykkönen, toki se voisi olla hauskaa, mutta…” yritin selittää.
”Ei ole mitään syytä, että miksi et voisi olla koordinaattoripainotteinen kasvattaja, se kuulostaa oikeastaan mukavalta yhdistelmältä, hehe.” muori palasi takaisin kori kädessään.
”Ovatkohan ulkonäköseikat kuinka tärkeitä siinä, tai noh, tuo oli oikeastaan typerä kysymys.” pyöräytin silmiäni.
”Mitä oikein höpötät? Pokemonisi ovat oikein kauniita minun silmissäni.” muori ihmetteli.
”Mutta muistathan Rávlen?” varmistin.
”Tietysti muistan itsepäisen konin, mitä siitä?” muori jatkoi ihmettelyään.
”Äh, selvä. Et käännä päätäsi.” huokaisin.
”Sinuna en huolehtisi erikoisesta väristä, sehän voisi olla tavaramerkkisi.” muori ehdotti.
”Niin, ei varmastikaan kenelläkään, tai ainakaan monella, ole vihreää Ponytaa tiimissään.” Río innostui puolestani.
Minun pitäisi antaa ajatukselle enemmän tilaa, jotta voisin olla varma valinnastani.
Muori paljasti, että mitä hän oli
tuonut korissaan. Se oli toinen pokemonin muna. Munan kuori oli kauniin
tummansininen, melkein musta. Tummuutta oli keventämässä räikeät pinkit täplät.
Väritys muistutti minua jostain tietystä pokemonista jota en saanut päähäni tällä
hetkellä.
”Älä huoli, tämä ei ole testi. Se on Misdreavuksen muna.” muori naurahti, kun katsoi pöllähtänyttä naamaani.
”Ah, aivan. Misdreavus, kummituspokemon ja kiljuva sellainen, eikös?” Río varmisti.
”Ne ovat kyllä tunnettuja yöllisistä huudoistaan.” muori vahvisti.
”Miksi sinulla on Misdreavuksen muna, eiväthän kummituspokemonit viihdy näillä alueilla?” kysyin epäilevänä.
”Olet oikeassa, ne eivät millään tavalla yleisiä tässä kylässä, mutta kun tämä muna ei oikeastaan ole edes minun.” muori sanoi.
”Kun olitte poissa, niin hyvä ystävättäreni, Marinette, kävi nopeasti ohikulkumatkallaan tervehtimässä minua. Hän on, katsokaas, erikoistunut kummituspokemoneihin, joten hän kävi Soidan saaren länsipuolella pyydystämässä pokemoneja.” muori selitti.
”Miksi hän sitten jätti sinulle Misdreavuksen munan, luulisi hänen haluavan sen?” ihmettelin.
”Luulen ettei hänen ollut tarkoitus jättää sitä minulle, varmasti vanhana ihmisenä vain unohti sen minun luokseni. Haluaisin palauttaa tämän munan hänelle, sillä en usko, että Misdreavus viihtyisi täällä kovin kauaa, vaikka syntyisikin tälle puolelle kanjonia.” muori sanoi.
”Asuuko Marinette sitten Crimson Townissa, sehän on kanjonin toisella puolella?” Río uteli.
”Kyllä, hänellä on pieni yritys sielläpäin, joka liittyy kummituspokemoneihin. Ajattelin, että mikäli te nuorina jaksaisitte toimittaa munan takaisin Marinettelle. Pääsisitte varmasti yllättävän nopeasti perille.” muori pyysi.
”En usko, että siinä mitään vaarallista olisi. Mikä ettei, tosin kävellen siinä menisi muutama päivä…” rupesin laskeskelemaan, että montako tuntia matkaan kuluisi.
”Voi ei, ei kävellen höpsö! Tietysti sinä ratsastat Rávlella.” muori julisti.
”Ei, ei, ei. Siitä ei ole ratsuksi, Rávle ei pidä ihmisistä sillä tavalla.” kielsin ehdotuksen.
”Etkö ole ratsastanut Rávlella vielä?” Río kysyi minulta.
”En todellakaan. En usko, että Rávle luottaa minuun vielä sillä tavalla, ainakaan näin pitkällä matkalla.” sanoin.
”Kylän reunalla on vanha mies, jolla on lauma Skiddoja ja Gogoutteja. Matkailijat maksavat hänelle siitä, että pokemonit johdattavat heidät kanjonin toiselle puolelle. Eikö olekin kätevää?” muori kertoi.
”Enkö sitten voisi käyttää vain hänen palvelujaan ja ratsastaa sellaisella. Eikö se olisikin helpompaa, Río?” koitin hakea tukea hänestä.
”Pelkään pahoin, että minun pitää toimittaa se Slugma pikaisesti kouluttajalleen, eli valitettavasti en voi osallistua pienelle retkelle.” Río pahoitteli.
”Ah, aivan… Noh… Niin…” mutisin keskenäni.
”Kyseinen herrasmies myös opettaa matkailijoille ratsastusta mikäli heillä on sopiva pokemon moiseen aktiviteettiin. Ponyta on täydellinen ratsu, se on kuin luotu siihen.” muori kertoi.
”Älä huoli, tämä ei ole testi. Se on Misdreavuksen muna.” muori naurahti, kun katsoi pöllähtänyttä naamaani.
”Ah, aivan. Misdreavus, kummituspokemon ja kiljuva sellainen, eikös?” Río varmisti.
”Ne ovat kyllä tunnettuja yöllisistä huudoistaan.” muori vahvisti.
”Miksi sinulla on Misdreavuksen muna, eiväthän kummituspokemonit viihdy näillä alueilla?” kysyin epäilevänä.
”Olet oikeassa, ne eivät millään tavalla yleisiä tässä kylässä, mutta kun tämä muna ei oikeastaan ole edes minun.” muori sanoi.
”Kun olitte poissa, niin hyvä ystävättäreni, Marinette, kävi nopeasti ohikulkumatkallaan tervehtimässä minua. Hän on, katsokaas, erikoistunut kummituspokemoneihin, joten hän kävi Soidan saaren länsipuolella pyydystämässä pokemoneja.” muori selitti.
”Miksi hän sitten jätti sinulle Misdreavuksen munan, luulisi hänen haluavan sen?” ihmettelin.
”Luulen ettei hänen ollut tarkoitus jättää sitä minulle, varmasti vanhana ihmisenä vain unohti sen minun luokseni. Haluaisin palauttaa tämän munan hänelle, sillä en usko, että Misdreavus viihtyisi täällä kovin kauaa, vaikka syntyisikin tälle puolelle kanjonia.” muori sanoi.
”Asuuko Marinette sitten Crimson Townissa, sehän on kanjonin toisella puolella?” Río uteli.
”Kyllä, hänellä on pieni yritys sielläpäin, joka liittyy kummituspokemoneihin. Ajattelin, että mikäli te nuorina jaksaisitte toimittaa munan takaisin Marinettelle. Pääsisitte varmasti yllättävän nopeasti perille.” muori pyysi.
”En usko, että siinä mitään vaarallista olisi. Mikä ettei, tosin kävellen siinä menisi muutama päivä…” rupesin laskeskelemaan, että montako tuntia matkaan kuluisi.
”Voi ei, ei kävellen höpsö! Tietysti sinä ratsastat Rávlella.” muori julisti.
”Ei, ei, ei. Siitä ei ole ratsuksi, Rávle ei pidä ihmisistä sillä tavalla.” kielsin ehdotuksen.
”Etkö ole ratsastanut Rávlella vielä?” Río kysyi minulta.
”En todellakaan. En usko, että Rávle luottaa minuun vielä sillä tavalla, ainakaan näin pitkällä matkalla.” sanoin.
”Kylän reunalla on vanha mies, jolla on lauma Skiddoja ja Gogoutteja. Matkailijat maksavat hänelle siitä, että pokemonit johdattavat heidät kanjonin toiselle puolelle. Eikö olekin kätevää?” muori kertoi.
”Enkö sitten voisi käyttää vain hänen palvelujaan ja ratsastaa sellaisella. Eikö se olisikin helpompaa, Río?” koitin hakea tukea hänestä.
”Pelkään pahoin, että minun pitää toimittaa se Slugma pikaisesti kouluttajalleen, eli valitettavasti en voi osallistua pienelle retkelle.” Río pahoitteli.
”Ah, aivan… Noh… Niin…” mutisin keskenäni.
”Kyseinen herrasmies myös opettaa matkailijoille ratsastusta mikäli heillä on sopiva pokemon moiseen aktiviteettiin. Ponyta on täydellinen ratsu, se on kuin luotu siihen.” muori kertoi.
En saanut kannatusta omille
ehdotuksilleni vaan minut lähetettiin hakemaan Rávle pois PokeCenteristä.
Mieleni olisi tehnyt ottaa muutkin mukaan, mutta kyse olisi vain pienestä
matkasta edestakaisin enkä tahtonut koko tiimin roikkuvan perässä niin pienen
asian takia. Momo ja Senda saisivat siis jäädä odottamaan paluutani. Löytämäni
pokemonin muna jäisi muorille hoidettavaksi, Río lähtisi Tangerine Cityyn ja
minä, noh, Rávlen kanssa johonkin. Palasin muorin talolle, jossa muori ojensi
minulle samaisen korin, jossa hän oli kantanut munaa. Varovasti muori asetteli
Misdreavuksen munan koriin ja peitti sen pienellä liinalla. Muori vielä muistutti
minua, että tarvitsisin erityisen passin tullakseni takaisin kylään idän
puolelta. Ilmeisesti kanjonia vartioitiin ahkerasti itäiseltä sisäänkäynniltä,
sillä Crimson Townista tuntui valuvan mielenkiintoista porukkaa terrorisoimaan
perinteikästä Mindaro Townia. Muori päätti lainata omaansa minulle täksi
kertaa.
”Jatka kävelyä itää kohti, kylän laidalla näet vanhan miehen ’vuohiensa’ kanssa.” muori osoitti taakseni.
Käännyin katsomaan Rávlea, joka antoi minulle mulkaisun. Ei, ei tästä tulisi mitään. Minä en Rávlella pystyisi ratsastamaan. Ei minulla olisi edes kunnon varusteita, satulaa ja sen semmoista.
”Noh, mennään ensiksi kävellen.” kehotin ja viitoin Rávlea kävelemään rinnallani.
Ponyta ei liikkunut askeltakaan. Se vielä kehtasikin tehdä tästä vaikeata. Olisikohan sittenkin pitänyt ottaa Momo mukaan ja jättää Rávle mököttämään PokeCenteriin? Yritin vielä kerran käskeä konia liikkumaan edes sentin. Tulokset olivat olemattomat. Olin jo kävellyt monta metriä eteenpäin, mutta Rávle vain möllötti aloituspisteessä.
”Sinä tulet kalliiksi poniksi…” huokaisin ja kaivoin ärsyyntyneenä karkkeja laukustani.
”Missä ne himputin paperikarkit ovat?” ähisin keskenäni.
Kuulin kuinka jokin laukkasi erittäin nopeasti vierelleni. Niin, kuinka saada tämä yksilö liikkumaan. Puhu herkuista ja ruoasta. Rávle koitti välittömästi napata karkkia kädestäni paperien kera.
”Ei, ei, ei! Kuulepas nyt!” pistin vastaan Rávlelle.
Rávle ei saisi karkkeja ellei tottelisi. Kävelin taas muutaman metrin eteenpäin ja kutsua Rávlea. Ponytaa ei tarvinnut kutsua toista kertaa, vaan erittäin nätisti kuin kouluhevonen konsanaan. Annoin Rávlen tulla hakemaan kämmeneltäni violetin värisen karkin. Rávle söi tyytyväisesti karkin ja hirnahti ilmoittaakseen, että haluaa lisää herkkuja.
”Saat toisen kun olemme kävelleet tarpeeksi.” kannustin pokemonia odottamaan seuraavaa kertaa.
Onneksi Rávle seurasi tällä kertaa nätisti eikä jäänyt mököttämään.
”Jatka kävelyä itää kohti, kylän laidalla näet vanhan miehen ’vuohiensa’ kanssa.” muori osoitti taakseni.
Käännyin katsomaan Rávlea, joka antoi minulle mulkaisun. Ei, ei tästä tulisi mitään. Minä en Rávlella pystyisi ratsastamaan. Ei minulla olisi edes kunnon varusteita, satulaa ja sen semmoista.
”Noh, mennään ensiksi kävellen.” kehotin ja viitoin Rávlea kävelemään rinnallani.
Ponyta ei liikkunut askeltakaan. Se vielä kehtasikin tehdä tästä vaikeata. Olisikohan sittenkin pitänyt ottaa Momo mukaan ja jättää Rávle mököttämään PokeCenteriin? Yritin vielä kerran käskeä konia liikkumaan edes sentin. Tulokset olivat olemattomat. Olin jo kävellyt monta metriä eteenpäin, mutta Rávle vain möllötti aloituspisteessä.
”Sinä tulet kalliiksi poniksi…” huokaisin ja kaivoin ärsyyntyneenä karkkeja laukustani.
”Missä ne himputin paperikarkit ovat?” ähisin keskenäni.
Kuulin kuinka jokin laukkasi erittäin nopeasti vierelleni. Niin, kuinka saada tämä yksilö liikkumaan. Puhu herkuista ja ruoasta. Rávle koitti välittömästi napata karkkia kädestäni paperien kera.
”Ei, ei, ei! Kuulepas nyt!” pistin vastaan Rávlelle.
Rávle ei saisi karkkeja ellei tottelisi. Kävelin taas muutaman metrin eteenpäin ja kutsua Rávlea. Ponytaa ei tarvinnut kutsua toista kertaa, vaan erittäin nätisti kuin kouluhevonen konsanaan. Annoin Rávlen tulla hakemaan kämmeneltäni violetin värisen karkin. Rávle söi tyytyväisesti karkin ja hirnahti ilmoittaakseen, että haluaa lisää herkkuja.
”Saat toisen kun olemme kävelleet tarpeeksi.” kannustin pokemonia odottamaan seuraavaa kertaa.
Onneksi Rávle seurasi tällä kertaa nätisti eikä jäänyt mököttämään.
Saavuimme kylän laidalle enkä
voinut olla huomaamatta muorin mainitsemaa vanhaa miestä ’vuohineen’. Hänen
Gogoatinsa olivat valtavan kokoisia, terveen näköisiä yksilöitä. Skiddot olivat
taas selkeästi pienempiä ja täten leikkisemmän oloisia. Ne kuitenkin
vaikuttivat olevan myös hyviä oppaita matkailijoille. Huomasin kuinka mies
tuijotti minua ja Rávlea kaukaa, mutta kun rupesin lähestymään häntä, niin hän
käänsi äkkiä katseensa pois. Ihan kun hän ei haluaisi, että huomaisin hänen
tuijotuksensa. En kuitenkaan voinut jättää häntä rauhaan sillä tarvitsisimme
oppaan joka opastaa meidän Crimson Towniin. Mies kuitenkin tuntui heittäytyvän
työhönsä eikä enää tutkaillut saapumistani kun saavuin aidatun alueen luokse,
jossa hänen Skiddonsa makoilivat. Laskin laukkuni ja korin, jossa Misdreavuksen
muna oli, maahan.
”Anteeksi, herra.” kutsuin häntä.
Mies ei tuntunut reagoivan kutsuuni, hän ei pihissyt ääntäkään eikä luonut katsetta minuun.
”Anteeksi, herra, minulla olisi asiaa.” koitin toista kertaa.
Ei taaskaan minkäänlaista reaktioita. Huokaisin kovaan ääneen ja ronskisti kiipesin aidan yli. Mies tuntui kuulevan puun kolinan ja hätääntyneenä kääntyi katsomaan minua.
”Nytkö sain teidän huomionne?” kysyin ärsyyntyneenä.
Minua ärsytti aina se, kun joku esitti ettei minua ollut olemassa eikä tuntunut ottavan minua vakavasti.
”Anteeksi, en vain kuullut teitä.” mies sanoi tyynenä.
”Vaikka katselit minua ja huusin sinulle selkeästi ja kovaan ääneen kaksi kertaa?” kyseenalaistin miehen tekosyytä.
”Oliko sinulla asiaakin?” mies ei vastannut kysymykseeni vaan töykeällä äänellä koitti saada minua lähtemään.
”Kuulemma opetatatte kouluttajia ratsastamaan pokemoneilla, minulla on tässä erinomainen yksilö – Ponyta. Paljonko se maksaa?” kysyin.
”Olette varmasti kuulleet väärin, minä en opeta teikäläisiä…” mies mutisi itsekseen ja vilkuili Rávlen suuntaan.
Huomasin kuinka mies ei voinut ottaa katsettaan irti Rávlesta. Hän ikään kuin katsoi tätä halveksuvasti, melkein säälien. Marssin aidan portin luo ja avasin sen Rávlelle. Pokemon tallusteli nätisti aitaukseen Skiddojen keskelle.
”Hei, et sinä noin voi tehdä!” mies juoksi perääni.
”Onko minun pokemonissani jotain vikaa?” kysyin suoraan häneltä.
”Ei tuo voi olla terve yksilö. Vihreä kuin mikä ja ties mitä liejua se valuttaa suustaan. Olet hullu, kun pidät tuollaista pokemonia mukanasi.” mies ei säästellyt sanojaan.
Ellei minua olisi opetettu olemaan väkivallaton, olisi oitis pamauttanut miestä päähän laukullani. Ettäs kehtaakin haukkua minun kasvattiani. Toisaalta, pieni epävarmuus iski minuun myös. Olin juuri itse muutama hetki sitten epäillyt Rávlen edustusta koordinaattorikisoissa ja miettinyt, että sopisiko noin kummallinen pokemon täydellisyyden maailmaan. Minusta tuntui kamalalta, olin epäillyt omaa pokemoniani melkein yhtä julmasti kuin tämä röyhkeä mies silmieni edessä.
Mies ei tuntunut reagoivan kutsuuni, hän ei pihissyt ääntäkään eikä luonut katsetta minuun.
”Anteeksi, herra, minulla olisi asiaa.” koitin toista kertaa.
Ei taaskaan minkäänlaista reaktioita. Huokaisin kovaan ääneen ja ronskisti kiipesin aidan yli. Mies tuntui kuulevan puun kolinan ja hätääntyneenä kääntyi katsomaan minua.
”Nytkö sain teidän huomionne?” kysyin ärsyyntyneenä.
Minua ärsytti aina se, kun joku esitti ettei minua ollut olemassa eikä tuntunut ottavan minua vakavasti.
”Anteeksi, en vain kuullut teitä.” mies sanoi tyynenä.
”Vaikka katselit minua ja huusin sinulle selkeästi ja kovaan ääneen kaksi kertaa?” kyseenalaistin miehen tekosyytä.
”Oliko sinulla asiaakin?” mies ei vastannut kysymykseeni vaan töykeällä äänellä koitti saada minua lähtemään.
”Kuulemma opetatatte kouluttajia ratsastamaan pokemoneilla, minulla on tässä erinomainen yksilö – Ponyta. Paljonko se maksaa?” kysyin.
”Olette varmasti kuulleet väärin, minä en opeta teikäläisiä…” mies mutisi itsekseen ja vilkuili Rávlen suuntaan.
Huomasin kuinka mies ei voinut ottaa katsettaan irti Rávlesta. Hän ikään kuin katsoi tätä halveksuvasti, melkein säälien. Marssin aidan portin luo ja avasin sen Rávlelle. Pokemon tallusteli nätisti aitaukseen Skiddojen keskelle.
”Hei, et sinä noin voi tehdä!” mies juoksi perääni.
”Onko minun pokemonissani jotain vikaa?” kysyin suoraan häneltä.
”Ei tuo voi olla terve yksilö. Vihreä kuin mikä ja ties mitä liejua se valuttaa suustaan. Olet hullu, kun pidät tuollaista pokemonia mukanasi.” mies ei säästellyt sanojaan.
Ellei minua olisi opetettu olemaan väkivallaton, olisi oitis pamauttanut miestä päähän laukullani. Ettäs kehtaakin haukkua minun kasvattiani. Toisaalta, pieni epävarmuus iski minuun myös. Olin juuri itse muutama hetki sitten epäillyt Rávlen edustusta koordinaattorikisoissa ja miettinyt, että sopisiko noin kummallinen pokemon täydellisyyden maailmaan. Minusta tuntui kamalalta, olin epäillyt omaa pokemoniani melkein yhtä julmasti kuin tämä röyhkeä mies silmieni edessä.
”Nyt, vie tuo otuksesi pois minun
pokemoneideni läheltä, en halua että otuksesi sylki pilaa niiden turkin.” mies
käski.
”Mielelläni lähden pois noin törkeän ja ääliöimäisen ihmisen luota.” tiuskahdin ja marssin pois aitauksesta Rávle mukanani.
Kävellessäni pois huomasin aitauksen reunalla erikseen sidotun Skiddon. Se ei ollut kuten muut ystävänsä. Tämä Skiddo ei ollut perinteisen vihreä ja ruskea kuten yleensä, sen sijaan tämän Skiddo oli vaaleampi. Erityisesti kellertävät sarvet herättivät huomioni. Valitettavasti raukan ulkonäkö ei ollut puhtain eikä huolletuin. Muut Skiddot vaikuttivat saavan paljon enemmän huomiota, jos ulkonäköön oli katsomista. Tämä erikoisen värinen oli taas takkuinen ja likainen.
”Miksi olet sitonut tämän raukan aitaan kiinni?” käännyin vielä kysyäkseni mieheltä.
”Mokoma on niin itsepäinen, että ei suostu opastamaan ketään loppuun asti. Aion myydä sen.” mies ilmoitti.
Minua iljetti moinen ajatus. Vaikka Rávle on itsepäisin koni jonka olen tavannut, ei minulle koskaan tulisi mieleenkään ajatus luopua siitä. Lisäksi pokemoneista huolehtiminen pitäisi olla jokaisen kouluttajan ykkösprioriteetti ja minua vihastutti ajatus vanhasta miehestä joka hylki tätä raukkaa.
”Mielelläni lähden pois noin törkeän ja ääliöimäisen ihmisen luota.” tiuskahdin ja marssin pois aitauksesta Rávle mukanani.
Kävellessäni pois huomasin aitauksen reunalla erikseen sidotun Skiddon. Se ei ollut kuten muut ystävänsä. Tämä Skiddo ei ollut perinteisen vihreä ja ruskea kuten yleensä, sen sijaan tämän Skiddo oli vaaleampi. Erityisesti kellertävät sarvet herättivät huomioni. Valitettavasti raukan ulkonäkö ei ollut puhtain eikä huolletuin. Muut Skiddot vaikuttivat saavan paljon enemmän huomiota, jos ulkonäköön oli katsomista. Tämä erikoisen värinen oli taas takkuinen ja likainen.
”Miksi olet sitonut tämän raukan aitaan kiinni?” käännyin vielä kysyäkseni mieheltä.
”Mokoma on niin itsepäinen, että ei suostu opastamaan ketään loppuun asti. Aion myydä sen.” mies ilmoitti.
Minua iljetti moinen ajatus. Vaikka Rávle on itsepäisin koni jonka olen tavannut, ei minulle koskaan tulisi mieleenkään ajatus luopua siitä. Lisäksi pokemoneista huolehtiminen pitäisi olla jokaisen kouluttajan ykkösprioriteetti ja minua vihastutti ajatus vanhasta miehestä joka hylki tätä raukkaa.
”Minä otan sen.” sanoin.
”Se on liian kallis sinulle, tyttö hyvä.” mies pisti vastaan.
”Tarkoitan, että otan sen oppaakseni. Olen matkalla Crimson Towniin ja tarvitsen oppaan joka kuljettaa minut sinne kanjonin läpi. Paljonko maksaa vuokrata pokemonopas?” kysyin.
Mies räjähti nauruun. Hän tuntui pitävän minua ihan sekopäänä.
”Mikäli haluat sen, niin saat tällä kertaa oppaan ilmaiseksi. En usko, että se jaksaa viedä sinua loppuun asti. Palaa varmasti häntä koipien välissä kotiin.” mies röhötti.
Mulkaisin miestä taas vaihteeksi ja kävelin valitsemani Skiddon luokse. Skiddo ei tuntunut pelkäävän ihmisiä vaikka siitä selkeästi huomasi ettei se ollut saanut tarvitsemaansa rakkautta. Irrotin sen köydestä ja kaivoin laukustani vihreäkääröisiä karkkeja.
”Ota yksi, niin mennään. Pääset ainakin hetkeksi lomalle tuosta ärsyttävästä papasta.” koitin kannustaa Skiddoa ja pidin karkkia sen suun edessä.
Skiddo katsoi minua silmiin ja nappasi karkin suuhunsa. Se tuntui olevan kiitollinen minulle antamastani huomiosta. Rávle oli tallustellut viereeni huomaamattani. Ponytan kuola valui melkein olkapäälleni kun se katsoi laukkuuni joka oli täynnä herkkuja.
”Ei, ei ja ei. Sinä et saa vielä herkkuja!” työnsin Rávlea kauemmaksi laukusta.
Viitoin Skiddoa seuraamaan minua, ja toisin kuin Rávle tämä lähti nätisti välittömästi perääni. Skiddo vilkaisi Rávlea joka jäi vähän taakse. Pieni vuohi virnisti ikään kuin Rávlelle, ihan kuin se koittaisi mahtailla, että hän sai karkin, mutta Rávle ei. Rávle hirnahti vihaisen oloisena Skiddolle ja ravasi nopeasti vierelleni ylpeän näköisenä. Skiddo nopeutti myös vauhtiaan, että se pysyisi perässämme. Molemmat kävelivät vierelläni nenä kohti taivasta. Nostin laukkuni ja korin maasta. Katsoin, että muna oli pysynyt hyvässä kunnossa sillä aikaa kun tappelin miehen kanssa.
”Se on liian kallis sinulle, tyttö hyvä.” mies pisti vastaan.
”Tarkoitan, että otan sen oppaakseni. Olen matkalla Crimson Towniin ja tarvitsen oppaan joka kuljettaa minut sinne kanjonin läpi. Paljonko maksaa vuokrata pokemonopas?” kysyin.
Mies räjähti nauruun. Hän tuntui pitävän minua ihan sekopäänä.
”Mikäli haluat sen, niin saat tällä kertaa oppaan ilmaiseksi. En usko, että se jaksaa viedä sinua loppuun asti. Palaa varmasti häntä koipien välissä kotiin.” mies röhötti.
Mulkaisin miestä taas vaihteeksi ja kävelin valitsemani Skiddon luokse. Skiddo ei tuntunut pelkäävän ihmisiä vaikka siitä selkeästi huomasi ettei se ollut saanut tarvitsemaansa rakkautta. Irrotin sen köydestä ja kaivoin laukustani vihreäkääröisiä karkkeja.
”Ota yksi, niin mennään. Pääset ainakin hetkeksi lomalle tuosta ärsyttävästä papasta.” koitin kannustaa Skiddoa ja pidin karkkia sen suun edessä.
Skiddo katsoi minua silmiin ja nappasi karkin suuhunsa. Se tuntui olevan kiitollinen minulle antamastani huomiosta. Rávle oli tallustellut viereeni huomaamattani. Ponytan kuola valui melkein olkapäälleni kun se katsoi laukkuuni joka oli täynnä herkkuja.
”Ei, ei ja ei. Sinä et saa vielä herkkuja!” työnsin Rávlea kauemmaksi laukusta.
Viitoin Skiddoa seuraamaan minua, ja toisin kuin Rávle tämä lähti nätisti välittömästi perääni. Skiddo vilkaisi Rávlea joka jäi vähän taakse. Pieni vuohi virnisti ikään kuin Rávlelle, ihan kuin se koittaisi mahtailla, että hän sai karkin, mutta Rávle ei. Rávle hirnahti vihaisen oloisena Skiddolle ja ravasi nopeasti vierelleni ylpeän näköisenä. Skiddo nopeutti myös vauhtiaan, että se pysyisi perässämme. Molemmat kävelivät vierelläni nenä kohti taivasta. Nostin laukkuni ja korin maasta. Katsoin, että muna oli pysynyt hyvässä kunnossa sillä aikaa kun tappelin miehen kanssa.
”Oletko aiemmin opastanut ketään
Crimson Towniin?” kysyin Skiddolta.
Skiddo äännähti merkiksi siitä, että reitti oli hänelle tuttu. Tai ainakin, siltä se kuulosti omaan korvaani.
”Mahtavaa! Valitettavasti olet vähän liian pieni ratsastettavaksi, tai sitten minä olen liian iso, mutta sinusta on varmasti paljon apua.” kehuin vuohta.
Kehuni tuntuivat piristävän sitä kovasti, olikohan kukaan kehunut sitä koskaan aiemmin… Rávle sen sijaan tuntui pillastuvan kehuistani ja tökki turvallaan päätäni.
”No, olet sinäkin avulias vaikka en sinullakaan voi ratsastaa…” koitin keksiä melkein yhtä hyvän kehun.
En huolehtinut matkan pituudesta juuri lainkaan, mutta se mikä minua huoletti oli aika kun pimeä saapuu.
Skiddo äännähti merkiksi siitä, että reitti oli hänelle tuttu. Tai ainakin, siltä se kuulosti omaan korvaani.
”Mahtavaa! Valitettavasti olet vähän liian pieni ratsastettavaksi, tai sitten minä olen liian iso, mutta sinusta on varmasti paljon apua.” kehuin vuohta.
Kehuni tuntuivat piristävän sitä kovasti, olikohan kukaan kehunut sitä koskaan aiemmin… Rávle sen sijaan tuntui pillastuvan kehuistani ja tökki turvallaan päätäni.
”No, olet sinäkin avulias vaikka en sinullakaan voi ratsastaa…” koitin keksiä melkein yhtä hyvän kehun.
En huolehtinut matkan pituudesta juuri lainkaan, mutta se mikä minua huoletti oli aika kun pimeä saapuu.
>> Elikkäs. Pitkästä aikaa, voiko näin sanoa? Misdreavuksen muna mainitaan tässä, eli yksi tarina pois siitä laskurista. Ja huomasin tarinaa kirjoittaessani, että voidakseen ratsastaa täytyi myös käydä se koulutus ja kirjoittaa tarina siitä, joten päätin jättää sen hieman myöhemmälle ja näin sain Tomasin eli tarinan Skiddon mukaan.
Rávle saa tässä luvussa yhden (1) violetin karkin, mutta tulen antamaan lisää seuraavissa luvuissa: yhteensä kolme (3), joten toivoisin, että tämä laskettaisiin siten, että Rávle oppii uuden myrkkyiskun, sillä onnellisuuspisteet ovat konilla täynnä.
Tomas (Skiddo) syö yhden (1) vihreä karkin, ja saa täten onnellisuuspisteitä tästä.
Olipas tosiaan aika asennevammainen pappa tuo ratsukasvattaja, luulisi että hyvin hoidettu Shiny Skiddo menisi kuin kuumille kiville, vaikkei se ratsuksi välttämättä soveltuisikaan. >:o Onneksi paikalle sattui Sheila, joka näkee hyvää hyljeksityissä. Tomas tuleekin olemaan mielenkiintoista matkaseuraa uppiniskaiselle Rávlelle, jonka asenteessa riittää vielä parantamista. Saa nähdä, miten kahden nelijalkaisen kemiat tulevat kohtaamaan - ilmassa vaikuttaa olevan jo nyt vähän jännitteitä, mutta yhteisiäkin tekijöitä löytyy. Mukavaa muuten, että kartan koillispuolellakin päästään välillä vierailemaan! :D
VastaaPoistaRávle ei tästä ihan tasoa saa, mutta Tomasille liikenee onnellisuuspiste (yhteensä siis kaksi karkki mukaan laskettuna). Rávle oppii karkeista iskun Acid Armor. Rahaa 60pd:tä.