[Julkaistu alunperin: tammikuu, 2016]

Auringonsäteet paiskautuivat kasvoilleni. Puristin silmiäni yhä kovemmin kiinni. Tiesin, että siitä ei kuitenkaan olisi paljoa apua. Puristin Momoa ikään kuin tarkistaakseni, että oliko se yhä siinä.
Momo määkäisi kovaäänisesti. Pelästyin ääntä ja melkein loikkasin pystyyn.
”Anteeksi Momo!” pahoittelin.
”En kai puristanut liian kovaa?” kysyin nolona.

Momo mumisi omiaan ja takertui minuun kovemmin. Silittelin lammasta ja vilkaisin olkani ylitse tulilintua. Moltres näytti myös lepäävän yhä. Tuo ihmeellinen pokemon näytti yllättävän rauhalliselta levätessään. Meidän pitäisi hoitaa sen kuntoon mahdollisimman pian. Toivottavasti Moltres olisi samaa mieltä ja yrittäisi edes olla yhteistyökykyinen. Nousin varovasti ylös ja pudistelin vaatteitani hiekasta. Momo huomasi tämän ja määkäisi hiljaa. Lammas nousi istumaan ja venytteli. Flaaffy näytti olevan hieman nuutunut vaikka se olikin saanut levätä koko yön. Tietysti kallioilla nukkuminen ei ollut minunkaan mielestä kovin ideaali tapa levätä. Itsekin heräsin monta kertaa yöllä tuulen tai epämukavuuden takia.

”Keksin sinulle jotain josta saisit virtaa, älä huoli.” silitin Momoa.
Ryömin laukkuni luokse ja rupesin etsimään energiaa tuovia asioita. Momo kipitti luokseni ja katsoi uteliaana laukkuani. Kaivoin esiin muutamia ruokatarvikkeita ja perus hoitavia asioita.
”Minulla on kasa yrttejä ja rohtoja, mutta et sinä niitä syö.” huokaisin.
Silmiini osui kuitenkin pari Super Potionia joilla voisin saada Momon tilaa vähän paremmaksi.
Nappasin yhden näistä ja ravistin sitä.
”No niin, Momo. Laita silmät kiinni nyt. Tämä auttaa ruhjeisiin.” sanoin Momolle.
Momo nätisti sulki silmänsä ja rupesin suihkuttelemaan Super Potionia tämän villoille. Pienet arvet ja ruhjeet rupesivat näyttää välittömästi paremmilta. Suihkutettuani pullon tyhjäksi, annoin Momolle luvan avata silmänsä. Silitin lammasta hyvästä yhteistyöstä.
”Katsotaanpas onko minulla sinulle jotain palkkiota…” menin takaisin laukkuni ääreen ja rupesin tutkimaan mitä marjoja minulla oli vielä jäljellä.

Senda nosti kärsäänsä ylemmäs ja haisteli ympärilleen. Se haistoi marjat. Pieni norsu avasi silmänsä ja hyppäsi pystyyn. Senda kieri luokseni ja täräytti kärsällään aamutoivotukset.
”Mitä tapahtuu?! Onko meihin hyökätty?!” Río huusi ja nousi nopeasti istumaan.
Rupesin kikattamaan koko tilanteelle.
”Ei ole mitään hätää, Senda vain toivotti hyvää huomenta.” rauhoittelin poikaa.
Río hieroi ohimoitaan ja tökkäisi Quilavaa, että tämäkin heräisi.
”Olet jo ilmeisesti aloittanut aamutoimesi.” Río tiedusteli.
”Heräsin muutama minuutti sitten, ajattelin pitää pienen hoito- ja ruokahetken.” kerroin.
Momo työnsi Sendan kauemmaksi ja kinusi huomiotani. Se nojasi etukäpälillään minuun ja katsoi minua malttamattomana.
”Oletpas sinä malttamaton tänään. Katson sinulle nyt jotain.” totesin ja jatkoin marjojen etsimistä.

”Mitenkäs olisi tällainen Leppa-marja, saat siitä vähän pureskeltavaa.” ojensin marjan Momolle.
Momo otti sen pieniin kätösiinsä ja ahmi marjan samantien.
”Annoit sille siis Leppa-marjan?” Río kysyi samalla kun nousi ylös.
”Niin annoin, mitä outoa siinä on?” vastasin kysymyksellä.
”Kai tiedät, että melkein jokaisella marjalla on erilaisia sivuvaikutuksia kun niitä antaa pokemoneille.” Río käveli vierelleni.
”… Sivuvaikutuksia? En tiennytkään siitä.” vastasin nolona.
”Leppa-marjan sivuvaikutus on se, että pokemon oppii satunaisen iskun yleensä parin päivän sisään syömisen jälkeen.” Río kertoi.
”Jos et kerta ole aiemmin tiennyt sivuvaikutuksista, niin uskon että pokemoneillasi voi olla paljonkin sellaisia iskuja ja piirteitä mitä normaalisti niillä ei olisi.” Río sanoi.
Otin esiin pokedexini ja osoitin sillä Momoon. Rupesin selaamaan dexin avulla, että mitä kaikkia iskuja Momo osasi nykyään. Pokemonit oppivat yksitellen käyttämään erilaisia iskuja niiden kehittyessä, mutta pokemoneille oli myös mahdollista opettaa tiettyjä iskuja.

”Hassua, Momo osaa Thunder Fang iskun vaikkei se voi oppia sitä. Thunder Punch ja Wild Charge ovat opetettavissa, mutta en ole mielestäni opettanut niitä Momolle.” mutisin.
”Siinäs näet, sillä on väliä, että mitä syötät pokemoneillesi.” Río muistutti.
”Tiesin kyllä, että Rávle oppii myrkkytyypin iskuja koska se on mutaatio, mutta en ajatellut, että muut olisivat oppineet outoja iskuja.” sanoin.
Osoitin seuraavaksi dexillä Sendaa. Mean Look, Light Screen, Rototiller. Olin eilen nähnyt kuinka Senda käytti Light Screenia, mutten ajatellut asiaa silloin sen kummallisemmin. Olin iloinen, että Río oli tullut mukaani sillä hänen lääkäriopinnoistaan voisi todellakin olla hyötyä.
”Entä sitten nämä rohdot ja yrtit, onko niillä jotain sivuvaikutuksia?” pohdin ja osoitin kalliolle laskemiani rohtoja.
”Tiedän vain, että ne ovat kovin kitkeriä ja siksi monet pokemonit eivät tykkää niistä.” lisäsin.
Río nyökkäsi minulle, ”Se on totta. Vain ainoastaan keiju-, kasvi- ja maatyypin pokemonit nauttivat niistä.”.
Samalla hetkellä Senda nappasi kärsällään yhden rohdoista. Norsu oli saanut itselleen pienen pussukan Energy Powderia. Nokkelana norsuna Senda avasi kärsäänsä käyttäen pussukan ja nielaisi sisällön.
”Phanpy on maatyyppiä joten niitä eivät kitkeryys haittaa.” Río sanoi ja osoitti mitä Senda puuhasi.
”Ähh! Senda! Et olisi saanut ilman lupaani…” toruin norsua joka iloisesti kieriskeli pitkin kallioita.
”Valitettavasti minäkään en tiedä ihan kaikkea. Monet rohdot ja yrtit ovat vielä varsin tuntemattomia tieteellekin joten ole varovainen niiden kanssa ellet tiedä niiden käyttötarkoitusta tai sivuvaikutuksia.” Río huomautti.

Käännyin katsomaan kauemmaksi, sinne missä Rávle makasi. Se ei ollut hievahtanutkaan vielä tänä aamuna. Nousin ylös ja kävelin ponin luokse. Rávlella oli outo väritys. Se oli normaalia kalpeampi. Sen kauniit riehuvat liekkiharjat eivät loistaneet enää kirkkaana ja roihuavan harjan tilalla oli vain pieniä liekkejä.
”Mitä sinulle on sattunut?” huolestuin ja yritin herätellä pokemonia.
Rávle ei kuitenkaan reagoinut mitenkään. Mieleni valtasi pakokauhu. Mitä jos joku oli käynyt täällä ja satuttanut Rávlea yöllä, enkä minä olisi huomannut sitä. Minusta tuntui kamalalta. Río huomasi epätoivoiset yritykseni saada Rávlea heräämään ja hölkkäsi luokseni.
”Onko sattunut jotain?” Río kysyi huolestuneena.
”Rávle ei… Rávle ei reagoi mitenkään!” parahdin.
Río kyykistyi Rávlen viereen ja laski varovasti korvansa tämän keholle. Río kuunteli hetken aikaa kunnes nousi seisomaan.
”Se hengittää hyvin harvakseen, mutta sydän hakkaa yhä. Mikäli et saanut sitä hereille, niin luultavasti Rávle on vain pyörtynyt.” Río totesi.
”Vain pyörtynyt? Sehän on ihan kamalaa.” mulkaisin poikaa.
”Se on vain kuluttanut energiansa loppuun. Rávle herää varmasti jos annat sille jotain mikä tehoaa pyörtymiseen. Katsotaanpas onko sinulle jotain sellaista…” Río meni katsomaan kalliolle levitettyjä rohtoja.

Itse silitin neuvottomana Rávlea. Tunsin itseni kamalimmaksi kasvattajaksi. Minun olisi pitänyt pitää pokemoneideni terveydestä paremmin huolta eikä päästää niitä tällaiseen tilaan. Río palasi luoksemme yrtti kädessään ja tarjosi sitä minulle. Otin yrtin käteeni ja tutkin sitä hetken.
”Mutta eivätkös vain ruoho-, keiju- ja maatyypin pokemonit syöneet näitä?” kysyin epävarmana.
”Kyllä kaikki muutkin voivat niitä syödä, mutta ne eivät vain kestä niiden kitkeryyttä. Luultavasti Rávle voi olla hieman pahantuulinen herätessään, mutta täysissä voimissaan silti.” Río selitti minulle.
Nyökkäsin ja yritin varovasti asettaa yrttejä Rávlen kitaan. Hyvin pian yrttien laiton jälkeen rupesi kuulumaan maiskutusta. Rávle maiskutteli yrttejä suussaan ja nielaisi ne kunnolla. Ponyta rupesi yksimään hieman nielaistuaan yrtit ja nousi nopeasti jaloilleen. Leiskuvat liekit saivat elonsa takaisin ja Rávle näytti muutenkin täysin terveeltä.
”Rávle, olethan kunnossa?” yritin rauhoittaa juuri herännyttä pokemonia.
Rávle polki maata kavioillaan ja sylkäisi maahan. Sylki oli myrkyllisen väristä joten otin askeleita taaksepäin. Rávle tuijotti minua loukkaantuneen näköisenä.
”Selvä, minä ymmärrän. Et pitänyt siitä, mutta ei minulla ollut muuta keinoa.” yritin anoa anteeksi ponilta.
Rávle vain tuhahti piittaamattomasti ja kävi takaisin makuulleen, selkä päin meihin.
”Anna sen olla rauhassa, se on selvästi tympääntynyt.” Río sanoi.
Nyökkäsin ja palasin hieman surullisena muiden luokse. Momo hyppeli luokseni huolestuneen näköisenä ja kohotti käsiään minua kohti. Hymyilin vähän lampaalle ja tartuin sen käsistä kiinni.
”Rávle heräsi vain hieman väärällä jalalla...” huokaisin ja heilutttelin Momon käsiä.

”Voisimme koittaa katsoa, että herääkö Moltres yhtä äkäisenä.” Río ehdotti.
Käännyin katsomaan Moltresia. Kaiken melun jälkeen se oli yhä nukuksissa tai ainakin vaikutti siltä.
”Mietin edelleenkin mikä sitä vaivaa.” pohdin ja yritin varovasti paikaltani tutkia Moltresia.
”Sen siivet ovat selvästi vahingoittuneet.” Río antoi diagnoosinsa.
”Mistä sinä niin päättelet?” kysyin.
”Jos sen siivissä ei olisi vikaa, niin miksi se ei olisi yrittänyt lentää pois.” Río huomautti.
”Olisi Moltres voinut kävellä pois.” sanoin.
”Kuinka moni lentokykyinen pokemon kävelee mielellään?” Río kysyi.
Momo määkäisi vihaisena Ríolle ja tämän näsäviisaudelle. Momo koitti puolustella minua, mikä oli ihailtavaa, mutta tiesin että luultavammin Río oli oikeassa eikä minun kannattanut ruveta riitelemään asiasta.
”Selvä. Sovitaan, että sen siivissä on vikaa. Onko sinulla ehdotuksia, että miten saisimme ne hoidettua?” kysyin pojalta.

”Kuten huomasimme eilen, niin Moltres ei päästä ketään kovinkaan lähelle. En tiedä osaanko hoitaa siivet kuntoon näin etäältä.” Río epäili.
Pelkäsin, että Moltres olisi vihainen kaikille ihmisille. Se oli kuitenkin vasta äsken kokenut kunnon retuutuksen ihmisen toimesta. En ihmettelisi vaikka Moltres ei luottaisi meihin tippaakaan, sillä se ei voinut olla täysin varma meidän luotettavuudesta. Toivoin kuitenkin kovasti, että Moltres antaisi meidän auttaa.
”Voisivatko pokemonit auttaa jotenkin? Ehkä Moltres luottaisi niihin enemmän kuin meihin.” ehdotin.
Jos Moltres huomaisi kuinka kivoja meidän pokemonimme olisivat, niin ehkä se antaisi vähän luottamustaan minulle ja Ríolle.
”En ole ihan varma, mutta sitä voisi ehkä kokeilla. Pelkään vain sitä, että Moltres raivostuu pokemoneille ja hyökkää.” Río muistutti kokeilun vaarasta.
Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla onneamme. Momo ei ollut lainkaan innostunut kokeilustamme. Se juoksi jalkojeni taakse ja piteli minusta kiinni.
”Älä huoli, pikkuinen. En pakota sinua mihinkään.” silitin Flaaffya.

En tietystikään voinut pakottaa Momoa menemään Moltresin luokse, kun se kerta näin paljon pelkäsi. Senda näytti olevan täysin oma itsensä, vilkas ja utelias. Se olisi varmasti lähtenyt mielellään tutkimaan Moltresia ja sen lähellä olevaa ympäristöä, mutta siinä se vika olikin. Pelkäsin, että Senda liiallinen uteliaisuus ja pirteys ärsyttäisivät vain Moltresia liikaa. Tällä hetkellä Senda onneksi vain leikki kivien kanssa ja kasasi niistä kivitorneja. Antaa lapsen leikkiä.
”Kun kerta Moltres on tulipokemon, niin voisimme käyttää tulipokemoneja tähän tehtävään. Minulla on Quilava ja sinulla Ponyta.” poika ehdotti.
”Mietin vain, että onko sillä vaikutusta kun Rávle ei ole täysin normaali tulipokemon…” mutisin.
”Ehkä Moltres ja Rávle tulevat paremmin juttuun keskenään, sillä ei Moltres ole myöskään mikään täysin tavallinen pokemon. Ei sitä turhaan kutsuttaisi legendaariseksi pokemoniksi.” Río naureskeli.

Emme voineet muuta kuin kokeilla. Yritin kutsua Rávlea tulemaan luokseni, mutta poni vain möllötti takanamme. Se makasi ja tuijotti touhujamme. Rávlea ei näyttänyt kiinnostavan Moltres eikä minä.
”Rávle, käsken sinua tulemaan tänne.” yritin hieman kovistella pokemonille vihaiseen äänensävyyn.
Ponyta hirnahti, ihan kuin nauraakseen minulle ja käänsi katseensa pois. Ilmeisesti se oli edelleenkin ärtynyt yrtistä jonka annoin sille.
”Noh, jos kerta Rávle ei suostu niin joudumme turvautumaan Quilavaan.” Río huokaisi.
Quilava äännähti ja sen selkään ilmestyivät liekit. Quilava vaikutti todella itsevarmalta pokemonilta, paljon itsevarmemmalta kuin minun pokemonini. Río vaikutti olevan erittäin ylpeä Quilavastaan. Ehkäpä minun pitäisi kehittää enemmän minun ja pokemoneideni välisiä suhteita.
”Quilava, kävele rauhallisesti kohti Moltresia ja odota ohjeitani.” Río antoi ohjeet Quilavalle.
Quilava lähti hitaasti tallustelemaan kohti legendaarista lintua. Päästyään tarpeeksi lähelle Moltresia, lintu avasi silmänsä ja tuijotti Quilavaa. Quilava hieman pelästyi tätä ja otti askelia taaksepäin.
”Kyllä se siitä, Quilava. Jatka vain.” Río kehotti.
Quilava jatkoi matkaansa hieman epävarmemmin kuin äsken. Moltres rääkäisi Quilavalle. Quilava pysähtyi automaattisesti. Quilava rupesi itse äännehtimään Moltresille. Moltres rääkyi takaisin.
”Río, onko tämä nyt ihan varmasti järkevää?” kysyin häneltä.
”En ole täysin varma, mutta jotain on pakko yrittää.” Río kuulosti ensimmäistä kertaa pelokkaalta.
”Quilava, iske siihen Ember.”
Quilava epäili hetken ennen kuin päätti totella kouluttajaansa. Varmasti itsevarminkin pokemon epäilisi hyökätä legendaariseen pokemoniin. Quilava avasi suunsa ja iski pienen tulipallon kohti Moltresia. Moltres ei reagoinut mitenkään tulipallon osumiseen. Niillä oli iso tasoero joten äskeinen isku tuntui varmasti pelkästään kutitukselta.
”Río, oletko hullu? Ei meidän ollut tarkoitus otella Moltresia vastaan.” älähdin vihaisena Ríolle.
”En ole niin hullu, että yrittäisi tapella Moltresia vastaan. Ei Quilava pärjäisi sille.” Río vastasi.
”Mitä sitten teet? Miksi hyökkäsit?” kysyin.
”Ne ovat tulipokemoneja. Tietysti ne kommunikoivat tulella.”.
Quilava iski uuden Emberin Moltresiin. Moltres ei reagoinut tällä kertaa mitenkään. Tätä jatkui hetken aikaa, emmekä tuntuneet saavan tulosta aikaiseksi. Quilava tuntui väsyvän jatkuvaan Emberin käyttöön, ja me muut väsyimme odotteluun.
”Emme voi jatkaa näin kauaa. Vaikka Quilava kuinka yrittäisi, niin en usko, että se yhtäkkiä antaisi meidän tutkia sitä.” huokaisin.
Kaivoin esiin pokedexin, jos se vaikka kertoisi jotain mitä olimme jättäneet huomioimatta.

”Moltres, legendaarinen pokemon. Moltresin tulen tuhka voi tuoda kevään talviseen ympäristöön. Pokemon parantaa itseään sukeltamalla magmaan.”

Parantaa itseään sukeltamalla magmaan, toistin mielessäni. Emme saisi magmaa aikaiseksi, mutta kenties tuli auttaisi hieman. Meidän pitäisi kuitenkin päästä katsomaan siipeä, emmekä pysty siihen jos Moltres vartioi itseään kokoajan. Sain idean, joka saattaisi epäonnistua täysin, mutta sitä oli yritettävä. Vilkaisin Rávlea joka oli taas kääntynyt tuijottamaan meitä. Hymähdin päättäväisenä ja kävelin ponin luokse.
”Etkö yhtään viitsisi auttaa?” kysyin Rávlelta.
Rávle vain tuijotti minua eikä äännähtänyt mitään vastaukseksi.
”Minä edelleenkin pyydän anteeksi, mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa tällä kertaa.” sanoin.
Rávle ei tehnyt mitään. Huokaisin ja rupesin kaivamaan laukkuani. Valitsin umpimähkään yhden marjan ja nostin sen ilmaan. Rávle äkkäsi marjan nopeasti ja nousi seisomaan silmät kiiluen.
”Río, mikä tämä marja on?” huikkasin.
”Mmm, näin kaukaa katsottuna näyttää Cheri-marjalta. Se yleensä tekee pokemonit iloisemmaksi.” Río kertoi.
”Sehän sopii sinulle sitten oikein hyvin, känkkäränkkä.” naurahdin ja laitoin marjan varovasti kivelle.
Rávle ampaisi äkkiä marja luokse ja hotki sen suuhunsa. Ponyta hirnahti iloisen kuuloisena, sehän oli kai marjan tarkoituskin.
”No niin, jos sinä nyt suostuisit auttamaan minua.” pohdiskelin ja ohjasin Rávlen Moltresia lähemmäksi.

”Rávle, aloitetaan Emberilla.” sanoin.
Rávle avasi turpansa ja sen eteen ilmestyi tulipallo joka pian lensi kohti Moltresia, osuen tähän.
”Rávle, tee sama uudestaan.”
”Quilava, käytä sinäkin Emberia!” Río antoi käskyn.
Molemmat pokemonit iskivät tulipalloilla Moltresia ja saivat hieman enemmän huomiota tulilinnulta.
”Seuraavaksi, käytä Flame Wheelia!” siirryin suunnitelmani toiseen osaan.
Rávle lähti juoksemaan kohti Moltresia. Rávlen liekit muuttuivat suuriksi ja peittivät ponin kokonaan. Moltres huomasi Rávlen joka oli törmäyskurssilla kohti häntä. Moltres nosti päänsä ja kohotti sen kohti korkeuksia näyttäen suuremmalta. Rávle pysähtyi heti peloissaan. Minäkin pelästyin Moltresin yhtäkkistä reaktiota hyökkäykseen.
”Rávle, heti takaisin!” komensin pokemonin luokseni, joka ei onneksi jäänyt vetkuttelemaan.

”Sheila, mikä sinun suunnitelmasi oikein oli? Itsehän sanoit, että emme saisi hyökätä sitä suoraan kohti.” Río kummasteli.
”Flame Wheelilla on 10 % mahdollisuus saada aikaan ikään kuin palovamma. Silloin vastustaja tuntee jatkuvaa poltetta. Ajattelin, että se voisi auttaa jotenkin tulipokemonia.” selitin.
”Sheila, olet nero!” Río hihkaisi.
”Ai? Minä vai? Noh, kiitos…” punastelin kehuja kuullessani.
”Nerokasta käyttää statushyökkäyksiä. Moltresta on silloin helpompi käsitellä.” Río sanoi.
En ollut ajatellut suunnitelmaani pidemmälle. Tietysti voisin käyttää muitakin hyökkäyksiä hyväkseni.
”Senda, eteeni!” kutsuin norsun luokseni.
Senda pyöri eteeni nopeasti ja töräytti kärsäänsä paikalle tulonsa merkiksi.
”Käytä Moltresiin Mean Look!”.
Senda sulki silmänsä ja nosti kärsänsä yläilmoihin. Pian Senda laski katseensa takaisin Moltresiin ja avasi silmänsä tuijottaen Moltresia ilkeästi. Moltres siristi silmiään.
”Halusin varmistaa, että Moltres ei karkaa vaikka en odota sitä siipirikkoiselta.” sanoin ja taputin Sendaa päähän hyvästä työstä.
”Sitten Momo, sinä voisit käyttää…”
”Odota! Anna minun tehdä jotain ensin.” Río keskeytti minut.
Río kaivoi esiin toisen pokepallon ja heitti sen ilmaan. Pallosta ilmestyi etanamainen otus joka näytti olevan liekeissä.

”Slugma – sen ruumis muodostuu magmasta…”