[Julkaistu alunperin: maaliskuu, 2015]

[Sisältää taas paskaa.]

"Nyt loppui!" minä ja muori huusimme samaan aikaan.
Rávle pysäytti tekemisensä oitis ja laski kavionsa maahan. Umbreon vilkaisi omistajaansa, muoriin. Muori kiirehti Umbreonin luokse ja katsoi tämän koipea.
"Olen pahoillani, mutta joudun pyytämään että ottelu on ohitse Umbreonin osalta. En voi antaa myrkyn levitä sen kehoon tämän enempää. Pahoittelen." muori pyysi.
Nyökkäsin ja kävelin itsekin Umbreonin luokse.
"Ymmärrän täysin, kyse on kuitenkin leikkimielisestä ottelusta. Pokemonin terveys on kuitenkin tärkeämpää." sanoin ja katsoin myrkkypiikkiä.
Muori kutsui Umbreonin takaisin palloonsa.
"Muistakaa, että ette ikinä rasita liikaa pokemonianne. Se ei tee mitään muuta kuin haittaa." muori muistutti oppilaita jotka olivat pelosta kankeita.
"Ei Umbreonilla ole mitään hätää, myrkky täytyy vain imeä pois jalasta ja antaa sille lepoa. Parin päivän hoito vain." muori rauhoitteli.
"Pahoittelen kovasti Rávlen puolesta..." sanoin nolostuneena.
"Ei se mitään, Rávle teki niin kuin ottelussa täytyykin eli iskeä tehokkaasti." muori nauroi.
Kävelin Rávlen luokse ja katsoin sitä hieman vihaisena.
"Et olisi saanut vastustaa käskyäni. Ymmärrätkö, että olisi voinut käydä todella hullusti?" toruin ponia.
Rávle hirnahti ja katsoi muualle. Rávlen iso ego vain otti vallan siitä. Hän halusi olla voitolla ja näyttää kaapin paikan ottelussa vaikka olikin altavastaaja.
"Nyt joudut monen päivä lepohetkelle, jospa rauhoittuisit muutenkin." huokaisin ja kutsuin Ponytan palloon.
"Voisimme lopettaa ottelemisen tältä oppitunnilta. Onko teillä kysymyksiä tai mielipiteitä ottelusta?" muori kysyi oppilailta jotka näyttivät malttamattomilta.
Monta kättä nousi heti pystyyn. Jokainen sai vuorotellen sanoa jotain.
"Ottelu oli tosi siisti!"
"Lähden niin nopeasti kaupungista kuin vaan voin, haluan päästä itsekin ottelemaan!"
"Umbreon hohti niin kauniisti."
"Se erilainen Ponyta oli niin cool."
"Mahtavaa, että ottelu miellytti teitä..." naurahdin hermostuneesti.
"Entä sinä Sheila? Opitko sinä mitään tänään?" muori kääntyi minun puoleeni.
Pohdin hetken, että miten muotoilisin vastaukseni.
"Opin sen, että pokemonin itsenäisyys ei välttämättä ole NIIN hyvä asia. Rávle nimittäin rupesi hieman liian itsenäiseksi tuossa lopussa..." vastasin.

Kuului valtava räjähdysmäinen pamaus. Pelästyneenä katsahdin äänen suuntaan. Pian kaukaa rupesi tulemaan pientä savua.
"Katsokaa tuota!" osoitin savua.
"Voi herran jestas. Räjähtikö siellä jokin?" muori tokaisi.
"En ole varma. Savua vain tupruttaa. Pitäisikö meidän mennä tarkistamaan?" pohdin.
"Ehdottomasti, moinen pamaus tässä pikkuruisessa kylässä romahduttaa sen tuusan nuuskaksi. Mene välittömästi katsomaan mikä tilanne siellä on. Minä ja Chimecho viemme oppilaat takaisin kylään." muori käski minua tiukasti.
Muori oli niin tomerana, että minun teki mieli hieman hymyillä sille. Tilanne oli kuitenkin varsin vakava joten jätin hymyt muulle ajalle. Lähdin nopeasti Momon kanssa kohti pamausta.
"Momo, voit kyllä palata palloon. Olet otellut ja olet varmasti väsynyt. Voin kutsua sinut esiin jos tulee hätätilanne. Tietysti on minulla Sendakin käytettävissä..." kehotin Momoa.
Momo määkäisi päättäväisenä ja tarttui käteeni. Hymyilin pokemonille ja nyökkäsin,
"Selvä. Mennään yhdessä."

Paikalle oli helppo löytää sillä ohut savuverho edelleenkin tuprutti. Näimme Momon kanssa kuinka kaksi pokemonia taistelivat kivikolla. En tunnistanut niitä. Mietin vain, että miksi ne tappelivat keskenään. Toinen pokemoneista oli melkein hautautunut kivien sekaan. Toinen taas iski pitkällä käärmemäisellä vartalollaan kivikasan peitossa olevaa pokemonia. Momo piiloutui hieman jalkojeni taakse. Ahdistus kipusi kurkkuuni.
"Ollaan rauhassa, Momo. Ei anneta meidän häiritä niitä..." kuiskasin lampaalle.
Kivien peitossa oleva pokemon tunki nokkansa kivien välistä ulos ja päästi tuskaisen äännähdyksen. Yhtäkkiä se hohti tulen eri väreissä ja viskasi voimillaan kivet pois tieltään. Olento levitti valtavat siipensä ja päästi uuden äänen taivaalle. Se oli niin kaunis. Niin tuskainen, mutta niin kaunis näky.
"Moltres, magmasta syntynyt pokemon." kuiskasin lumoutuneena.
Katsoin vain surullisena kuinka Moltres hengitti syvään ja katsoi vihaisena vastustajaansa. Legendaarinen lintu ei kuitenkaan hyökännyt. Siitä näki, että sen voimat eivät olleet entisellään. Miksi Moltres olisi näin heikko? Olisin varma, että Moltres päihittäisi minkä tahansa normaalin pokemonin.
"Oi sinä niin kaunis lintuseni. Miten sinä jaksatkaan?" naisen ääni kantautui korviini.
Se oli tuttu, niin kovin tuttu. Kauniin sinisessä leningissä, punahiuksinen nainen asteli käärmemäisen pokemonin viereen. Punaiset hiukset loivat kontrastin naisen kalpeeseen ihoon ja sinisiin silmiin.
"Miten sinä jaksat, tyttöseni?" nainen kääntyi katsomaan minua hymyillen.
Tajusin, että nainen puhui pian minulle. Otin askeleita eteenpäin ja katsoin tarkemmin naista. Olin nähnyt hänet aiemmin. Henkeni salpaantui. Kaikki muistui minulle mieleen. Sama mekko, samat hiukset, tilanne niin uhkaava.
"Veronica." lausuin hitaasti.
"Voih, muistat nimeni yhä. Kuinka ihanaa!" Veronica hihkaisi innoissaan.
"Mitä olet tehnyt Moltresille?" tiuskaisin.
"Voi, me vain leikimme hieman. Serafina halusi Moltresin, niin tietysti minä sen noutaisin." Veronica sanoi.
"Kysyin, mitä olet tehnyt Moltresille?" toistin kysymykseni.
"Tiedät, että et voi millään tuolla pokemonilla päihittää Moltresia."

"Ihmettelenkin miksi tämä onkin niin helppoa. Ehkä minun Serperior onkin voimakkaampi kuin luulin, heh." Veronica silitteli pokemoniaan.
"Ehkäpä Moltres ei olekaan niin voimakas kuin huhutaan."
"Sinulla ei ole kuitenkaan mitään oikeutta kiduttaa legendaarista pokemonia! Et voi pakottaa sitä mukaasi. Legendaarinen aina valitsee oman kouluttajansa." huudahdin.
"Njäh, Serafina valitsi Moltresin. Kyllä Moltres aivan varmasti pitää hänestä, kukapa ei pitäisi?" Veronica vastasi ylimielisesti.
"Ei legendaarisia noin vain valita ja oteta. Olet käsittämätön!" intin.
"PRAVUS tarvitsee Moltresia enemmän kuin uskotkaan. Moltres merkitsee meille paljon." Veronica sanoi.
"En tiedä mistä puhut, mutta sinulla ei ole oikeutta riistää pokemonia noin vain..." otin askelia eteenpäin.
"En anna sinun viedä Moltresia."
"Olet todella suloinen, kun yrität esittää kovaa." Veronica kikatti.
"Sitä paitsi miten sinä ajattelit minua estää. Tuolla samalla pienellä lampaallasi joka piilottelee jalkojesi takana. Ei siitä ole vastusta minun Serperiorille, valitettavasti." Veronica huomautti.
Purin huultani. Veronica oli oikeassa. Ei minulla ollut mitään pokemonia joka olisi vetänyt vertoja täysin kehittyneelle pokemonille. En kuitenkaan voinut antaa Moltresin tulla viedyksi. En saanut antaa tämän jatkua enempää.

"Serperior, väistä taaksepäin!" Veronica käski yhtäkkiä pokemoniaan.
Serperior otti välittömästi liikettä taaksepäin. Yhtäkkiä sen eteen iskeytyi kolme pientä tulipalloa.
"Tiesin, että sinulla, Sheila, on omituinen vaikutus saada häiriköitä ilmestymään paikalle." Veronica tiuskaisi ja katsoi ylös kukkulalle, suuntaan josta tulipallot tulivat. Kukkulalla seisoi tuiman näköinen Quilava. Quilavan viereen käveli pian pitkä nuori mies jonka tunnistin välittömästi.
"Río, äkkiä tänne!" kutsuin kukkulalla seisovaa.
"Ilmeisesti oletkin avun tarpeessa." Río naurahti ja laskeutui alas kukkulalta, Quilava mukanaan.
"Olethan kunnossa, Sheila?" Río kysyi ja katseli minua.
"Tietysti, mutta katso Moltresta!" ärähdin ja osoitin lintua.
"En tiedä kuka sinä olet, mutta sinulla on pokkaa kiusata legendaarista pokemonia." Río sanoi Veronicalle.
"Todella hauska tutustua sinuunkin. Ymmärrättehän, että ainut syy miksi en ole jo hyökännyt Moltresin ja teidän kimppuunne on se, että minun Serperior ei yksinkertaisesti ansaitse epäreilua ottelua." Veronica sanoi.
"Joten, nähkäämme toiste!" Veronica hihkaisi ja lähti juoksemaan pois päin.
"Hei odotahan vähän!" Río huusi naisen perään.
"Leaf Tornado nyt!" Veronica käski Serperioria joka jäi meidän eteemme.
Serperior nousi käärmemäisen vartalonsa avulla ylemmäs ja muodosti ympärilleen lehdistä koostuvan suuren tornadon. Pokemon heilautti päätään, jolloinka tornado lähti syöksymään suoraan meitä kohti.
"Varokaa!" parahdin.
"Flame Charge, suoraan kohti!" Río puolustautui Quilavan avulla.
Quilava peitti itsensä nopeasti liekkeihin ja hyppäsi kohti tornadoa. Lehdistä koostuva tornado roihahti välittömästi liekkeihin. Lehdet paloivat nopeasti ja putosivat tuhkana maahan. Veronica ja Serperior olivat kadonneet tämän aikana. En kerinnyt pohtimaan asiaa yhtään sen enempää. Minun mielessäni oli vain ja ainoastaan Moltres. Ei Veronica, ei Río, vain Moltres. Legendaarisen pokemonin näkeminen teki minut erittäin nöyräksi.
"Meidän täytyy saada se turvaan. Se ei kykene vielä jatkamaan itse." hätäilin.
"Miten ajattelit siirtää tuosta vain Moltresin?" Río kysyi ihmetellen.
"Minä en tiedä!" parkaisin.
"Hei, rauhoitu nyt!" Río sanoi tiukalla äänensävyllä ja tarttui minua olkapäistä.
"Kuuntele. Me kyllä keksimme jotain. Moltres kyllä toipuu, okei?" Río katsoi silmiini ja yritti rauhoitella minua.
Nyökkäsin hermostuneena ja tunsin kuinka Momo nyki hameeni helmaa. Kumarruin Momon luokse ja silitin sen päätä.
"Ei mitään hätää, Momo. Kyllä tämä tästä. Niinhän Río sanoi, eikös?" rauhoittelin itsekin Momoa.
Momo halasi jalkaani ja piti siitä tiukasti kiinni. Raukkaa pelotti suuren legendaarisen tulilinnun läsnäolo. Ei sillä etteikö minua olisi hermostuttanut ja pelottanut kokoajan. Moltres oli konfliktin aikana käynyt maaten kivikkoon. Legendaarinen pokemon tuossa tilassa oli varsin surullinen näkö. Mietin edelleenkin, että miksi se oli ottanut niin paljon osumaa itseensä. Moltres oli nopea pokemon, eikä juuri sen takia luulisi sen olevan noin huonossa kunnossa. Río yritti lähestyä lintua varovin liikkein. Moltres avasi silmänsä ja huomasi tämän. Se nosti välittömästi pitkän kaulansa maasta irti ja rääkäisi uhkaavana. Río perääntyi välittömästi. Hän tiesi ettei Moltresin kanssa kannattaisi haastaa riitaa, nyt eikä muulloinkaan.
"Jos emme voi tarkastaa sen kuntoa, niin mitä me sitten teemme?" Río huokaisi.
"Jäämme tähän. Minä en poistu ennen kuin olen varma, että tuo pokemon on taas lentokuntoinen." laitoin käteni puuskaan.
"Et kai ole tosissasi?" Río kysyi.
Nyökkäsin ja yritin näyttää varsin vakuuttavalta.
"Momo jää myös, etkö vain?" katsoin Momoa.
Momo puristi jalkaani yhä kovemmin ja nyökkäsi nopeasti.
"Noh, en minä sinua tänne yksinkään voi jättää jos se nainen palaa takaisin tai joku muu..." Río kohautti olkapäitään ja laski reppunsa maahan.
"Tehdään sitten leiri tähän. Quilava, hae nuotiokiviä tähän näin." Río käskytti pokemoniaan.
Quilava lähti suorittamaan sille annettua tehtävää. Minä taas vain katselin hermostuneena vuorotellen Moltresta ja Ríota.
"Emme me tähän sitä leiriä voi pystyttää, häiritsemme vain Moltresta..." sanoin.
"No minne sitten leirin? Tuolle kivikasalle, vai tälle kivikasalle?" Río osoitti kivikasoja.
Tämä oli oikeassa. Ei lähistöllä ollut suojaisempaa tai sen parempaakaan paikkaa pystyttää leiriä joten olisi täysin sama missä oltaisiin. Pahoittelin käytöstäni ja kysyin, että miten voisin auttaa leirin rakentamisessa. Río antoi minulle ohjeet joita rupesin noudattamaan, mutta en silti malttanut olla katselematta Moltresta joka väijyi meitä.

Ilta saapui laaksoon. Ainoat valonlähteet olivat Quilavan ja Moltresin liekkiset kehot sekä tietysti kuu. Kaivoin laukustani villatakkia päälleni, sillä ilta viilenisi nopeasti vaikka nuotion ääressä olisikin. Momo nukkui pää minun sylissäni ja silittelin sen pehmeää villaa. Ilta oli kulunut kuulumisien vaihdolla. Kerroin kuinka olin saanut Sendan ja Rávlen mukaani. Kerroin myös enemmän Veronicasta, naisesta josta oli tullut minun ongelmani.
"En voi edelleenkään muuta sanoa kuin, että se nainen on outo." Río voihkaisi.
"Veronica on." vastasin.
"En minä hänestä puhunut vaan siitä Serafinasta. Hän antaa täysin kummallisia vaatimuksia ja käskyjä toisille." Río korjasi.
"Älä kysy minulta, en tiedä hänestä mitään." pyöräytin silmiäni.
"Okei, yritetään unohtaa heidät hetkeksi. Puhutaan vaikka Rávlesta ja Sendasta. Voisitko näyttää heidät?" Rió kysyi.
Hymyilin hiukan ja kaivoin pokepallot laukustani. Kutsuin molemmat ulos palloistaan. Senda ilmestyi pallostaan varsin pirteän oloisena. Se olikin saanut levätä kunnolla ottelun jälkeen. Senda nosti kärsänsä pystyyn ja haisteli ympäristöään. Senda havaitsi nopeasti Río ja syöksyi välittömästi nuuhkimaan tätä.
Rávle taas makasi maassa hyvin väsyneenä. Katsoin hieman huolissani Rávlea, mutta tiesin ettei sillä ollut hätää. Tämä tarvitsisi nyt vain lepoa, niin kuin me kaikki.
"Eli tämä pieni innokas norsu on Senda?" Río naurahti kun Senda oli tullut tökkimään kärsänsä kanssa.
"Aivan, pieni norsu nimenomaan." nauroin itsekin.
Senda kieri takaisin luokseni ja asettui viereeni.
"Tämä on pieni perheeni tällä hetkellä. Vähän outo, mutta hyvä." katselin pokemonejani.
Kuulin pientä värinää laukustani ja kaivoin puhelimeni esiin. Olin saanut sähköpostia. Mietin hetken kuumeisesti, että haluaisinko edes avata koko viestiä. Viimeisimmät sähköpostit olivat olleet sen verta ahdistavia. Hengitin syvään ja päätin avata viestin.

Otsikko: -
Lähettäjä: Tuntematon
"Legendaarinen pokemon tien laidalla herättää varmasti huomiota.
Sana leviää nopeasti."

~ Serafina

Suljin näytön nopeasti ja tungin kännykän laukkuni perälle. Miten he sen tekivät? Miten he pystyivät lähettämään minulle sähköpostia täysin nimettömästä osoitteesta joka ei johda mihinkään. Miksi minä?
"Näytä sitä viestiä." Río pyysi ja ojensi kättään.
Nostin epätoivoisen katseeni häneen.
"Tiedän kyllä, että sait viestin taas heiltä. Et sinä muuten noin hätääntyneenä tunkisi kännykkääsi laukkuun." Río huomautti.
Kaivoin kännykkäni laukusta ja avasin viestin. Ojensin kännykän Ríolle joka jäi mielenkiinnolla selaamaan viestiä. Río näytti pohtivan tarkemmin viestiä.
"Hän on oikeassa. Moltres tien laidassa ei ole mikään täysin normaali näky ja kiinnostaa varmasti monia. Pitää kuitenkin muistaa se, että kylä ei ole mikään turistikohde joten loppujen lopuksi mahdollisuus siihen, että joku kävelisi tästä on erittäin pieni." Río esitti teoriansa.
"Mutta hän uhkaili sanan leviävän nopeasti. Mitä jos hän laittaisi tiedon kiertämään? Pelkään, että kohta täällä on tuhansia ihmisiä." voihkaisin.
"Tai sitten hän vain yrittää pelotella meitä. Jos Serafina haluaa Moltresin itselleen, niin miksi hän haluaisi suuren lauman ihmisiä pällistelemään kohdettaan?" Río totesi.
Aivan. En ollutkaan ajatellut tuota. Veronica sanoi, että Serafina ja PRAVUS tarvitsevat Moltresia. Jos he laittaisivat sanan kiertämään, niin monet pyydystäjät ilmestyisivät paikalle kokeilemaan onneaan Moltresin kanssa. Tunsin itseni hieman typeräksi.
"Selvä. Olet oikeassa, mutta meidän täytyy silti saada Moltres kuntoon." sanoin.
"Olen samaa mieltä. Nukutaan tämän yön yli ja katsomaan asiaa uudelleen aamulla. Moltres kyllä ilmoittaa itsestään jos jotain kummaa tapahtuu." Río ehdotti.
Kehotin Rávlea ja Sendaa tulemaan lähemmäksi meitä. Yritin löytää mukavaa asentoa, mutta nukkuminen kivien päällä ei helpottanut asiaa. Senda asettui jalkojeni päälle pienelle kerälle, kun taas Rávle liikkui ehkä metrin meitä lähemmäksi. Ríon Quilava oli taas asettautunut erittäin lähelle pientä nuotiotamme. Katselin vielä hetken ympärilleni, jonka jälkeen suljin silmäni. Rutistin Momoa tiukasti.
"Yritä nukkua."