[Julkaistu alunperin: huhtikuu, 2014]

Heräsin ja nousin saman tien istumaan. Olin nähnyt hassua unta tai noh, pikemminkin outoa. Minulla oli hyvin hämäriä muistikuvia unestani, mutta muistan, että minulla oli erittäin kuuma. Kaikki tuntui olevan jonkinlainen höyryn peitossa. Uneni rupesi muistuttamaan enemmänkin saunaa kuin sitä, mitä se oli oikeasti ollut. Muistin kuulleeni myös karjuntaa, erittäin kovaa sellaista. En vain oikein onnistunut tunnistamaan, että mikä karjui ja miksi. Se oli kuulostanut kuitenkin erittäin isolta olennolta. Olisikohan se voinut olla jokin iso pokemon?

Katsoin ympärilleni. Minun oli hiukan vaikea nähdä ympärilleni ilman laseja. Tunsin painoa jalkojeni päällä ja katsoin siinä olevaa olentoa. Tunnistin pienoisen pörrökasan, Momon. Momo nukkui edelleenkin jalkojeni päällä. Pikkuinen tuhisi varsin suloisesti enkä voinut kuin hymyillä sille vaikka jalkani tuntuivat hiukan puutuneen. Kurottauduin ottamaan silmälasini yöpöydältä ja laitoin ne päähän. Nyt näin kaiken kirkkaammin, mahtavaa! Tai sitten ei. Käännyin katsomaan huoneen toisessa päässä olevaa sänkyä. Muistin viime illan tapahtumat. Río oli tullut samaan huoneeseen kanssani ja oli pyytänyt saada nukkua täällä. Punastuin, kun muistin sen hämmennyksen joka siitä syntyi. Yritin siirtää ajatuksiani muualle ja katsoin kelloa huokaisten. Oli varsin aikaista vielä nousta, mutta minusta tuntui etten saisi enää untakaan. Muistin, että keskuksen aulassa oli tietokone jota sai käyttää halutessaan. Ujutin jalkani pois Momon alta ja pudistelin päälläni olevia vaatteita. Äh, olin mennyt päivävaatteilla nukkumaan. Kirosin hölmöyttäni ja kaivoin laukustani hieman paksumman mustan villatakin. Minulla oli usein kylmä aamuisin, joten ajattelin sen auttavan. Yritin mahdollisimman vähin äänin poistua huoneesta käytävään.

Hieroin silmiäni ja lässähdin istumaan tietokoneen edessä olevalle tuolille. Kaivoin taskustani henkilökorttini ja tökkäsin sen kortinlukijaan. Näin tietokone antaisi minun kirjautua sisään ja antaa tarvitsemani oikeudet käyttöön. Kirjauduin sisään heti kun kone oli tunnistanut minut. Katsahdin kelloa samalla, kun odotin koneen kirjaavan itseni sisään. Pelkkä kellon katsominen sai minut haukottelemaan. Minua väsytti aivan hirveästi, mutta itsehän olin päättänyt nousta, kun en kerta unta saanut enää. Kone oli vihdoinkin kirjannut minut sisään. Minulla oli tapana tarkastaa ensimmäisenä sähköposti vaikkei siellä usein ollutkaan mitään muuta kuin roskapostia. Roskaposteihin yleensä joutuivat myös Soidan alueen markettien mainokset.

Saapuneet (1)

Hämmästyin, että olin saanut sähköpostia. Siristin silmiäni nähdäkseni paremmin viestin otsikon ja lähettäjän.

(Ei aihetta)
Lähettäjä: Tuntematon

Kummaksuin moista. Yleensä ilman lähettäjätietoja sisältävät sähköpostit menivät suoraan roskapostin puolelle. Klikkaisin viestin auki.

"Hienoa, Sheila! Olet suorittanut ensimmäisen tehtäväsi kasvattajana. Odotan innolla, että millainen kasvattaja sinua koitunee. Pahoittelen kovasti siitä Pidgeystä. Tarkoitukseni ei ollut ärsyttää sitä niin, että se hyökkäisi kimppuusi. Selvä, olen rehellinen: se oli tarkoitukseni, mutta hyvä, että hoidit homman kotiin. Toivottavasti et pahastu muista tulevista "virheistäni". Ihastuttavin terveisin,
Serafina"

Ilmeeni vaihtelivat sitä mukaan mitä luin sähköpostia. Tunsin hämmennystä ja pientä ärsyyntymistä. Kuka tämä henkilö oli? Mistä hän tiesi minun nimeni? Ja hän oli vieläpä ärsyttänyt tahallaan jollain tapaa Pidgeytä, jotta se olisi hyökännyt kimppuuni. Henkilön oli siis pakko olla perillä minun liikkeistäni. Kylmät väreet kulkivat kehoani pitkin. Joku tuntematon henkilö seuraa ja tarkkailee minua. Kenties hän tietäisi nytkin, että missä olen ja mitä teen... Irrotin henkilökorttini välittömästi lukulaitteesta, jolloinka kone kirjasi minut ulos. Nostin jalkani tuolille ja painoin kasvoni jalkojani vasten. Minua ahdisti moinen ajatus siitä, että joku suorastaan vainosi minua. Kenellä olisi aikaa sellaiseen ja kuka tekisi edes tämmöistä? Ei ainakaan kukaan tuttuni. Ei edes veljeni olisi niin typerä ja lähettäisi moisia. Nostin pääni katsoakseni kelloa. Ajattelin, että minun olisi aika palata takaisin huoneeseeni, Momon ja Ríon luokse. Tarvitsin seuraa tällä hetkellä etten vaipuisi näihin ahdistaviin ajatuksiin.

Palattuani huoneeseen istahdin sängylle. Río ei ollut vielä herännyt, eikä Momokaan näyttänyt heräämisen merkkejä. Huokaisin ja päätin painovoiman vetää minua puoleensa siten, että päätyisin sängylle makaamaan. Pam! Olin lyönyt pääni seinään samalla.
"Aijaijaijai..." kirosin ääneen ja pitelin päätäni.
Sähisin kivulle kuin mikäkin kissa. Tämä aamu ei ollut suosikkini eikä yksi parhaistani. Ensimmäiseksi näen outoa unta, sitten en saa enää unta, se erittäin outo sähköposti ja nyt tämä.
"Oletko kunnossa?" kuului ääni vierestäni.
Tunnistin äänen Ríon ääneksi ja nostin katseeni häneen. Ei kai lisää vaivaa?! Nyt olin vieläpä herättänyt Ríon. Voisiko mikään mennä vielä huonommin tänään?
"Ah, juu. Kolautin vain väsyneenä pääni seinään. Ei sattunut!" yritin vakuutella vaikka isku päähäni oikeasti sattui aika paljon. Kipukynnykseni ei ollut parhaimmasta päästä valitettavasti. Tunsin liikettä vierestäni ja kuulin hiljaisen haukotuksen. Käännyin katsomaan Momoa, joka oli herännyt tähän kaikkeen.
"Anteeksi kovasti, Momo. Nuku vielä jos haluat..." kuiskasin pokemonille joka näytti olevan vielä täysin unessa.
Sain vastaukseksi varsin hiljaisen ja uneliaan määkäykseen. Mareep nousi huterasti seisomaan, mutta varsin nopeasti se lässähti istumaan sängylle. Tuijotin Momon villaa. Se oli mennyt sekaisin. Olin miettinyt aiemmin Momon turkin harjaamista, mutta vasta nyt se olisi ehkä tarpeellista. Kaivoin yöpöydän laatikosta harjan esiin ja näytin sitä Momolle.
"Ajattelin harjata sinut, onhan se okei?" kysyin lampaalta.
Tämä nyökkäsi varsin iloisen oloisena ja asettui uudestaan makaamaan sängylle. Rupesin varovaisesti selvittelemään ensimmäisiä takkuja villoista. Río oli käynyt tässä välissä sytyttämässä valot päälle huoneeseen. Hän istahti takaisin sängyllensä ja katsoi minuun päin. Eksyin itsekin katsomaan poikaan ja yllätyin siitä, että hän katsoi minua. Tunsin poskiani kuumottavan taasen, mutta yritin keskittyä Momoon.
"Olet siis ilmeisesti ollut pidemmän aikaa hereillä. En kai kuorsannut tai muuta vastaavaa?" Río kysyi.
Pudistin päätäni nopeasti, "Ei se sinusta johtunut. Näin vain outoa unta enkä saanut enää unen päästä kiinni, siinä kaikki. Sain kyllä aikani kulumaan...".
Río nyökkäsi minulle. Minun ajatuksiini tunkeutui taas se pirun sähköposti. En tiennyt, että mitä minun olisi pitänyt tehdä sen kanssa. En ainakaan ajatellut vastata. Ehkä se loppuisi siihen jos esittäisin ettei minua kiinnosta moinen. Villojen selvittämistahtini tihentyi huimasti ja Momo määkäisi hiukan loukkaantuneena.
"Ah, anteeksi Momo. Otan varovaisemmin ja hitaammin..." mumisin anteeksipyyntöni.
"Olet selvästi hermostunut jostain. Johtuuko se siitä unesta?" Río pohti ääneen.
"Se oli vain outo. Tuntui kuin olisin ollut tulivuoren sisällä ja kuulin selvästi jonkin pokemonin karjaisun. En vain tiedä, että mistä siinä oli kyse." selitin pojalle uneni ja kohautin olkapäitäni samalla.
"Noh, mutta se on vain uni. Ei sinun siitä tarvitse hermostua, eikös niin?" Río yritti lohduttaa.
Huokaisin vain syvään ja lopetin hetkeksi Momon villojen selvittelyn. Río loi minuun huolestuneen katseen. "Vai johtuuko tämä nyt jostain muusta?".
Nyökkäsin välittömästi ja laskin harjan kädestäni. Momokin näytti tällä kertaa huolestuneen merkkejä minulle. Se käänsi itsensä minuun päin ja laski päänsä syliini. Ríokin nousi sängyltään ja tallusti sänkyni viereen kyselevä katse naamalleen. Nyökkäsin hänelle ja tämä istahti viereeni sängylle.
"Kerro pois." Río kehotti.
Kerroin Ríolle aamuisesta sähköpostista. Río vaikutti olevansa yhtä ihmeissään kuin minä. Hän yritti myös luoda omia teorioitaan unelle sekä sähköpostilleni, mutta tuloksetta. Huokaisin syvään ja taputin Momoa päähän. Ehkä minun ei pitäisi vain oikeasti välittää tämmöisistä asioista vaan nauttia siitä mitä minulla jo on? Momo määkäisi iloisesti ja katsoi minua. Tuijotin Momon silmiin ja jotenkin pystyin pienessä päässäni aistimaan sen, että Momo haluaisi minun olevan rauhassa enkä hätääntynyt.

Kuulin valtavasti juoksuaskelia jotka ohittivat jatkuvasti huoneemme oven.
"Potilas! Potilas!"
Havahduimme molemmat, siis minä ja Río, huutoihin ja lähdimme nopeasti selvittämään asiaa. Muutama henkilökunnan jäsen juoksenteli sairaalan pihalle tarvikelaatikot käsissään. Momo seurasi ahkerasti perässä ja ohittikin Ríon juoksussa, että pääsisi viereeni. Pystyin tunnistamaan vanhuksen hahmon lasiovien läpi ja huolestuin entistä enemmän.
"Mistä on kyse?" kysyin, kun olimme saapuneet paikalle.
Näin suuren lintupokemonin seisovan vanhuksen luona. En ollut vielä ikinä kohdannut näin suurta pokemonia. Itse olin varsin lyhyestä päästä, 164 senttimetriä. Pokemon oli suunnilleen minun pituiseni eli minun asteikollani iso. Väritykseltään otus oli kauniin ruskean eri sävyissä. "Mitä Noctowlille on käynyt?" Río tajusi kysyä minua ennen.
"Se valittelee kovasti jalkaansa. En ole ehtinyt katsoa sitä sen kummemmin. Se saapui vasta äsken" vanhus kertoi ja katsoi pokemonia kovin huolissaan.
"Noctowl? Hetkinen, onko tuo se sinun Noctowlisi?" hoksasin.
Vanhus hyökkäsi ja silitti Noctowlia, "Kyllä se on. En vain tiedä, että miksi se on tullut tänne. Ehkä se oli lähettyvillä ja laskeutui parannettavaksi..." vanhus pohti ääneen.
Viitoin Ríota ottamaan yhdeltä sairaanhoitajalta laatikon, jossa olisi hiukan apuvälineitä. Laskeuduin kyykkyyn, että näkisin Noctowlin jalan. Siristin silmiäni ja kohdistin katseeni pieneen haavaan sen jalassa. Jalasta valui hiukan oudon näköistä violettia nestettä. Olisiko se kenties onnistunut myrkyttämään itsensä jotenkin? Lähestyin hitaasti sen jalkoja. Noctowl rupesi räpyttelemään siipiään ja suojasin käsillä päätäni.
"Hei! Yritän auttaa sinua tässä!" ärähdin sille.
"Noctowl. Emme saa sinua parempaan kuntoon ellet tottele Sheilaa." Río yritti myös pidellä puoliani.
Noctowl vaan räpytteli enemmän siipiään ja laittoi minut hiukan perääntymään siitä.
"He ovat oikeassa, Noctowl. Anna heidän auttaa!" vanhus sanoi.
Noctowl käänsi päänsä pois kuin loukkaantuneena.
"Se oli käsky!" vanhus korotti ääntään.
Lintupokemon yllättäen tuntui kuuntelevan vanhusta. Se lopetti siipien räpyttelyn ja rauhoittui kuin taikaiskusta. Noctowl suuntasi nokkansa kohti taivasta kuin pitääkseen ylpeytensä yllä. Naurahdin pokemonin käytökselle ja yritin uudestaan päästä jalan luokse. Avasin tarvikelaatikon ja tutkin sen sisältöä. Yritin etsiä myrkkyihin auttavia marjoja. En nähnyt yhtään marjaa koko laatikossa.
"Río, tässä vinkki. Hankkikaa marjoja teidän varastoonne..." huokaisin syvään.
"Olisitko tarvinnut niitä?" Río kysyi minulta.
"Jep. Ajattelin, että voisin sen sijaan sitten käyttää Full Healia, mutta en koskaan haluaisi käyttää vahvempaa lääkettä mikäli homma hoituu heikommallakin. Pokemonit eivät hirveästi nauti lääketokkurassa olosta, eikös niin?" selitin Ríolle joka otti pienen muistivihon taskustaan ja kirjoitti sinne ilmeisesti muistiinpanoja siitä mitä olin sanonut.
Otin Full Healin laatikosta ja suihkautin pari kertaa ilmaan vaan tarkastaakseni, että pullossa on jäljellä lääkettä vielä jäljellä. Seuraavaksi otin pienen pehmeän paperinpalan laatikosta ja ruiskutin Full Healin sille. Taputtelin varovaisesti haavan kohdalta ja laitoin pienen siteen jalan ympärille.
"Kiitoksia paljon, Sheila", vanhus kiitteli.
"Eipä kestä. Pokemonien auttaminen on osa ammattiani", sanoin ja pakkasin käyttämäni tavarat takaisin laatikkoon. Ojensin laatikon takaisin Ríolle.
"Full Healin pitäisi imeytyä varsin nopeasti ja pakottaa myrkky tulemaan ulos kehosta. Side pitää vaihtaa kuuden tunnin välein, niin kauan kunnes violetin väristä nestettä ei enää haavasta tule", selitin vanhukselle.
"Noctowl, sinä pysyt täällä muutaman päivän minun kanssa, mutta se ei varmaankaan haittaa sinua", vanhus naureskeli. Noctowl nyökytteli kuin suostumuksen merkiksi.

Katselin tuota suurikokoista lintua. Siitä hehkui tietynlainen viisaus ja ylpeys. Kun sitä katsoi, niin pystyi vain kuvitella, että kuinka paljon maailmaa se olisi nähnyt yksin kuin myös vanhuksen kanssa. Yhtäkkiä jokin häikäisi vähän silmiäni, kun katsahdin Noctowlia. Häikäisevät säteet näyttivät tulevan Noctowlin rinnasta. Lähestyin lintua varovaisesti, sillä en ollut varma, että miten se reagoisi. Noctowl huomasi lähestymiseni ja otti varovasti askelia taaksepäin. Askelten lomassa se päästi hiukan kärsivän äänen. Ilmeisesti, se ei vielä ollut tottunut ajatukseen, että se ei voisi astua toisella koivellaan muutamaan päivään.
"Noctowl, pysy rauhallisena. Sheila ei tee mitään pahaa", vanhus vakuutteli ystävälleen.
Noctowl katsoi minuun. Tuijotin suoraan sen silmiin. Yritin lähestyä sitä uudestaan, enkä päästänyt katsettani irti Noctowlin silmistä. Päästyäni sen rintakehän kohdalle, varovasti siirtelin sen sulkapeittoa pois tieltä, että näkisin rintakehän. Pian käteni osui johonkin metallimaiseen asiaan. Katsoin asiaa lähempää. Se oli pieni rasia. Hämmästelin tätä ja yritin selvittää, että mitä rasian sisällä olisi.
"Onko normaalia, että Noctowlillasi on rasia kaulassa?", kysyin arasti vanhukselta.
Vanhuksen ilme kirkastui, "Oi kyllä!".
Vanhus riensi lähemmäs lintua ja neuvoi Noctowlia laskemaan päätään hiukan. Vanhus kurotti ottamaan pienen ketjun pois Noctowlin ympäriltä. Siitä ketjusta roikkui juuri se metallinen rasia.
"Kyseessä on kirjerasiani, jonka olen antanut Noctowlille. Noctowl lentää ympäri Soidan aluetta ja joskus ystävämme näkevät sen, pyytävät sen laskeutumaan ja laittavat kirjeen rasiaan. Tästä rasiasta tunnistaa, että juuri tämä Noctowl kuuluu minulle joten he eivät voi erehtyä pokemonista", vanhus selitti innoissaan.
Pian tämä avasikin pienen rasian, jonka sisälle oli taiteltu paperilappunen. Hän avasi paperin ja lukaisi sen läpi nopeasti. Yritin saada hänen ilmeestään jonkinlaisen kuvan, että mitä paperilappu sisälsi. Hän pysyi kuitenkin varsin ilmeettömänä.
"Sheila, etkös ole matkalla Quartz Canyoniin päin?" vanhus kysyi.
Nyökkäsin vastaukseksi ja ihmettelin kysymystä.
"Miten niin?"
"Eräs ystäväni tarvitsee apua ja olen varma, että olet oikea henkilö auttamaan häntä" vanhus kertoi.
Punastuin taas. Minä? Millaisestahan ongelmasta oli kyse jotta minä voisin auttaa? Katsoin vanhusta kysyvästi.
"Hän on eräs nuori nainen joka pitää Skiddo farmia Route 102:n varrella. Jokin aiheuttaa jatkuvasti ruokamyrkytyksiä pokemoneille ja tuntee olevansa toivoton. Uskon, että selvittäisit ongelman helposti halutessasi" vanhus selitti.
"Skiddo -farmi? Eivätkös Skiddot ole niitä vuohimaisia pörröisiä pokemoneja?" mietiskelin ääneen.
Momo reagoi kumman nopeasti sanaan pörröinen. Se rupesi määkimään varsin innoissaan minulle.
"Kyllä Momo, sinäkin olet varsin pörröinen, mutta et ole Skiddo vaan Mareep" naurahdin pienoiselle.
"Sheila, uskon että pystyisit siihen!" Río kannusti minua ja laski kätensä olkapäälleni.
Tuskin valehtelisin jos sanoisin, että naamani muuttui kirjaimellisesti punaiseksi hänen kosketuksestaan.
"N-Niin! A-Aivan. Uskon, että pystyn siihen. Lähden sinne niin kun... nyt... heti.. Niin!" änkytin vastaukseksi.
"Mahtavaa, että haluat auttaa" vanhus hymyili minulle, "Río, oletko ajatellut lähteä mukaan?".

Tunsin punan leviävän kasvoilleni. En tietystikään ollut edes villeimmissä fantasioissani ajatellut Ríon lähtevän mukaani. En ollut kysynyt asiasta häneltä eikä hän minulta. Oliko hän edes ajatellut asiaa? Mitä jos hän pitäisi sitä aivan typeränä ideana?
"Mielelläni!" Río vastasi.
Vannon, että olisin voinut kuolla tai edes pyörtyä siihen paikkaan kun kuulin nuo sanat. Hän oli siis ajatellut lähteä mukaani. Aivoni rupesivat tuottamaan kaikenlaisia mielikuvia yhteisestä matkastamme.
"Mutta en vielä..." hän jatkoi.
Siirsin katseeni Ríoon. Mitä hän tarkoitti ettei vielä? Eikö hän ollut valmis lähtemään kanssani vai huijasiko hän vain ettei hänen tarvitsisi lähteä kanssani. Voi tätä dilemman määrää.
"Teen vielä tarvittavat työtunnit täällä ja seuraan sitten Sheilaa. Sheila, käykö se sinulle? Voisit sillä aikaa hoitaa sen Skiddo -ongelman!" Río selitti.
En tiennyt mitä sanoa tai pitikö minun edes sanoa mitään. Nyökkäsin vastaukseksi. Tietysti se kävisi minulle, että Río seuraisi minua. En pistäisi sitä pahakseni, en sitten ollenkaan.
"Se on selvä sitten. Ennen kuin lähdet täältä, haluan kiittää sinua avuliaisuudestasi!", vanhus sanoi.
Olin yllättänyt, sillä ihan omaa hyvyyttäni ja ammattiani ajatellen olin auttanut Noctowlia ja niitä muita pokemoneja.
"Mitä sinulla on minulle tarjota?", kysyin.
"Tulet tarvitsemaan matkallasi kohti hyvää kasvattajan uraasi monta erilaista ja yhtä hyvää pokemonia kuin tuo Mareep", vanhus kertoi.
Momo tunnisti, että hänestä puhuttiin joten se määkäisi iloisesti ja marssi vanhuksen luokse. Vanhus nosti kätensä ja tuijotti Momoa.
"Saanhan?", vanhus kysyi ennen kuin laski kätensä.
Momo nyökkäsi ujosti ja laski päänsä. Vanhus laski kätensä pokemonin pään päälle ja silitti sitä hennosti. Pian sen jälkeen hän nosti katseensa taas minuun.
"Niin... Se lahja tosiaan", mies naurahti ja osoitti laukkuani.
Katsoin vanhusta hölmistyneenä, mutta rupesin penkoman laukkuani. Kun näin pienen pussukan, niin tajusin, että mistä vanhus puhui. Ríohan oli antanut minulle viime iltana pienen pussin, joka oli kuulemma vanhukselta. Otin pussin käteeni ja katsoin vanhusta. Mitä siellä olisi?