[Julkaistu alunperin: 2014]

[Varoitus: aikamoista paskaa puolesta välistä lähtien, älä pliis lue]

Momon uteliaisuus laitettiin testiin. Se ei olisi millään jaksanut odottaa, että mikä pensaassa piileksi. Olin kuitenkin päättänyt estää sitä suuntaamasta ominpäin pensaaseen, sillä tuntematon odotti siellä. En halunnut riskeerata. Pian pieni sininen piikki ilmestyi pensaasta.
"Varo!", vedin nopeasti Momon lähemmäksi itseäni.
Pieni Nidoran astui esiin pusikosta. Se tärisi ja irvisti meille. Raukka oli selvästi peloissaan. Olimme luultavammin tulleet sen alueelle.
"Nidoranit hyökkäävät piikillään jos ne aistivat vaaran..." muistelin koulun opetuksia.
Peräännyimme enemmän antaen Nidoranille omaa tilaa. Se ei kuitenkaan näyttänyt hyväksyvän rauhan elettämme vaan rupesi ääntelehtimään vihaiseen sävyyn. Momo asettui eteeni suojelevana. Se määkäisi Nidoranille.
"Momo, ei olisi viisasta haastaa riitaa..." sanoin Momolle.
Kyseessä oli vieläpä naaras Nidoran joten sillä voisi olla pienokaisia jossain piilossa. Äidit osaavat olla ärhäköitä, kun heidän pesäänsä uhataan.
"Olen varma ettei se kovin iso riitaa halua..." rupesin selittämään Mareepille, kunnes Nidoran päätti hyökätä käyttämällä Leeriä.
Nidoranin silmät rupesivat hehkumaan punaisina ja se tuijotti Momoa suoraan silmiin. Momon kohdatessa sen katse, pienokainen meni hieman surkeaksi.
"Voi ei, vältä sen katsetta!" neuvoin Momoa.
Mareep rupesi pudistelemaan päätään ja yritti saada keskittymisensä takaisin. Tilanne hieman ahdisti minua. Nidoranin käytettyä Leeriä, Momon puolustus heikkeni luonnollisesti. Momo olisi siis alttiimpi hyökkäyksille ja ottaisi niistä enemmän vahinkoa. Minun pitäisi siis suunnitella hyökkäykset huolella. En saisi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Mikä auttaisi tässä tilanteessa?
"Nyt keksin sen!" hihkaisin.
Momo vilkaisi minua kuin odottaen käskyäni.
"Momo, annetaan sille samalla mitalla takaisin. Käytä Growlia!".
Momo määkäisi kovaäänisesti ja sen seurauksena syntyi valtavia ääniaaltoja jotka pystyi jopa silmin nähdä. Ääniaallot iskeytyivät Nidoraniin, joka meni hämilleen Momon hyökkäyksestä. Ainut tapa hieman tasapainottaa Nidoranin Leeriä oli heikentää sen iskuja käyttämällä Momon Growlia.
"Tiedämme molemmat ettemme halua satuttaa tätä pokémonia, mutta jos se rupeaa aggressiiviseksi en näe mitään muuta keinoa kuin koittaa hillitä sitä hyökkäämällä..." huokaisin.
Momo nyökkäsi vastaukseksi.
Nidoran selkeentyi Growlista varsin nopeasti ja murisi meille. Nyt se oli ainakin vihainen. Nidoran loikkasi Momoa kohti. Se suuntasi piikkinsä suoraan eteenpäin.
"Väistä se!".
Momo teki työtä käskettyä. Nidoranin piikkiä oli syytä varoa, sillä oli erittäin vaikea sanoa oliko kyseessä Peck vai Poison Sting Nidoranin ollessa liikkeessä. Kumpikin tekisi huomattavaa vahinkoa, mutta myrkkyä pelkäsin eniten tässä pokemonissa. Ennen kuin ehdin käskeä Momon vastaiskuun Nidoran teki jotain odottamatonta. Momo oli onnistunut väistämään Nidoranin hyökkäyksen, mutta kummankaan, minun tai Momon, reaktiokyky ei riittänyt seuraavaan. Nidoran syöksyi taas Momoa kohti. Tällä kertaa se potkaisi nopeasti Momoa suoraan kylkeen, toistaen tämän kerran vielä. Momo määkäisi varsin kärsivästi ja kaatui maahan.
"Oletko kunnossa?" kysyin välittömästi.
Momo ei vastannut mitään, mutta se nousi ylös jaloilleen purren hammasta. Olettaisin, että se oli vastaus kysymykseeni. Mareep oli vielä valmis jatkamaan. Ilmeisesti vain iskujen heikentäminen ei auttanut meitä hirveästi jos Nidoran olisi noin nopea.
"Momo, Cotton Spore ja heti perään Growl!" neuvoin.
Mareep ei oikein ymmärtänyt mitä ajoin takaa, mutta yritti parhaansa. Se ravisteli itseään jolloinka siitä irtosi villaisia palloja. Tuuli lennätti niitä kohti Nidorania jo valmiiksi.
"Nyt se Growl!" käskin.
Momo pelästyi hiukan ääntäni ja määkäisi hätiköidyn ääniaallon kohti villapalloja. Onneksi suunnitelmaani ei tarvittu hirveästi voimaa. Cotton Spore hidastaisi Nidorania. Growl taas heikentäisi sen hyökkäyksiä. Ajattelin jos käyttäisi Growlin aiheuttamaa ääniaaltoa, niin villaiset pallerot tavoittaisivat Nidoranin tehokkaasti. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eikö niin?

Nidoran oli sinnikäs, se selvästi halusi suojella omaa aluettaan vaikkei meidän ollut tarkoitus tunkeilla. Momon iskut eivät olleet parhaimmillaan Nidoranin Leerin takia, mutta ei se sitä merkinnyt etteikö ne vaikuttaisi selvästi Nidoraniin. Mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi? Tunnuin tulevani umpikujaan. En haluaisi satuttaa raukkaa fyysisesti, sillä kyseessä on vain väärinkäsitys mutten voi antaa Nidoranin piestä Momoa. Momo oli jo käyttänyt mahdolliset kykyjä alentavat iskut, mutta ne eivät väsytä varsinaisesti vastustajaa. Pitäisikö meidän vain väistellä niin kauan Nidoranin iskuja kunnes se väsyy? Tuntuisi järjettömältä tehdä niin. Momo herätti minut ajatuksistani määkimällä. Se viittoi päällään Nidoraniin. Katsoin myrkkypokemonia ihmetellen. Sen piikistä rupesi valumaan sen erittämää myrkkyä. Voi ei, ei nyt. En halunnut Poison Stingiä käytettävän. Momon pitäisi onnistua väistämään täydellisesti moinen isku sillä pienikin raapaisu tekee kipeää ja saattaa päästää myrkyn Mareep kehoon. En tarvitsisi lisää myrkkypotilaita hoidettavaksi, mutta kaikista vähiten halusin Momoon sattuvan. Tuijotin vain neuvottomana vaaleansinistä pokemonia. Kuulin ja näin kuinka sen raivo kiehui. Se ei odottanut, että keksisin ratkaisun. Katsoin Momoa joka ääntelehti vihaisena.

"Momo ei, lopeta." sanoin tuimasti.
Momo katsoi hiukan hämmentyneenä minua. Sen villa oli kasvanut pöyhkeäksi sillä Momo oli kerännyt sähköä itseensä. Katsoin pokemoniani järkyttyneenä. Momo oli valmis hyökkäämään sähköllä Nidorania vastaan.
"Momo, ei. Emme voi satuttaa sitä." käskin Mareepia.
Nidoran ei odotellut enempää. Se lähti juoksuun kohti Momoa, piikki edessä. Valmiina upottamaan sen villapokemoniin. En tiennyt mitä tehdä. Kuka kertoisi minulle sen? Ei kukaan. Momo määkäisi taas kuin varoittaen Nidorania. Se halusi sen perääntyvän. Kuulin kuinka pieniä sähköpurkauksia tapahtui Momon villoissa. Momon ympärille rupesi muodostumaan sinisenä hohtava sähkökenttä. Se oli valmiina iskemään.
"Momo, etkö kuullut mitä sanoin?!" huusin.
Nidoran lähestyi.
Momo oli valmis.
En voinut mitään sille.

"Thundershock!".
Momo ei epäröinyt hetkeäkään vaan iski sähköllä Nidoraniin. Suora osuma. Täydet kymmenen pistettä. Nidoran jäi siihen. Se pökertyi oitis maahan. Katsoin sitä peloissani. Olikohan sähköisku liikaa sille? Paralyysiin se ei kai jäänyt, sillä en tuntenut sähkö sen ympärillä. Momo tuli huolestuneena puskemaan jalkojani päällään. Kyykistyin sen tasolle ja silitin pikkuisen päätä.
"Älä huoli. En ole varsinaisesti vihainen sinulle. Teit oikein, suojelit itseäsi kun minä en pystynyt siihen..." huokaisin.
Momo yritti piristää minua määkimällä ja puskemalla. Olihan se suloista, ei sille voinut olla hymyilemättä. Mutta mitä me tekisimme Nidoranille? Emme me nyt voineet sitä siihen jättää. Ainoa vaihtoehto oli ottaa se mukaan farmille ja katsoa, että se tokenisi. Otin varovasti Nidoranin syliini. Yritin varoa sen piikkejä, sillä pistos ei tekisi minullekaan hyvää. Palasimme varovasti Momon kanssa farmille. Coralie tuli meitä vastaan. Hän ihmetteli miksi minulla oli Nidoran. Päätimme istahtaa rauhassa Coralien taloon ja kertoa koko jutun hänelle.

"Vai niin, sitten ymmärränkin miksi toit sen mukanasi..." Coralie sanoi lohduttavalla äänellä.
Oloni oli jo parantunut ottelusta. Momo torkkui vieressäni matolla ja Coralien suojeluksessa oleva Skiddo oli lepäämässä talon yläkerrassa. Nidoranin olin taas laskenut takan läheisyyteen, että se saisi lämpimän paikan jossa toipua. Coralie oli kertonut juttuni jälkeen, että hän oli löytänyt kummallisen pokemonin munan ladostaan. Se ei kuulemma ollut Skiddon muna, eikä hän tiennyt mitä tekisi sille. Juttu oli minustakin varsin kumma mutten saanut mielestäni pois Nidorania, myrkytystä tai mitään muutakaan. Koitti varsin pitkä hiljaisuus, jonka Coralie rikkoi lopulta.
"Sanoit, että Nidoran käytti Poison Stingiä, eikös niin?" Coralie kysyi.
Nyökkäsin.
"Olisiko mahdollista, että Nidoranilla ja sen laumalla olisi jotain tekemistä Skiddojen suhteen?" Coralie pohti.
Aivan, en ollut tullutkaan ajatelleeksi sitä. Nousin sohvalta ja kävin hakemassa Nidoranin. Laskin sen pöydälle varovasti. Nidoran availi silmiään. Sillä ei ollut vielä voimia pyrkiä karkuun.
"Olepas kiltisti..." kuiskasin hiljaa.
Pyynnöstäni huolimatta, Nidoran tietysti halusi yrittää puolustautua tuntemattomalta. Se rupesi erittämään myrkkyä sarvestaan. Pyysin pientä pyyhettä Coralielta jottei myrkky sotkisi pöytää. Coralie nopeasti toi pienen valkoisen pyyhkeen ja asetteli sen pöydälle. Myrkky valui pyyhkeelle ja kuivui varsin nopeasti. Jäin hölmönä katsomaan pyyhkeessä olevaa tahraa. Olisiko Nidoran voinut olla oikeasti syy myrkytykseen? Tosin en uskonut, että yksinään pokemon voisi myrkyttää kokonaista tilallista Skiddoja. Sitä paitsi pokemonit olisivat huomanneet mikäli vieras pokemon lähestyisi niitä laitumella taikka muualla.
Halusin kuitenkin varmistaa asian itse.
"Coralie, toisitko yhden Skiddon sisälle, sellaisen siis joka on saanut myrkkyä?" kysyin tytöltä.
Coralie lähti välittömästi hakemaan pyynnöstäni yhden Skiddon. Samaan aikaan talon yläkerrasta laskeutui portaita pitkin Coralien ainoa Skiddo joka ei ollut saanut myrkytystä. Viittosin Skiddoa luokseni ja se kipitti varsin iloisesti luokseni.
"Odotellaan Coralieta..." sanoin vuohipokemonille.
Skiddo istahti eteeni varsin tomerana. Momo heräili puheeseeni ja Skiddon sorkkien kopinaan. Se huomasi varsin nopeasti minut ja Skiddon ja lähtikin oitis luoksemme. Momo tuli selvästi kerjäämään huomiota ja huomasin kuinka se vähän väliä mulkoili Skiddoa joka ei näyttänyt ymmärtävän Mareepin vihaisia katseita. Coralien saapuessa sisälle, pyysin Momoa siirtymään pois tieltä, että toinenkin Skiddo mahtuisi eteeni. Momo näytti vähän loukkaantuneelta pyynnöstäni, mutta siirtyi silti ymmärtäväisenä viereeni.
"Haluan selvittää, että onko myrkky todellakin Nidoranin. Aion verrata sitä tähän tahraan." kerroin suunnitelmani Coralielle ja osoitin pyyhkeessä olevaa tahraa.
"Miten ajattelit asian tutkia?" Coralie kysyin hieman hölmö ilme kasvoillaan.
Käänsin katseeni Coraliesta molempiin Skiddoihin jotka seisoivat edessäni. Toinen oli varsin surkean näköinen, mutta taas myrkytön Skiddo oli hyvinkin pirteän oloinen.
"Nyt molemmat, avatkaa suunne..." sanoin rauhallisesti.
Molemmat hieman epäröivät aluksi toimia, mutta pian Skiddot aukaisivat kitansa. Vertasin näitä kahta. Myrkkyä saaneen Skiddon kieli oli eri värinen kuin terveen. Sairaan Skiddon kielen väri muistutti pyyhkeessä olevan tahran väriä, mutta en voisi sanoa väriä täysin samaksi. Myrkkytahran väri oli enemmän kirkkaan värinen kuin taas sairaan Skiddon kieli tummemman värinen. Tein siis oman päätelmäni tilanteesta.
"Njäh, myrkky ei ole Nidoranin..." huokaisin.
En tiennyt miten reagoida asiaan. Pitikö minun olla helpottanut siitä ettei kyseessä ollut Nidoran vai ärsyyntynyt etten vieläkään tiennyt syyllistä.

Aikaa kului, ilta vaihtui yöhön. Nidoran tokeni yllättävän nopeasti ja pian se pitäisi päästää takaisin metsään. Sairas Skiddo oli viety takaisin muiden luokse ja Momo oli palannut matolle torkkumaan. Olin suihkuttanut sen ruhjeille Super Potionia, joita se oli saanut ottelusta Nidorania vastaan. Coralie sanoi lähtevänsä tekemään tarkastuskierroksen sairaiden Skiddojen rakennukseen. Minä taas päätin, että olisi ehkä aika vapauttaa Nidoran. Otin Nidoranin varovasti syliini ja lähdin ulos samaan aikaan Coralien kanssa. Coralie lähti rakennukselle, kun taas minä lähestyin metsää. Laskin Nidoranin maahan ja jäin odottelemaan, että se jatkaisi matkaansa. Pian pikkuinen ottikin jalat alleen, kun se tajusi olevansa tutussa ympäristössä. Katselin kuinka se juoksi yön pimeyteen.
"Onpas söpöä!" huudahti ääni metsästä.
Pelästyin aivan hirveästi. Mieleni teki kiljaista, mutta olin luultavasti liian kauhuissani etten saanut äännähdettyä. Katselin nopeasti ympärilleni. En nähnyt ketään.
"Voi ei, älä suotta pelästy minua..." ääni rauhoitteli minua.
"Piilosilla oleminen ei auta asiaa." mumisin itsekseni.
"Kiitoksia muuten tuosta Nidoranista!".
Havahduin tähän. Miksi hän kiitteli moisesta? Tunsiko hän tämän Nidoranin? Mistä hän tiesi, että olin auttanut sitä pokemonia? Yritin paikantaa mistä ääni tuli.
"Jouduin pieneen rajakiistaan sen riiviön kanssa. Vahingossa..." huomasin kuinka sarkasmi erottui puhujasta. Pelleilikö tämä henkilö raukan kanssa? Vai mistä ihmeestä oli kyse?
"En kyllä kaikesta sinua voi kiittää. Meinasit tuhota pienet suunnitelmani. Onneksi Serafina keksi ratkaisun..." helpottunut huokaus kuului.
Suunnitelma? Serafina? Nimi kuulosti pelottavan tutulta. En vain saanut päähäni, että missä olin nähnyt tai kuullut sen viimeksi. Mistä ihmeen suunnitelmista hän puhuu? Olisiko hän kaiken tämän myrkytyksen takana?
"Tule nyt esiin!" huusin varjoissa seisovalle henkilölle.
"Oletpas sinä kärsimätön neiti. Serafina sanoi, että olisi mukava...".
Varsin pitkä ja hienostuneen näköinen nuori nainen astui pois varjoista kuun valoon. Hänen pituuttaan korostivat räikeän punaiset korkokengät. Hänellä oli kaunis mekko päällään joka oli turkoosin värinen. Hänen punaiset hiuksensa kiilsivät kuunvalossa kuin myös hänen kultaiset rannekorunsa. Naisen kasvoilla oli ylimielinen katse ja hän tuntui nauttivan minun hämmennyksestäni.

"Mitä tiedät Skiddojen myrkytyksestä?" kysyin.
Nainen rupesi nauramaan.
"Niinkin paljon kuin ... Heh, kaiken!" hän sanoi.
"Ja kukas sinä sitten olet ja millä oikeudella olet myrkyttänyt ne poloiset?" jatkoin kyselyä.
"Ah, aivan. Olenpas töykeä. Nimeni on Veronica ja olen erikoistunut ruoho- ja myrkkypokemoneihin PRAVUS:issa" hän esitteli itsensä.
"PRAVUS?" ihmettelin.
En ollut koskaan kuullutkaan moisesta, mutta jos siihen kuului tämän tapaisi ihmisiä, niin en haluaisikaan olla tekemisissä heidän kanssaan.
"Älä huoli, tulemme sinulle varmasti tutuksi ajan saatossa" Veronica naurahti.
"Lopeta vitsailu! Sinä siis olet tämän myrkytyksen takana?" ärähdin.
"Enhän minä osaa tuottaa myrkkyä, mutta kenties joku muu osaa..." hän sanoi ja otti esiin pokepallon.
"Saanko esitellä Roselian..." Veronica heitti pallon ilmaan ja sieltä ilmestyi varsin kauniin näköinen yksilö.
Se suorastaan kimmelsi kuun valossa. Huomasin kuinka ruusumaisista käsistä valui vielä myrkyn väristä ainetta. Se muistutti minua vanhuksen Noctowlin haavasta johon oli joutunut myrkkyä. Nopeasti mieleni yhdisti myös myrkyn värin sairaan Skiddon kielen väriin.
"Ettäs kehtaatkin käyttää pokemonia tällaiseen tarkoitukseen. Olet raukkamainen!" huusin.
"Rauhoitu nyt, pilaat kauniit kasvosi vääntelemällä sitä kovin kun ärjyt..." Veronica huokaisi.
"Saat vielä kuulla kunniasi." mutisin ja puristin molemmat käteni nyrkkiin.
"Älä suotta rupea haastamaan riitaa, en tullut riitelemään. Sitä paitsi, millä ajattelit kukistaa minut, nyrkeilläsikö?" Veronica yritti rauhoittaa minua.
Nainen oli oikeassa. Minulla ei ollut aikaa hakea apua. Ei siten ettenkö olisi pärjännyt tuollaiselle hienohelmalle nyrkkitappelussa, mutta oli olemassa aina se vaara, että hän käyttäisi Roseliaa minua vastaan. Silloin häviäisin taatusti. Pitäisikö minun siis vain antaa hänen paeta ja häipyä? En haluaisi sallia sitä. En sitten millään.
"Halusin vain nähdä sinut ja esitellä itseni, kuten Serafina käski. En mitään muuta." Veronica sanoi.
"Oletan, että hän on sinun pomosi. Kuka on Serafina?" kysyin.
"Hän on varmasti hienoin nainen jonka olen koskaan tavannut... Toivottavasti sinäkin tapaat hänet pian!" Veronican ylimielinen katse muuttui varsin rauhalliseksi.
Hän jopa hymyili hiukan lempeästi. Ilmeisesti Serafina oli tehnyt häneen ison vaikutuksen? En todellakaan haluaisi tavata tätä Serafinaa jos hän saa ihmisistä tuollaisia.
"Tietysti minun täytyy paljastaa hänen hienon hieno suunnitelmansa, että miten onnistuimme myrkyttämään Skiddot ilman, että kukaan sitä erityisesti huomaisi" Veronica rehenteli.
"Roselian myrkky levitettiin ympäri Skiddojen laidunta. Kuka sitä muka huomaisi? Ruohon väri ei varsinaisesti muutu joten helppoa kuin mikä. Ei meidän edes tarvinnut nähdä Skiddoja kun tiesimme onnistuneemme. Olisi ollut helppoa vain sysätä syy Nidoranien laumalla joka asustaa tuossa metsässä, mutta valitettavasti sinä vähän niin kuin pilasit sen suunnitelman..." Veronica selitti.
Kihisin raivosta. Se ei silti selittänyt, että miksi he tekisivät moista.
"Kuitenkin, aika juoksee ja niin minäkin. Minä ja Roselia jätämme Skiddot rauhaan, kun nyt kerrankin saimme huomiosi." Veronica hihkaisi ja lähti kävelemään pois päin.
"Hei odota!" huusin hänen peräänsä.
Veronica vilkaisi taakseen.
"Vai haluatko, että jään? Sinun kanssasi on oikein mukava rupatella, mutta minulla on hoppu..." Veronica naurahti.
"En todellakaan. Miksi halusit huomioni? Kerro minulle, tässä minä nyt olen. Olet saanut huomioni." pudistin päätäni.
"Ah, siis Serafina haluaa saada huomiosi ja nyt ymmärrän kyllä, että miksi." Veronica mainitsi.
"Hän näkee jotain samaa sinussa kuin meissä muissakin...".
Yllätyin täysin. Miten minä, pokemonien kasvattaja, voisin olla mitenkään samanlainen kuin tuo nainen ja se toinen jotka vaikuttivat niin sydämettömiltä? En todellakaan halua, että minua edes verrattaisiin heihin tai pidettäisi samanlaisena.
"Mutta, kyllä me näemme vielä. Näkemisiin!" Veronica huudahti ja poistua näköpiiristäni Roselian kanssa.

En voinut muuta kuin palata Coralien talolle ja istahtaa alas hetkeksi.
Momo heräsi palaamiseeni ja tuli oitis luokseni.
"Momo, me lähdemme aamulla..." sanoin villapokemonille ja silitin sen päätä.
"Ratkaisin sen vihdoinkin."