[Julkaistu alunperin: lokakuu, 2014]

En malttanut saada unta, kun nyt kerran tiesin munan sisällön. Vai, että Phanpy. Sellainen pieni sininen norsu. Kuinka suloista. Tosin niistähän kasvoi yllättävänkin nopeasti voimakkaita Dunphaneja. Olisikohan se tyttö vai poika? Millainen se oikein olisi luonteeltaan? Kenties hieman ujo kuten Momo tai sitten prinssi Rávle eli ei oikein muista välittävä. Tai ehkäpä meidän joukkoomme tulisi uusi persoona, sellainen joka ei muistuttaisi oikeastaan kumpaakaan. Kääntyilin ja kääntyilin, uni ei halunnut tulla.

Kuin silmän räpäyksestä, aamu oli tullut ja herätyskelloni soi kännykässä. Tai ainakin luulin sen olevan herätysääni. Katsomatta sen kummemmin puhelintani, laitoin herätyksen pois. Ääni lakkasi ja käänsin kylkeäni. Pian kuitenkin rupesin kuulemaan hyvin hiljaista ääntä aika läheltä korvaani. Ihan kuin joku kutsuisi minua nimeltä.
"Sheila? Haloo? Oletko siellä?" ääni kuului.
Tajusin äkkiä, että eihän minun kännykkäni herätyskello ollut lähtenyt soimaan vaan minun kännykkääni oli soitettu ja olin juuri äsken vastannut puheluun! Pinkaisin äkkiä ylös ja otin puhelimen käteeni.
"A-Anteeksi, joo hei. Sheila puhelimessa tosiaan..." änkytin aamu-unisella äänelläni.
"Hei Sheila, Río tässä! En kai minä herättänyt sinua?" tämä sanoi.
Muutuin välittömästi punaiseksi. Kuinka noloa oli vastata puhelimeen tällä tavalla ja vielä näin kamalalla äänellä. Varsinkin kun kyseessä oli Río eikä esimerkiksi äitini.
"Ahahah, ethän sinä tietysti" hekotin mukamas iloisesti.
"Kurkkuni on vain vähän käheä kun pyöräilin tuulta vasten eilen..." selitin tekosyyksi.
"Noh, hyvä jos en herättänyt. Kuulin muuten, että sait selvitettyä Skiddo -mysteerin! Kuulemma oli vähän kummallisempi tapaus." Río kertoi.
Ilmeisesti Coralie oli ottanut yhteyttä Cordovan Townin vanhukseen joka oli sitten kertonut uutiset Ríolle.
"Krhm, joo. Se on hieman pitkä juttu. Voin selittää sen kun tapaamme taas..." huokaisin.
"Siitä puheenkin ollen, siis sinun tapaamisestasi. Missä olet?" Río kysyi.
Menin punaiseksi taas Ríon sanavalinnoista.
"Öhm, olen Mindaro Townissa. Kuinka niin?" vastasin.
"Et ole siis vielä onneksi kerinnyt kovinkaan kauas. Sain tosiaan kaikki asiani hoidettua täällä joten olisin vapaa lähtemään. Voisimme tavata Mindaro Townissa, kun kerta olet siellä!" Río ehdotti.
Hymyilin leveästi. Vihdoinkin Río pääsisi lähtemään matkaani.
"Kuulostaa ihanalta, tai siis hyvältä idealta. Tavatkaamme täällä!" hihkaisin.
"Jep, lähdenkin heti matkaan. Soittelen sinulle sitten!" Río sanoi.
"Soittele vain!" lopetin puhelun.
Lässähdin sängylle ja tuijotin kattoa hymyillen samalla niin, että se suorastaan sattui.

Saatuani itseni edustuskuntoon, tyhjensin laukkuni kaikesta turhasta sängylle. Katselin, että mitä kaikkea olin pienoisen matkani alussa saanut laukkuuni. Huomasin, että minulla oli jäljellä vielä yksi samanlainen tiukunen jonka olin antanut joskus Momolle. Munalle en voisi sitä antaa koska ei muna voisi pitää kulkusta. Ainoa pokemon jolle voisin antaa sen olisi Rávle. Ehkä se olisi ihan hyvä idea, olin nimittäin kuullut, että tämän tapaisilla kulkusilla saattaisi rauhoittavia vaikutuksia pokemoniin. Huomasin myös, että laukkuuni oli ilmestynyt karkkia. Ne eivät olleet ihmisille tarkoitettuja karkkeja joten turha minun oli niitä säästellä. Laitoin kulkusen ja karkit laukkuuni ja poistuin yöpymishuoneestani. Matkallani eteistilaan huomasin tietokoneen jota asiakkaat saivat käyttää. Samaan aikaan mieleeni muistui se, että minun piti kirjoittaa kasvattajien palstalle siitä salaperäisestä ja hirvittävästä Veronicasta. Kirjauduin nopeasti sisälle ja avasin täkäläisten kasvattajien foorumipalstan.

Huomio!
Route 102:sen lähistöllä havaittu epäilyttävä punatukkainen henkilö, joka kutsuu itseään Veronicaksi. Hän on syyllistynyt pokemonien tahalliseen myrkytykseen ja käyttää ilkeisiin tekoihin apunaan pokemoneja. Pyydän kaikki pitämään korvat ja silmät auki tämän henkilön varalta.
Sheila Daría

Kas näin. Nyt olin hoitanut senkin. Normaalisti tarkistaisin sähköpostin heti, mutta nyt minua hieman pelotti tarkastaa sitä. En tiennyt, että olisiko siellä taas uusi viesti joltain tuntemattomalta vai pelkkää roskapostia. Päätin lykätä sähköpostien tarkastamista iltaan. En haluaisi sekoittaa päivääni joillain sekopäisillä sähköposteilla jota joku tässä maailmassa minulle lähetti. Saavuin pokemonkeskuksen aulaan ja suuntasin siitä suoraan vastaanottotiskille.
"Huomenta!" minulle toivotettiin heti kun pääsin aulaan.
"Huomenta vain." tervehdin itsekin kohteliaasti ja nojasin vastaanottotiskiin.
"Tulitko hakemaan pokemonejasi?" hoitaja kysyi.
Nyökkäsin.
"Milläs nimellä he ovat?".
"Sheila Daría, siellä pitäisi olla kaksi pokemonia ja yksi muna." sanoin.
Hoitaja lähetti yhden Audinon hakemaan pokemonejani hoitotilasta.
"Vai että pokemonin muna, mikähän pokemon sieltä tulee..." hoitaja pohti itsekseen.
"Kasvattajamuori jätti lapun, että siitä tulisi Phanpy." vastasin hoitajan pohdintoihin.
"Niin se sitten varmasti onkin, hän ei taida olla koskaan väärässä!" hoitaja naurahti.
"Tiedätkö muuten missä hän asuu täällä kylässä?" kyselin uteliaana.
"Tietysti, kaikkihan sen tietävät. Kylän länsipuolen sisäänkäynnin luona olevassa talossa." hoitaja vastasi.
Audino käveli luokseni pienen tarjottimen kanssa, jossa olivat molemmat pokepallot ja Phanpyn muna siististi telineessä kiinni. Irrotin varovasti pokepallot telineestä ja laitoin ne laukkuuni. Otin munan syliini.
"Hmm, nyt minulla kyllä loppuu kädet kesken..." huokaisin ja kaivoin laukusta esiin Momon pokepallon.
"Momo, tulepas auttamaan!" kutsuin Momon pallostaan pois.
Momon pokepallon avautuessa sen ympärillä kipinöi vihreitä sähköpurkauksia. Mistäköhän lähtien siitä sellainen efekti tuli? Momo ilmestyi pirteän ja levänneen näköisenä. Se levitti kätensä ilmaan ja määkäisi kovaa. Laitoin pokepallon takaisin laukkuun ja ojensi Phanpyn munaa Momolle varovasti.
"Älä tiputa sitä." painotin sanaa älä.
Momo otti munan varovasti pienten käsiensä varaan. Kiitin hoitajaa ja Audinoa pokemonien hoitamisesta, jonka jälkeen poistuimme rakennuksesta Momon kanssa. Momo oli hyvin keskittynyt munaan ja sen sylissä pitämiseen. Se suorastaan tuntui vartioivan sitä kuin omaa lastaan. Kun olimme päässeet tarpeeksi laajalle alueelle, päätin kutsua Rávlen myös esiin. Sen täytyi tottua ihmisten katseisiin ja ihmisten piti tottua Rávleen. Kaivoin pokepallon esiin laukusta ja heitin ilmaan. Pienen savun saattelemana esiin astui hieman alakuloisen näköinen Ponyta. Huomasin sen alakuloisuuden heti.

"Rávle, mikä on? Voitko huonosti?" kysyin huolissani.
Rávle vain käänsi turpansa pois ja jatkoi kävelemistä meidän rinnalla.
"Kiukutteletko vai mikä nyt on?" kysyin suoraan.
Tiesin, että minun piti olla hieman normaalia tiukempi Rávlen kanssa, sillä se osasi olla aikamoinen tuittupää. Rávle ei reagoinut mitenkään, mutta se selvästi pakoili katsettani. Pysähdyin, jonka seurauksena Momo pysähtyi välittömästi vierelleni. Rávle jatkoi vähän aikaa matkaansa.
"Rávle!" kutsuin pokemonia.
Ponyta käänsi katsettaan hiukan meihin päin muttei oikeastaan katsonut meitä silmiin tai meihin. Kävelin ponin luokse ja tuijotin sitä suoraan silmiin tai ainakin yritin.
"Rávle, katso minua silmiin." pyysin hiljaa.
Rávle ei tehnyt mitään vaan piti päänsä alhaalla.
"Rávle, ei tehdä tästä vaikeata..." sanoin.
Rávle nosti päätään ja nopeasti vilkaisi minua vain.
"Kunnolla."
Rávlen suusta rupesi valumaan syövyttävää sylkeä mutten perääntynyt sen pelossa.
"Rávle, ei sinun tarvitse minua pelätä. Minäkään en pelkää sinua." yritin rohkaista toista.
"Katso nyt vaikka..." osoitin kenkiäni jotka olivat vain muutaman sentin päässä Rávlen sylkilammikosta.
Rávle katsoi kenkiäni jonka jälkeen se nosti hieman katsettaan taas minuun.
"En pelkää enkä häpeä sinua." sanoin ja ojensi kättäni Rávlea kohden.
Nostin varovasti ponin päätä kämmenelläni, varoen samalla etten saisi sylkeä kuitenkaan kädelleni.
"Olet upea ratsu." kehuin Rávlea.
Rávle katsoi minua silmiin nyt. En pystynyt lukemaan kenenkään ajatuksia, mutta minusta tuntui, että Rávle oli kiitollinen minulle, että olin hyväksynyt sen näin nopeasti.
"Kun päästään perille, niin saat karkkia!" yritin takoa pokemoniin innostuneisuutta.
Rávle hirnahti ja rupesi turvallaan tökkimään laukkuani innoissaan. Se kovasti yritti etsiä karkkia laukustani.
"KUN päästään perille..." toistin ponille joka hymähti ja lähti kävelemään menosuuntaan.

Käveltyämme hetken päädyimme talon eteen, jonka oletin olevan kasvattajamuorin asunto. Sisältäpäin kuului kamalaa meteliä. Voisiko yhdestä muorista lähteä niin paljon meteliä? Pelästyin, että mikäköhän tilanne sisällä olisi menossa. Huomasin, että ovi oli jätetty auki joten röyhkeästi kiiruhdin sisään.
"Oletko kunnossa?!" kysyin välittömästi.
"En! Onneksi sinä tulit!" muori vastasi.
"Mikä on hätänä?" huolestuin.
"Minulla on oppitunti tunnin päästä eikä minulla ole tarvittavaa materiaalia!" muori selitti.
"Eli sinulla ei oikeasti ole mikään hengen hätä..." huokaisin helpotuksesta.
"Sheila, tämä on vakavaa! On erittäin tärkeää opettaa nuorille pokemonien kasvatuksesta. Itsekin tiedät sen tärkeyden, eikö niin?" muori torui minua.
Nyökkäsin hieman nolona.
"No mutta hetkinen..." muori pysähtyi ja katsoi pokemonejani.
"Siinähän se, he käyvät oikein hyvin!" muori osoitti Rávlea ja Momoa.
"M-Mitä sinä nyt oikein aiot?" kysyin.
"Tulkaa kaikki sisälle, niin selitän kaiken!" muori pyysi meidät porukalla taloonsa.
Momo oli erittäin nopeasti sisäpuolelle, mutta Rávle tuntui epäröivän.
"Tule, tule!" viittosin ponia luokseni joka katsoi minua epäillen.
Huokaisin ja rupesin kaivamaan laukkuani. Otin esille yhden karkin joka oli kääritty siniseen käärepaperiin, muistaakseni näitä kutsuttiin Rare Candy -nimellä. Käärin karkin pois paperista ja ojensi sitä Rávlelle.
"Saat tämän jos tulet sisälle." sanoin.
Ei aikaakaan kun pieni poni oli kiltisti sisällä vieressäni. Heitin Rávlelle karkin jonka se otti taitavasti kiinni ilmasta, syöden karkin tyytyväisenä.
"Olen pitämässä oppituntia nuorille pokemonien kasvatuksesta. Eräs kylän kouluttaja oli luvannut minulle, että tulee avustamaan minua oppitunnissa, mutta sairastui pahaan kuumeeseen. Oppitunnista ei tulisi mitään ellei minulla olisi käytettävissä pokemoneja ja niiden kouluttajaa." muori selitti minulle ongelmansa.
"Ja tarvitset siihen minua ja tiimiäni?" varmistelin.
"Aivan! Ei sinun mitään vaikeata tarvitse tehdä. Kohtele ja käyttäydy pokemoniesi kanssa niin kuin yleensäkin." muori sanoi.
"Noh, ei siitä kai vaivaa ole. Mukavaa jos voin auttaa. Voin varmasti oppia jotain sinultakin." suostuin.
"Mahtavaa, sitten voimme heti ryhtyä töihin!" muori hihkaisi ja meni kaapistonsa luokse.
"Mitä me ensimmäisenä teemme? Oppituntiinhan on vielä tunti jäljellä..." kysyi hieman hämmentyneenä.
"Pitäähän Momon ja Rávlen olla huippukunnossa oppituntiin mennessä. Se siis tarkoittaa niiden hoitamista." muori selitti ja kaivoi kaapistaan paljon kauneustuotteita.
Vilkaisin Momoa ja Rávlea. Olin kokonaan unohtanut kysyä niiden mielipidettä asiasta. Rávle näytti hieman epäröivältä. Momo oli vain erittäin keskittynyt Phanpyn munaan.
"Momo ja Rávle." kutsuin molempia.
Kummatkin keskittyivät minuun.
"Muori kaipaa apuamme. Olisi todella ihanaa jos auttaisitte minua, että voin auttaa häntä. Käyhän tämä?" kysyin molemmilta.
Momo määkäisi iloisesti vastaukseksi. Rávle vaan päätti katsoa poispäin muttei se osoittanut sen kummempaa vastahakoisuuttakaan. Otin Momon käsistä Phanpyn munan ja käännyin takaisin muoriin päin.

"Noniin, mistähän me aloitamme?" kysyin.
Muori oli jäänyt tuijottamaan käsissäni olevaa Phanpyn munaa.
"Selvästi Phanpy. Eikä kauaakaan kun käsissäsi on pieni sininen norsu..." muori hihitti.
Olin hieman ymmälläni. Miten niin kauaa? Näkikö muori munasta myös sen, että koska se kuoriutuisi.
Yhtäkkiä tunsin munassa liikkuvan jonkin.
"Apua!" pelästyin.
"Laske se maahan." muori neuvoi.
Laskin munan välittömästi maahan. Se tärisi ja pian pystyi huomata, että kuinka sen kuoreen alkoi tulla säröjä. Isommat säröt muuttuivat isoimmiksi. Viitoin Momon ja Rávlen katsomaan kuoriutumista.
"Saatte tavata uuden tiimiläisemme." selitin molemmille jotka katsoivat täysin ymmällään tapahtumaa.
Pian munan huippu rikkoutui ja sieltä puski ulos pokemonin pää. Muori varovaisesti irrotteli munan kuoria, että pienokainen pääsisi paremmin pois. Munasta ilmestyi muorin sanoin: pieni sininen norsu, Phanpy.
"Voi kun se on... hurmaava!" lumouduin pienokaisesta.
Phanpy avasi silmänsä ja se katsoi ensimmäisenä minua. Tuijotimme toisiamme kauan kunnes Phanpy töräytti suloisen äänen kärsällään.
"Päättelisin sen olevan naaras. Naaraan kärsä on yleensä pidempi kuin urosten." muori kertoi.
"Vai että tyttö..." mutisin itsekseni ja tuijottelin uutta tiimiläistämme.
"Voisimme pestä sen putipuhtaaksi kuten vastasyntyneille yleensä tehdään." muori ehdotti.
Nostin varovasti Phanpyn ja vein sen muorin osoittaman lavuaarin viereen.
"Phanpy on maatyyppiä joten valitettavasti ne eivät tykkää vedestä. Toivottavasti pienokainen ei riehu kovasti kun se saa vettä ylleen..." pohdiskelin.
Muori ojensi minulle pullon saippuaa jota laitoin kädelleni pienen pisaran. Kastelin käteni jolloin saippua vaahtoaisi paremmin. Laskin käteni Phanpyn päälle. Norsu rupesi heti hytkymään ja piiskasi hieman kättäni kärsällään. Momo juoksi välittömästi luokseni ja määkäisi vihaisesti Phanpylle.
"Molemmat lopettavat nyt välittömästi!" ärähdin.
Momo perääntyi pahoitteleva katse kasvoillaan. Phanpy taas pelästyi ja lopetti riehumisen siihen paikkaan. Rávle tuntui olevan huvittunut koko tilanteesta. Ehkä se tunsi olevansa porukan ainut aikuismainen.
"Jos nyt rupeat riehumaan, niin saat saippuaa silmiisi..." sanoin Phanpylle ja näytin kädessäni olevaa kuplakekoa.
Phanpy töräytti taas kärsällään ja kuplat lähtivät leijailemaan. Pieni norsu innostui moisesta ja rupesi tökkimään saippuakuplia kärsällään. Samaan aikaan kun Phanpy keskittyi kupliin, minä huuhtelin sen nopeasti vedellä ja saippualla. Pian pesu oli tehty eikä Phanpy edes pahoittanut mieltään moisesta.
"Teidät kaksi minä pesen joskus toiste!" uhkailin Momoa ja Rávlea.
Rávle perääntyi peloissaan jo pelkästä ajatuksesta. Muori ojensi minulle pienen pyyhkeen jolla kuivata Phanpy. Phanpy kiehnäsi pyyhettä vasten samalla kun kuivasin sitä.
"Tykkäätkö tästä Senda?" kysyin Phanpyltä.
"Senda? Päätitkö jo sille nimen?" muori kysyi uteliaana.
"Kyllä. Hänet ristin Sendaksi."